Miksikö en enää aijo tavata isääni? Syy on yksinkertainen, hän on lapsellinen valehtelija, jota vihaan koko sydämmestäni. Teini angstaustako? Ehkäpä niin, mutta voin sanoa, että jokaiselle sanalle löytyy syy. En voi kertoa yksityiskohtaisesti, mitä isäni on tehnyt, sillä tahdon varjella henkilöllisyttäni. Kyllä, minut voisi liian helposti tunnistaa tekstini perusteella. Kuitenkin mainitsen muutamia asioita, jotta saatte oikean käsityksen tilanteesta. Ja tässä kohtaa silti sanon, että ikinä minua ei ole lähennelty tai kohdeltu väkivaltaisesti (muutamaa tukkapöllöä lukuunottamatta) joten niin "vakavasta" ei ole kyse.
Siitä on yli 5 vuotta kun vanhempani erosivat. Tapaan isääni joka toinen viikonloppu, tai ainakin pitäisi. Tapaamiset on kuitenkin heitellyt jopa kuukaudella, sillä isä joutuu kumman usein töihin. Eipä tämä tietysti minua häiritse kun en siellä viihdy. Hän on valehdellut minulle kaikki nämä vuodet, aina on luvattu viedä jonnekin tai tehdä jotakin, mutta mitään lupausta hän ei pidä. Siihen on jo tottunut, joten en ikinä ota isän lupauksia tosissaan. Joskus hän vie matkalle, mutta se tehdään niinkuin hän haluaa, eli rämpätään luonnossa tai kirkoissa. Minun mielipidettä ei edes kysytä, siksi kieltäydyinkin matkoista.
Kerran kun äidin kanssa muutimme, isä suuttui silmittömästi ja katkaisi yhteydenoton puoleksi vuodeksi. Myöskin joskus hänestä ei kuulu mitään, kun olisi aikani mennä hänen luokseen. Silti isäni raivostui hirveästi, kun joudun perumaan muutaman peräkkäisen tapaamisen hyvien syiden vuoksi. Hän kiroili puhelimessa, mutta ei ihme kyllä raivostunut kovin pahasti. Isä saa joskus outoja ravokohtauksia, jolloin hän vain kiroilee ja huutaa. Näin kävi ulkomailla, joka oli lievästi sanottun vaikeaa. Isä kuitenkin komensi puhelimessa: "Paras on sitä aikaa löytyä!" Hän saa siis leikkiä isää kun huvittaa ja minun tulisi vain aina olla kiltisti laukut kädessä? Enpä usko...
Tuosta viimeisimmästä tilanteesta ei ole kauankaan ja voin sanoa, että siinä minulla kilahti. En aio olla enää mikään marionetti, jota saa tanssittaa oman pillinsä mukaan. Päätin, etten aijo enää tavata isääni -ikinä. Nyt sanon suoraan, että älkää laittako mitään: "Harkitse nyt vielä. Kyllä isäsi sinua rakastaa, meet vain juttelemaan sille." Tuota sepustusta saan varmasti kuulla myös lastenvalvojalla, jonne minulle on varattu aika. Olen menossa sinne juttelemaan ja kertomaan päätöksestäni, joka pitää. Olen hyvin itsepäinen ihminen ja tiedän, ettei mieleni tämän asian suhteen järky. En ole katkera, vain täynnä vihaa ja joka kerta kun katson isääni, ajattelen, että minun olisi parempi ilman häntä.
Jos kerran olen näin varma, miksi edes kirjoitin tänne? Tahdoin vain purkaa ajatukseni, sillä äiti ei halua asiasta oikein puhua, ettei lastenvalvoja pitäisi minua jotenkin "aivopestynä". On minulla myös kysymys, sillä uskon, ettei ole mahdolllista tehdä tuollaista sopimusta, etten halua tavata isääni. Siksi aijon jättää yksinkertaisesti menemättä. Kun hän jättää viestin, että miloin tulee hakemaan, vastaan että en tule. Tuskinpa minua voidaan sinne väkisin pakottaa, sillä sinne en ole enää koskaan menossa jos se on minusta kiinni. Kysymys on kuitenkin, onko hänen mahdollista vaatia että tapaan häntä? Tuleeko muuten poliisit oventaakse? Sen voin kuitenkin sanoa, että lähettäköön perääni vaikka lastenvalvojat tai poliisit, mutta niin kauan kun minulla on omat raajani, juoksen vaikka karkuun.
P.s Armahtakaa kirjoitusvirheet.
Siitä on yli 5 vuotta kun vanhempani erosivat. Tapaan isääni joka toinen viikonloppu, tai ainakin pitäisi. Tapaamiset on kuitenkin heitellyt jopa kuukaudella, sillä isä joutuu kumman usein töihin. Eipä tämä tietysti minua häiritse kun en siellä viihdy. Hän on valehdellut minulle kaikki nämä vuodet, aina on luvattu viedä jonnekin tai tehdä jotakin, mutta mitään lupausta hän ei pidä. Siihen on jo tottunut, joten en ikinä ota isän lupauksia tosissaan. Joskus hän vie matkalle, mutta se tehdään niinkuin hän haluaa, eli rämpätään luonnossa tai kirkoissa. Minun mielipidettä ei edes kysytä, siksi kieltäydyinkin matkoista.
