Kannattaa muistaa, että rekisterien väärinkäyttäminen on RIKOS. Mielenkiintoista seurata kuinka monta poliisia tänä vuonna tuomitaan em. rikoksesta. Kaikki rikolliset ovat samaa kastia ja siihen kuuluvat myös poliisirikolliset.
Rikolliset
poliisit
13642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa!
"Mielenkiintoista seurata kuinka monta poliisia tänä vuonna tuomitaan em. rikoksesta."
Annas kun mietin hmmm, ei yhtäkään.
eihän siinä mitään nuoltu. kertoi vaan seuraavansa mielenkiinnolla. vai osuiko kohdalle?
Kannattaa muistaa, että rekisterien väärinkäyttäminen on RIKOS. Mielenkiintoista seurata kuinka monta poliisia tänä vuonna tuomitaan em. rikoksesta. Kaikki rikolliset ovat samaa kastia ja siihen kuuluvat myös poliisirikolliset.
vettä Aurajoessa virrata ennekuin poliisit joutuvat edesvastuuseen teoistaan.
Poliisin rikoksia tukii toinen poliisi joten on selvää, että mitään rikollista ei ole tapahtunut
"Kaikki rikolliset ovat samaa kastia ja siihen kuuluvat myös poliisirikolliset."
Rikollisia ovat myös liikennerikokseen syyllistyneet. Taitaa käsittää melkoisen määrän ihmisiä tuo rikollisten porukka. Oletko sinä rikollinen?
meitä on iso joukko ihmisiä, jotka kunnioittavat lakeja. Mikäli sinulla poliisi on siitä epäselvää olet väärällä alalla.
rekisterin väärinkäytöksi? Siinä vaiheessa kun aletaan rangaistuksen pelossa jättää asioita tsekkaamatta ja sitten ilmenee jälkeenpäin, että joku ikävä asia olisi voitu estää pikkutsekkauksilla, niin... Mutta jos näin halutaan, niin toimitaan sitten näin. Tietoa ehkä löytyis mut kuka uskaltais tsekkaa. Onko mennyt vähän naurettavaksi koko touhu!?!
"Siinä vaiheessa kun aletaan rangaistuksen pelossa jättää asioita tsekkaamatta ja sitten ilmenee jälkeenpäin, että joku ikävä asia olisi voitu estää pikkutsekkauksilla, niin... Mutta jos näin halutaan, niin toimitaan sitten näin. Tietoa ehkä löytyis mut kuka uskaltais tsekkaa."
Onko sinulla todellakin vaikeutena erottaa virkatehtävä rikoksesta? Tuo edellä lausumasi osoittaa sen, että koulutuksesi on pahasti kesken.
Tässäpä meillä on tosi besserwisser, joka pystyy siihen, mihin oikeus ei pystytynyt. Eli pystyisi erottamaan tuhansista rekistereissä käynneistä turhat käynnit pois.
Olisi siinä tosin besserwisserillä hommaa, ryhtyä erottelemaan 18.000 käyntiä, tuo oli tarpeellinen, tuo ei ollut.
kerrohan mistä puhut ensin niin otetaan sitten kantaa? kerrotko senkin tuomittiinko kuitenkin RIKOKSESTA?
"pystytynytkö" se oikeus erottamaan rikoksen?
Missäs sinän kävit koulusi? Josko vaikka pääsisin samaan paikkaan opiskelemaan niin viisastuisin ja tietäisin kaikesta kaiken minäkin.