Miten jaksaisin..?

saara

Eli miten jaksaisin aloittaa tutista vieroittamisen ja potalle opettamisen? Lapsi on 1,5 v. ja mulla alkais loma elokuussa. Ollaan lomalla enimmäkseen reissussa ja viimeisellä viikolla oltais taas kotona. Silloin pitäis varmaan aloittaa huudattaminen. Siis ainakin tutista pitäis päästä. Oisko vinkkejä? Huudattaminen ei kauheesti innosta. Kävimme läpi kovan unikoulun lapsen ollessa 7 kk ja pelkään, että joudun taas kuuntelemaan hysteeristä itkua yökausia.

9

1102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m.j

      Poikani jätti tuttinsa ns. oraville patsaan
      juurelle. Myöhemmin kävimme koko perhe katsomassa
      ja tutit olivat poissa ts.minä olin ne hakenut.
      Poika tyytyi ajatukseen, että tutit olivat oravan poikasilla jotka niita vuorostaan tarvit-
      sivat. Poika oli ylpeä, kun näin oli saanut
      antaa tuttinsa oravan poikasille

    • Annika

      Nyt otat itsellesi turhaan stressiä asiasta, joka hoituu omalla painollaan. Lapsesi on kovin pieni vielä hallitsemaan potalla käymistä, toki sitä voi jo hiljalleen harjoitella. Useinhan lapset oppivat hallitsemaan suolta/rakkoa noin kahden vuoden iässä, kun herkkyys uuden taidon opettelemiseen on.Oma tyttöni oppi taidon muutamassa päivässä,kun en turhaan patistellut. Ikää oli juuri tuo kaksi vuotta. Tuttia syö vielä unilla. Ajattelin vieroittaa tutista syksyn aikana. Älä kiirehdi asioita ja aseta itsellesi liian suuria paineita. Asiat hoituu, kun on niiden aika.

    • emo

      Meillä ei tutin vieroitus ole vielä kauhean ajankohtaista (t 10 kk), mutta tuttia ei ole käytetty koko aikana kuin nukkumaan mennessä tai joskus tiukassa paikassa 'äänenvaimentimena'. Kyllähän neiti tutin suuhunsa laittaa muullonkin, jos vain ylettyy tuttiin, mutta pääasiassa tutit ovat lapsen ulottumattomissa.

      Potalla meillä on istuttu jo pari kuukautta. Älkää nyt hirmustuko, että ei lasta saa opettaa ennen aikojaan potalle. Emme odota, että lapsi oppisi vielä kuivaksi, mutta vaippoja kuluu nyt vähemmän (ja ihokin on rauhoittunut). Aina syönnin jälkeen käymme potalla istahtamassa. Pikkuhiljaa olen ajatellut lisätä potan aina ennen nukkumista ja heti herättyä ja ulos lähtiessä sekä sisään tullessa. Alun jälkeen ei ole potalta juurikaan noustu pois ilman tulosta ja usein saan kakat pongattua väliaikanankin pottaan.

      Tyttö oppi aika hyvin potan idean, kun kehuimme aina tulosta. Nyt syömisen jälkeen siirrymme suoraan vessaan hetkeksi istumaan ja sitten voimme jatkaa leikkejä täydellä masulla, tyhjällä rakolla ja puhtaalla vaipalla. Toivottavasti vältymme näin potan vastustukselta, josta olen kuullut, kun potta kuuluu jo aikaan ennen muistin kehittymistä.

      • hyvä

        Menetelmäsi kuulostaa todella hyvältä ja lapsesi parasta ajattelet. Ei 10 kuukauden ikä ole liian varhainen tälle asialle, kun siitä ei tee lapselle paineita, vaan homma tapahtuu eräänlaisena rituaalileikkinä. Rituaalithan ovat noin nuorelle lapselle tärkeät ja välttämättömät kehityksen tueksi.

        Kokonaan kuivana pysymistä ei sinun tosin kannata ajatellakaan vielä noin vuoteen. Mutta suolentoiminnan hallinnan lapsesi oppii tietoisesti varmaan piankin.


    • äityli

      lapsi oppi potalle 9 kk;N ikäisenä (vahinkoja sattui välillä) ja yökuivaksi noin 1,5 vuotiaana. mummoni kertoi minulle,että ennenvanhaan sen ikäisiä lapsia pissitettiin ain (ettei tulis pyykkiä) ajattelin kokeilla,ja sehän toimi :)
      tuttia meitin mukula söikin sitten 2,5 vuotiaaksi,eikä hampaissa ole vikaa!!
      älä ota asioista stressiä, lapset ovat yksilöitä. jos pottahommat ja vierotus tutista ovat kovin vaikeita,siirrä sitä eteenpäin. tsemppiä

    • ilkka

      Minun tyttöni luopui tutista kahden ikäisenä. Käytin kätkemistä aina välillä, mutta kerran tutti unohtui kaappiin. Lähdimme silloin mökille ilman tuttia ja senjälkeen ei tuttia ole pidetty.
      Ei kannata murehtia tutista, kyllä kaikki siitä aikanaan luopuu.

      Terveisin ilkka

    • onni

      Meillä kävi niin, että tyttäremme ollessa 1,5 vuotias vieroitimme hänet tutista. Seurauksena oli, että hän alkoi syödä etusormeaan ja sitä sormen "lutkutusta" sitten kestikin melkein kuusi vuotiaaksi. Seuraavien lastemme kohdalla en ole kiirettä em. takia pitänyt ja ongelmitta on jossakin vaiheessa tutti pois jäänyt....
      Lomaa ei kyllä kannata pilata pottatouhujen takia! Ehdit koko tulevan pitkän talven harjoitella lapsesi kanssa niitä juttuja...
      Nauttikaa lomasta ja iloitkaa yhdessäolosta.

    • minni

      Saamiesi vastausten viesti on etupäässä, että
      älä stressaa tai hermoile ja yhdyn kyllä niihin.
      Meidän poika, nyt 5v, oli vauvana tosi "hankala"
      nukkumisten ja syömisten suhteen, mutta sisäsiisti hänestä tuli ihan tuosta noin vaan hiukan vajaa 2-vuotiaana. Toki ensi alkuun täytyy
      hiukan nähdä vaivaa ja käyttää aikaa potattamiseen, mutta itse koin helpotuksena kun vaipoista päästiin. Hänelle itselleen tuli yllätyksenä, että melkein joka paikassa on vessa, jopa kylässä...
      Tutti lahjottiin jättämään sitä tarvitseville linnunpoikasille puun juureen, eikä sen perään kertaakaan itketty, (paitsi liikuttunut äiti!)
      Eli kyllä kaikki järjestyy!

    • Anonyymi

      No sun pitää olla lapsesi kanssa koko ajan hetikun pääset töistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      139
      2764
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2127
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      52
      1916
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      193
      1897
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1700
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      142
      1515
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      80
      1436
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1168
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      311
      1014
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      885
    Aihe