Kerran kun äidin kanssa muutimme, isä suuttui silmittömästi ja katkaisi yhteydenoton puoleksi vuodeksi. Myöskin joskus hänestä ei kuulu mitään, kun olisi aikani mennä hänen luokseen. Silti isäni raivostui hirveästi, kun joudun perumaan muutaman peräkkäisen tapaamisen hyvien syiden vuoksi. Hän kiroili puhelimessa, mutta ei ihme kyllä raivostunut kovin pahasti. Isä saa joskus outoja ravokohtauksia, jolloin hän vain kiroilee ja huutaa. Näin kävi ulkomailla, joka oli lievästi sanottun vaikeaa. Isä kuitenkin komensi puhelimessa: "Paras on sitä aikaa löytyä!" Hän saa siis leikkiä isää kun huvittaa ja minun tulisi vain aina olla kiltisti laukut kädessä? Enpä usko...
Tuosta viimeisimmästä tilanteesta ei ole kauankaan ja voin sanoa, että siinä minulla kilahti. En aio olla enää mikään marionetti, jota saa tanssittaa oman pillinsä mukaan. Päätin, etten aijo enää tavata isääni -ikinä. Nyt sanon suoraan, että älkää laittako mitään: "Harkitse nyt vielä. Kyllä isäsi sinua rakastaa, meet vain juttelemaan sille." Tuota sepustusta saan varmasti kuulla myös lastenvalvojalla, jonne minulle on varattu aika. Olen menossa sinne juttelemaan ja kertomaan päätöksestäni, joka pitää. Olen hyvin itsepäinen ihminen ja tiedän, ettei mieleni tämän asian suhteen järky. En ole katkera, vain täynnä vihaa ja joka kerta kun katson isääni, ajattelen, että minun olisi parempi ilman häntä.
Jos kerran olen näin varma, miksi edes kirjoitin tänne? Tahdoin vain purkaa ajatukseni, sillä äiti ei halua asiasta oikein puhua, ettei lastenvalvoja pitäisi minua jotenkin "aivopestynä". On minulla myös kysymys, sillä uskon, ettei ole mahdolllista tehdä tuollaista sopimusta, etten halua tavata isääni. Siksi aijon jättää yksinkertaisesti menemättä. Kun hän jättää viestin, että miloin tulee hakemaan, vastaan että en tule. Tuskinpa minua voidaan sinne väkisin pakottaa, sillä sinne en ole enää koskaan menossa jos se on minusta kiinni. Kysymys on kuitenkin, onko hänen mahdollista vaatia että tapaan häntä? Tuleeko muuten poliisit oventaakse? Sen voin kuitenkin sanoa, että lähettäköön perääni vaikka lastenvalvojat tai poliisit, mutta niin kauan kun minulla on omat raajani, juoksen vaikka karkuun.
P.s Armahtakaa kirjoitusvirheet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tietenkin päätös on sinun,mutta muista kuiteski jättää takaportti auki jos vaikka päätyisitte vaikka keskustelemaan asioista nokikkain ja selvittää mistä oikeen on kysymys.Mahtaakohan iskäs tietää omista virheistään sua kohtaan jos ei ni ois kyl hyvä kertoa sille mistä on kysymys mut koit pärjää elämässäsi moiks
Hänelle on kyllä virheistään kerrottu, jopa äitini yritti puhua hänelle ja tuloksena oli epäasiallinen keskustelu ja seuraukset, joita en edes tähän kehtaa pistää. Ei mitään vakavaa, mutta äärettömän lapsellista isän kannalta. Kiitos kuitenkin vastauksestasi!
Tee mitä teet, mutta muista pitää tämä mielessä.
2. Mooseksen kirja 20:12 : "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa." (4. käsky kymmenestä)
En ole kunnioittanut isääni pitkään aikaan, sillä kunnioitus ei tule käskystä. Joten olen jo riskini ottanut.
Mielestäni teet ihan hyvän valinnan, mutta itse ajattelisin niin, että en menisi hänen luokseen, ellei tapahdu jotain miksi menisin. Tuo on silti hyvä päätös ja se helpottaa varmasti sinunkin elämääsi. Eipä sinulla mitään velvollisuutta sinne ole mennä, kukaan ei voi pakottaa.
Itselläni ei ole mitään erityistä syytä, miksen kävisi isälläni, muttei ole syytä miksi kävisinkään, joten tulos on, että käyn täällä ja saan täältä kuukausirahaa. Se on ihan ok, eikä minua häiritse olla taloudellisesti riippuvainen, 15 vasta kun olen. Täytyyhän sitä köyhän jostain saada rahaa. Aikahan täällä menee hukkaan mutta ei se mnitään. Isällä on onnettomuudessa syntynyt aivovaurio, hän on tavallaan tunneköyhä. Ei se minua haittaa, isäni ei oikeastaan merkitse minulle mitään, eikä ole koskaan ollut minulle auktoriteetti, enkä ole ikinä arvostanut häntä mitenkään erityisesti.