VERTAISRYHMÄÄ...?

Enpäs usko, että löytyy ihan heti vertaisryhmää, mutta kokeillaan...

Kenellä vastaavaa...?

Muutama vuosi sitten miesystävän entisestä avioliitosta peräisin olevat lapset (silloin 3 kpl) suurinpiirtein vittuilivat minkä kerkisivät, kun kohdakkain osuttiin...tai pikemminkin vittuilivat selän takana.

Isäpappa ei pistänyt tikkua ristiin, koska tunsi/tuntee ilmeisesti syyllisyydentunnetta siitä, että kersojen äiti kuoli suht nuorena (syöpään)...siis tavallaan aiheetonta syyllisyyttä, mutta kuitenkin...lopputuloksena se, että MINÄ jouduin aina olemaan "minä vastaan muut" -tilanteessa, jos ja kun - ei mitään tukea miesystävältä.

Kyllästyin koko touhuun ja pistin sen jäähylle pariksi vuodeksi...(kirjoitin tästä aikaisemminkin itse asiassa) No tänä syksynä nuorimmainen poikapa meni kuolemaan auto-onnettomuudessa ja yhtäkkiä minun pitäisi palata takaisin "hoitajan"/lohduttajan roolissa.

Nyt sitten aikaisemmin vittuilevat lapset (jotka vittuilevat vieläkin selkäni takana) ovat "kovasti huolissaan isänsä mielenterveydestä ja isä niin jo kaipaisi naisseuraa"...joo - kuulostaa tosi herkistävältä, eikös...? Ja tähän voisi sitten lisätä jotain, että "neito riensi apuun, kaikki oli hyvin ja happy ending...kersat lakkasivat vittuilemasta, jne..."

Mutta kun ei...!

Nyt sitten tenavat ovat turhan kiinnostuneita RAHAtilanteestani! Onkivat puoliväkisin ja puolivahingossa sen tiedon minusta, että ostin vähän aikaa sitten itselleni asunto-osakkeen.

Sitä nyt sitten huuli pyöreänä ihmetellään ja kehdataan pyytää minulta rahaa KAHDEN VUODEN tapaamistauon jälkeen silloin, kun olin jouluna "vankina" heidän talossaan (= isänsä talossa).

Heidän taloudellinen tilanteensa ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, mutta eipä ole MINUNKAAN! Ja nyt piti sitten oikein "tilittää", miksei sovi, että antaisin tuosta vain rahaa heille!

Ärsyttää ja vituttaa!

Varsinkin miesystäväni parikymppinen poika on kuin "selkäänpuukottava latino" - ensin hymyillään ja kätellään, kohta nuuskitaan raha-asioita ja pistetään "selkä seinää vasten" niiden suhteen.

Ja mitä teki miesystäväni, kun poikansa tenttasi minun rahatilannettani ja sitä, että "millä sitten elät..."? (jos ei ole rahaa heille jaella)

Aivan kuin minulla ei olisi OMATKIN laskut maksettavana prkl! (ja nyt asuntolaina hoidettavana)

Mitä minä olen HEILTÄ saanut?? En muuta kuin päänsärkyä! Ja nyt kun vihdoin viimein "uskalsin" edes tulla katsomaan miten miesystäväni voi poikansa kuoleman jälkeen, ollaan heti "käsi ojossa" kersojen puolelta!

(sen lisäksi että selän takana vittuilu jatkuu)

Vaikka olisin voittanut lotossa, en antaisi HEILLE penniäkään! (prkl)

Ja saas nähdä, miten tämän "suhteen" tosiaan taas käy...! (Olin jo valmiiksi vihainen aikaisemmista asioist!)
15611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niin siis jatkoa sen verran, että "mitä teki isänsä kun poikansa tenttasi minulta OMIA raha-asioitani"...?

V: EI MITÄÄN!

