Vanhemmat!

Kirjoitat asiaa.Itse olen ollut tämän koulukiusaamisen kanssa tekemisissä yhtäjaksoisesti 7 vuotta ja äidin roolissa.On muutamia asioita mitä kannattaa muistaa eli omat vanhemmat ovat ne henkilöt joihin lapsen/lasten tulee voida luottaa ja toisin päin.Kiusaamista ei pidä koskaan vähätellä,eikä ymmärtää hyväksyttävänä tekona.Kouluilla on kyllä keinot puuttua kiusaamiseen jos vain halua löytyy.Olen itse aikoinani saanut apua Esko Leipälältä,joka toimi koulukiusattujen toiminnanjohtajana ja asia mikä kannattaa muistaa on se että kun pyytää koulusta selontekoa miksi kiusaamiseen ei puututa olipa se taho sitten opettaja,rehtori tai kuraattori niin PYYTÄKÄÄ KAIKKI KIRJALLISENA,silloin voitte jälekeen päin todistaa mitä,missä ,milloin.Itse sain senkin kokea kantapään kautta että puhelimessa/palaverissa koulun edustajien kanssa he myöhemmin ns menettivät muistinsa.Minulla on tuosta seitsemän vuoden helvetistä niin iso kasa papereita,jotka kyllä tavalla tai toisella tulevat julkisuuteen kunhan molemmat poikani ovat täysi ikäisiä.Loppuun voisin vielä todeta että koulussa on työyhteisö ja jos joku sen yhteisön jäsenistä on tiukan paikan edessä,muut kyllä rientävät hätiin ja että niiden kanssa pärjää on pakko aina olla askeleen edellä.

Olen ollut minäkin pojalleni jo 9 vuotta.Alakoulun opettaja ei uskonut,että poikaa kiusataan,vaan väitti,että hän vain kuvittelee! poika on kärsinyt niin kovin,että kaikenlaista apua on hänelle täytynyt järjestää,viimeisimpänä tutkimuksia nuorisopsykiatrian poliklinikalla.Suututti,että minua äitinä ei uskottu,vaikka itsekin näin ja todistin kiusaamisen.Opettaja ei sitä tajunnut kun kiusaaminen oli raakaa henkistä väkivaltaa.Nyt poikani alkaa "nousta" jaloilleen ja valoa on näkyvissä.Äidit ja isät taistelkaa lastenne puolesta.