Sitä on vain 4 päivää jäljellä, sitä tipatonta.
Kannattaisi alkaa miettiä, josko unohtaisin
tipattoman lopettamisen.
Minulle iski viime vuonna siinä kohdassa dementia,
eikä ole valittamista.
Suosittelen.
Kannattaisi alkaa miettiä, josko unohtaisin
tipattoman lopettamisen.
Minulle iski viime vuonna siinä kohdassa dementia,
eikä ole valittamista.
Suosittelen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ainaski näillänäkymin.
On niin freesi olo ja rahaakin näkyy olevan kukkaron pohjalle jäänyt yllättävän paljon
Vaikka ihan hyvin on mennyt, ainoastaan viikonloppuaterioihin olen kaivannut viinilasillista, taidan kyllä lopettaa tipattoman kauteni helmikuun alussa "starting from scratch again"!
Myönnän, että odotan hyvien viinien maistelemista. Olutta en oikeastaan ole kaivannut lainkaan koko tipattomuusaikana...
En aio olla isämäinen, mutta pari vinkkiä niille, jotka päättävät jatkaa tipatonta.
Keksi heti joku korvaava juoma.
Minä otin cokiksen, ja päädyn myöhemmin P-maxiin.
Sokerittomaan siksi, etten lihoisi, enkä saisi diabetesta.
Nauti korviketta aina kun tekee terävämpää mieli.
Minä otin käyttöön, jopa konjakkilasin.
(Kun vaimo näki sen ensi kerran kädessäni, hän sanoi "Ahaa noinko siinä siten kävi?"
Tarjoan tätä korviketta myös vierailleni. Hyvin kelpaa.
En uskonut toista minääni, joka sanoi kolmen kuukauden jälkeen. "Kyllä nyt voit jo yhden kaljan
juoda, ei se enää karkaa".
Yhdestä se aina on uudelleen alkanut, sillä vähentämään en ole pystynyt ennenkään kuin vähäksi aikaa.
Ole lujana ja lykkyä tykö.
Hetkeäkään en ole katunut. Etkä kadu sinäkään.
AA-kerhossa en ole käynyt, enkä heidän ohjeistaan tiedä. Ehkä he nauravat minun ajatuksille partaansa.
Siitä vaan.
nuorisonjuomaahan se on.Minulla on alhainen pulssi,joskus menee alle viidenkymmenen.Juoman sisältämä kofeiini nostaa kummasti sykettä.
Siinä on vielä rajoitus:vain pari purkkia päivässä,olutpurkista ei taida löytyä?
Maltaatonta kohti pyyhältää amateus
Vähentynyt on minullakin tuon PC-maxin käyttö.
Ehkä pitäisi kokeilla jotain toista.
Vaikka sanonkin, että ei kaduta hetkeäkään, niin silloin tällöin tulee vieläkin aika voimakkaita haluja.
Pitää vain istua ja antaa kohtauksen mennä ohitse, niin kuin jonkun keksimä fraasi sanoo.
On se muuten kiva kun ei tarvitse enää miettiä, voiko jo lähteä ajamaan, tai mihin aikaan pitää lopettaa, että aamulla voin ajaa.
Eikä tuo viinaverokaan pahemmin hätkäytä.
Kalenteriaika ei rytmitä tipattomuuttani.
Kotona ollessani elän terveellisesti.
Tissuttelu ja kuntosali eivät sovi yhteen.
Reisussa ollessa ote lipsuu.
Tulee mukauduttua paikalliseen elämäntapaan.
Kiertomatkoilla ja risteilyillä tipottelu rajoittuu ruokailun yhteyteen.
Loma-asunnolla ruokajuomat lounaan yhteydessä kuuluvat asiaan.
Iltaisinkin tippuu enemmän tai vähemmän.
Kuukauden tai pitemmän rupeaman ollessa kyseessä antaa elimistö jossain vaiheessa taukosignaalin.
Nyt, lähtiessämme maaliskuun puolivälissä, olen päättänyt käydä paikallisella salilla vähintään kerran viikossa ettei tauon jälkeen kotona aloittaminen olisi niin karmeaa.
Jos juuttuisin tupaukoksi kotipaikkakunnalle olisi jatkuvaan tissutteluun retkahtaminen tai sairaalloinen täysraittius todennäköisinä vaihtoehtoina.
Nykyinen kauhun tasapainon ylläpito sopii mielestäni minulle.
Tipaton Tammikuuhan tarkoitti.
Ei tippaakaan housuun.:)
sehän onnistuu vain ilman viinaa, jolloin muistat kusta aina istuen kuin tytöt ikään.