Äänestä
  • Tästä saisi näemmä väänettyä kirjan...(ehkä teenkin sen jokin päivä)

    Sen verran vielä, että tämä "rahankiristäjä-poika" on viime aikoina pariutunut erään parikymppisen naikkosen kanssa ja heille pukkasi tässä vauvaakin sitten ennen joulua.

    No "tytsillä" oli ennestään jo pieni lapsi aikaisemmasta liitostaan. (mikälie liitto ollutkin)

    Eli hänellä oli kaksi tenavaa hoidettavanaan joulun tienoilla plus että hän keksi stressata joka ...vetin jouluruoasta jne...

    MINULLE tullaan sitten vinkumaan, että "Stiina" (nimi muutettu) on stressaantunut! Tyyliin "tee sitä, siivoa tätä, auta Stiinaa...!"

    Ja minun käsitykseni joulusta oli se, että sen pitäisi olla mahdollisimman RENTO ja rauhallinen. En edes HALUNNUT, että tämä "Stiina" näkee niin hemmetisti vaivaa kahden mahdollisen eteen (ja sitten syyttelee stressaantuneena muita = minua).

    Ja SIIHEN nyt varsinkin olen syytön, että hänelle pukkaa jatkuvasti uutta kersaa. Itse olen yli 10 vuotta häntä vanhempi, eikä minulla ole vielä ainuttakaan lasta. Miksi ei? Koska se on oma valinta!

    Eli ei hänenkään ollut PAKKO hankkia kahta lasta noin nopeasti...vasta parikymppinen tyttö...!

    Joka tapauksessa - miksi MINUT pistettiin taas "piinapenkkiin"...??

    Ja mitä teki miesystäväni? Asettui kersojensa puolelle (ja tämän "Stiinan"), kuten niin monta kertaa aikaisemmin!

    Äänestä

Eihän tuossa nyt ole kuin yksi päivänselvä ratkaisu: jätä mies lopullisesti ja etsi itsellesi kunnollinen suhde!

Äänestä
  • Ethän sinä saa tuollaisesta edes pienintäkään hyvää mieltä, mitä ihmettä siinä suhteessa tekisit? Ellet ole masokisti.

    Ei ole sun vastuulla jonkun hepun mielenterveys, vaikka joskus oletkin häntä rakastanut. Ei ole pakko elää elämää, jossa sua ei kohdella kuten ihmistä kuuluu ja sua koitetaan vielä käyttää taloudellisesti hyväksikin. Ei ole mitään pahaa siinä, että pitää omia puoliaan.

    Olet vapaa ihminen ja sulla on vapaus valita miten haluat elää. Erittäin vaikea olisi ymmärtää, miksi suostuisit elämään, jota suhde tuon miehen kanssa sulle tarjoaisi.

    Äänestä

Ihmetyttää miksi suostut moiseen. Mitä sellaista nämä ihmiset sinulle antavat, ettet malta "taivaastasi" irti päästää? Jotain se sinulle antaa koska et jätä koko roskaa taaksesi. Onko se tyypillinen "naisten tapa" tehdä itsestään marttyyri ja uhrautua kaikkien muiden puolesta. Nämä ihmiset eivät edes rakasta sinua! Olet heille yhtä merkityksellinen kuin kärpäsen *ska. Anteeksi ranskani. Et taida arvostaa itseäsi kovin korkealle...

Äänestä
  • Joo, kiitos kaikille mielipiteistään.

    MIES kyllä rakastaa minua (kaikessa vajavaisuudessaan) - sen tiedän...se kai juuri tekee (lopullisesta) lähdöstä vaikeaa.

    Hänen lapsilleen varmaan olenkin "kärpäsen ...skaa"...kyllä se nyt jo aika selväksi on käynyt...mutta tämähän on aika tyypillinen uusperheongelma - että "tilttaa" puolison aikaisemmasta liitosta olevien lasten kanssa...

    Jos miesystäväni edes JOSKUS/HIEMAN tulisi MINUAKIN "puolustamaan" konfliktitilanteissa, olisin enemmän kuin iloinen, mutta voiko nyt taas liikoja vaatia ihmiseltä, joka menetti oman poikansa muutama kuukausi sitten...

    Olin JUURI tumppaamassa häntä lopullisesti, kun tämä poika "päätti" kuolla ja sitten vanhat säälin- ja myötätunnon tunteet heräsivät taas...aivan kuin hommalla olisi joku "tarkoitus"...tai sitten EI OLE...!

    Ehkä juuri nyt en pysty päättämään puoleen enkä toiseen eikä pysty miesystävänikään...kai...?

    Vaikeaa...

    Äänestä

Tuota ensin ajattlein että tämän on pakko olla provo, niin paljon tuli veetä ja peetä tekstissä.
mutta jos tilanne on totisinta totta, taitaa tekstisi tyyli kuvata vaan täyttä väsymystäsi tilanteeseen. Tosin tuntui pahalle lukea; nuorin poika meni kuolemaan. Niinköhän olisi kuollut jos olisi sen voinut estää.
Tuossa mielentilassa sinusta ei varmasti ole tukijaksi joten senkin vuoksi, siirry takavasemmalle

Äänestä
  • Ei ole provo, ehei.

    Kyllä - oikein päätelty - että olen siis väsynyt tilanteeseen.

    Ei TIETENKÄÄN se poika "halunnut" kuolla enkä olisi ikinä halunnut vastaavaa tuskaa miesystävälleni, vaikka olisin ollut kuinka kypsä tilanteeseen. (ja olinkin ja olenkin)

    Ja tiedän kyllä oman mielentilani ja turhautumani...siksi en meinannutkaan ilmestyä enää KOSKAAN paikan päälle...mutta itse he alkoivat "vinkua" minua takaisin...viimeiseen asti olin melkein menemättä - ajattelin aina, että jos matkarahat katosivat sitten sinne, niin sitten katosivat. (jouduin siis oikein LENTÄMÄÄN paikan päälle - lentokoneella siis)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ei ole provo, ehei.

    Tuo yhtälö ole aika selvä. Luulet, että tiedostat itsekin tilanteen mahdottomuuden, mutta haet täältä vahvistusta tunnoillesi.
    Kuitenkin meidän on jokaisen tehtävä nuo vaikeatkin päätökset elämässämme, niin sinunkin.
    Tee niin kun sydän sanoo, mutta sen verran neuvon, että älä ystävä hyvä anna kenenkään käyttää sinua hyväksesi !
    tsemppiä ja oikeita päätöksiä elämääsi !

    Äänestä

  • Äippä* kirjoitti:

    "Tee niin kun sydän sanoo, mutta sen verran neuvon, että älä ystävä hyvä anna kenenkään käyttää sinua hyväksesi !"

    Sitäpä juuri...juuri hyväksikäytetyksi pelkään tulevani tulevaisuudessa, jos yksin pitää "taistella koko sukua vastaan"...kauhulla mietin jo sitäkin, että entäs perinnönjako tulevaisuudessa, kun tiedän, miten materialistisia miesystäväni lapset ja suku ovat..!

    Kiitos sanoistasi joka tapauksessa.

    Äänestä

Sain käsityksen et "muut olkoon hiljaa, kun minä toimin". Puhut melko halventavaan sävyyn muista, mutta itsestäsi olet ylpeä....miksi????

Äänestä
  • Mistähän tuon repäisit...? Sinä nyt kun et varsinkaan ole ollut paikan päällä todistamassa käytännön tilanteita...!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mistähän tuon repäisit...? Sinä nyt kun et varsinkaan ole ollut paikan päällä todistamassa käytännön tilanteita...!

    ...ja jaa että "halventavaan sävyyn"...? Käsittääkseni en nimitellyt ketään noissa aikaisemmissa viesteissä - olin vain vihainen!

    MINUA sen sijaan on nimitelty nimellä "typerys"/"idiootti" miesystäväni lasten taholta siitä lähtien kun hänet/heidät opin tuntemaan!

    Äänestä

ja miehestä.
Pilaat heidän elämänsä ja omasikin.
Eihän tästä uskalla kuollakaan kun ajattelee, että perheeseen voi lehahtaa sen jälkeen tuollainen rivosuinen korppikotka kuin sinä.

Äänestä
  • Hohhoijaa...mitä tekemistä TÄLLÄ jutulla on SINUN KUOLEMASI kanssa...??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nurkkaan potkittu(N) kirjoitti:

Enpäs usko, että löytyy ihan heti vertaisryhmää, mutta kokeillaan...

Kenellä vastaavaa...?

Muutama vuosi sitten miesystävän entisestä avioliitosta peräisin olevat lapset (silloin 3 kpl) suurinpiirtein vittuilivat minkä kerkisivät, kun kohdakkain osuttiin...tai pikemminkin vittuilivat selän takana.

Isäpappa ei pistänyt tikkua ristiin, koska tunsi/tuntee ilmeisesti syyllisyydentunnetta siitä, että kersojen äiti kuoli suht nuorena (syöpään)...siis tavallaan aiheetonta syyllisyyttä, mutta kuitenkin...lopputuloksena se, että MINÄ jouduin aina olemaan "minä vastaan muut" -tilanteessa, jos ja kun - ei mitään tukea miesystävältä.

Kyllästyin koko touhuun ja pistin sen jäähylle pariksi vuodeksi...(kirjoitin tästä aikaisemminkin itse asiassa) No tänä syksynä nuorimmainen poikapa meni kuolemaan auto-onnettomuudessa ja yhtäkkiä minun pitäisi palata takaisin "hoitajan"/lohduttajan roolissa.

Nyt sitten aikaisemmin vittuilevat lapset (jotka vittuilevat vieläkin selkäni takana) ovat "kovasti huolissaan isänsä mielenterveydestä ja isä niin jo kaipaisi naisseuraa"...joo - kuulostaa tosi herkistävältä, eikös...? Ja tähän voisi sitten lisätä jotain, että "neito riensi apuun, kaikki oli hyvin ja happy ending...kersat lakkasivat vittuilemasta, jne..."

Mutta kun ei...!

Nyt sitten tenavat ovat turhan kiinnostuneita RAHAtilanteestani! Onkivat puoliväkisin ja puolivahingossa sen tiedon minusta, että ostin vähän aikaa sitten itselleni asunto-osakkeen.

Sitä nyt sitten huuli pyöreänä ihmetellään ja kehdataan pyytää minulta rahaa KAHDEN VUODEN tapaamistauon jälkeen silloin, kun olin jouluna "vankina" heidän talossaan (= isänsä talossa).

Heidän taloudellinen tilanteensa ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, mutta eipä ole MINUNKAAN! Ja nyt piti sitten oikein "tilittää", miksei sovi, että antaisin tuosta vain rahaa heille!

Ärsyttää ja vituttaa!

Varsinkin miesystäväni parikymppinen poika on kuin "selkäänpuukottava latino" - ensin hymyillään ja kätellään, kohta nuuskitaan raha-asioita ja pistetään "selkä seinää vasten" niiden suhteen.

Ja mitä teki miesystäväni, kun poikansa tenttasi minun rahatilannettani ja sitä, että "millä sitten elät..."? (jos ei ole rahaa heille jaella)

Aivan kuin minulla ei olisi OMATKIN laskut maksettavana prkl! (ja nyt asuntolaina hoidettavana)

Mitä minä olen HEILTÄ saanut?? En muuta kuin päänsärkyä! Ja nyt kun vihdoin viimein "uskalsin" edes tulla katsomaan miten miesystäväni voi poikansa kuoleman jälkeen, ollaan heti "käsi ojossa" kersojen puolelta!

(sen lisäksi että selän takana vittuilu jatkuu)

Vaikka olisin voittanut lotossa, en antaisi HEILLE penniäkään! (prkl)

Ja saas nähdä, miten tämän "suhteen" tosiaan taas käy...! (Olin jo valmiiksi vihainen aikaisemmista asioist!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu