kertokaa

Onko elämä enää koskaan eron jälkeen reilua, jos toinen haluaa/tekee koko ajan kiusaa??? Ei hän tietenkään myönnä, hankaloittavansa tapaamisia, lomien suunnittelua ymv. Mutta käytäntö on osoittanut, että noin hän toimii. Onko reilua ja mitä pitäis tehä???
5330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän vikapää näe toiminnassaan mitään väärää. Vaikka ympärillä olevat tutut ja ystävät huomauttelisivat siitä.

MUTTA, kerää faktaa dokumentoi ja odota, sekä tärkeintä ÄLÄ lähde samaan "leikkiin" tai "antamaan takaisin". Odottavan aika voi ja on pitkä, mutta jossain vaiheessa, kun sinulla on sitä faktaa puheiden siteeksi, niin pääset oikomaan/oikeudenmukaistamaan kokemasiasi vääryyksia. Ja jatkossakin, valehtelijaksi todettu on aina heikomassa asemassa, jos/kun "vääntöihin" jatkossa joutuu.

Eli minkä taakseen jättää, niin sen edestä löytää, ennenmin tai myöhemmin.

Äänestä

ovat toteutuneet.

Kerää tarpeeksi pitkältä ajalta ja sitten soittelet sos.toimeen uutta neuvotteluaikaa lastenvalvojalle, jotta voisitte tehdä sopimuksen, mihin se toinenkin oikeasti voisi sitoutua.

Hyvä olisi jos menisi exälles jakeluun, että lapset kaikkein eniten siitä kärsii, jos koskaan ei voi tietää pitävätkö suunnitelmat toisen vanhemman tapaamisesta vai eivät.

Mitä tulee noihin matkajuttuihin jne., teidän täytyy järjestää lasten hoito jotakin muuta kautta jos tahdotte että voitte toteuttaa omia suunnitelmia. Jos sinun sukulaisista ei löydy, niin kannattaa kysyä sos.toimelta mahdollisuutta tukiperheeseen tms. vaihtoehtoon. Se ei tietenkään nyt tulevaan matkaan vielä vaikuta.

Äänestä

Ex-puolisko tekee kiusaa,jos hän on sen luonteinen että nauttii toisille ilkeilystä.

Sitähän tuo ihminen teki jo yhdessäolo aikana,oli myös kade ja katkera toisten omaisuudesta/onnesta...sitä ei vain silloin huomannut..tai jos huomasikin,ei myöntänyt itselleen asian oikeaa laitaa.

Erotessa katsoo asioita kriittisemmin, kun on ensin sen alkujärkytyksen yli päässyt..Silloin vasta paljastuu millaisen ihmisen kanssa on yhteen voinut mennäkkään.

Nykyliitossani miehen ex tekee kiusaa jatkuvasti,alan jo kyllästyyn noihin ruskeisiin sossun kirjekuoriin joita luukusta tupsahtelee.On se kumma miten ihmisellä riittää aikaa valitella mitä oudoimmista asioista..ja sossu on täydellisesti "talutusnuorassa".

Koskakohan joku ajattelis sen miltä siitä etäisästä moinen "ryöpytys" mahtaa tuntua..miettis samalla parantaako tuollainen menettely isän halua tavata lastaan,koska joutuu siinä samalla tapaamaan sen ilkeilevän exän,joka ei osaa asioita muutoin esittää kuin sossun kautta?!

Äänestä

Lomista sen verran, sun täytyy nyt vaan tuollaisen exän kanssa alkaa suunnittelemaan niitä sille ajalle kun lapsetkin ovat teillä. Joko lapset mukaan, tai sitten hoitaja omasta takaa. Toimi kuin sulla ei edes olisi sitä mahdollisuutta, että exä on olemassa ja voisi silloin lapsia pitää. Toimi kuin olisit ydinperheellinen, kyllä hekin jotenkin saavat reissunsa järjestettyä.

Jos et ala niin toimimaan, tulet tuollaisen exän kanssa vaan olemaan ikuisesti kiusattavana, ja katkeroidut siitä, kun mikään ei mene koskaan kuten sinun perheesi kannalta olette suunnitelleet.

Äänestä

kiitos jo vastanneille. Minun täytyy ajoissa tietää, milloin loman pidän, mutta toinen ei taas toimi näin. Eli, aika vaikea suunnitella mitään. Siis, jos vaikka lasten kans reissais. Mikään vaan ei tunnu onnistuvan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten? kirjoitti:

Onko elämä enää koskaan eron jälkeen reilua, jos toinen haluaa/tekee koko ajan kiusaa??? Ei hän tietenkään myönnä, hankaloittavansa tapaamisia, lomien suunnittelua ymv. Mutta käytäntö on osoittanut, että noin hän toimii. Onko reilua ja mitä pitäis tehä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu