laine

Millainen paikka Laine kylpylä Haapsalussa?Onko rauhallista, siistiä, kiireetöntä ettei kieli vyön alla tarvitse juosta paikasta toiseen.
2314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ole kiire minnekään, kun ei siellä mitään olekaan.
Todella hyvä paikka vain olla ja lepäillä.

Äänestä

Olimme Laineessa joulukuussa. Itse kylpylä oli varsin siistinoloinen, mutta se haju, joka sieltä hoito-osastolta nousi yläkerroksiin asti oli aivan kamala. Ilmeisesti se oli sitä mudan hajua. Silloin ensimmäisinä päivinä hoito-osaston ovet olivat auki porraskäytävään, myöhemmin kiinni ja silloin tuntuikin, että haju olisi hälvennyt tai sitten siihen vaan yksinkertaisesti tottui.

Jos aiot ottaa ylimääräisiä hoitoja, niin tilaa ne ihmeessä sp:n kautta jo ennakkoon, säästyt jonotukselta. Hoitojen määrästä tietysti riippuu kuinka kiirettä pitää.

Haapsalu on mukava paikka rauhallisille kävelyille, paikalliset liikkeet on nopeasti katsastettu. Kylpylässä oli useana iltana jonkinlaista pientä ohjelmaa, esityksiä ja tanssia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalle mieleni taastekevi kirjoitti:

Millainen paikka Laine kylpylä Haapsalussa?Onko rauhallista, siistiä, kiireetöntä ettei kieli vyön alla tarvitse juosta paikasta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu