Englannin BB loppui

Englannin BB kesti vain kuukauden tänä vuonna. Onko se aina ollut näin lyhyt?

Emilia tuli toiseksi, John voitti. Ihan OK voittaja, mutta Emilia olisi ollut parempi. John oli viimeisenä päivänä imitaatiotehtävässä aika tökerö Emiliaa kohtaan. Onneksi Emilia on sentään aiemmin jo voittanut brittien Talent-kisan.
3438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Brittien "oikea" BB tulee kesäisin ja kestää monta kuukautta.

Tämä BB joka juuri loppui, oli se perinteinen "Celebrity Big Brother", mutta tänä vuonna erilainen. Eli talossa olevat olivat tavallisia ihmisiä (tosin sellaisia joilla on kaikilla joku erityistaito), ja heillä oli sitten eri julkkiksia Big Brotherina, ja julkkiset antoivat heille tehtäviä.

Aiemmin nuo Celebrity Big Brotherit ovat olleet sellaisia, että julkkiset ovat olleet talossa. Viime vuonna homma meni sen verran perseelleen (rasismijupakka), että tuotantoyhtiö sai varoituksen. Joten päättivät pitää tänä vuonna tauon, ja tehdä tuollaisen erilaisen Celebrity Big Brotherin.

Äänestä
  • Ahaa, kiitos tiedosta.

    Onkohan noi brittien kesä-BB:t tulleet aikaisempina vuosina Youtubeen, niinkuin tämä hijack-BB tuli nyt? Luulisi, että Youtubelta repeää kohta pussinperä, jos sinne laitetaan kaikki maailman tv-sarjat pyörimään...

    Äänestä

Johnilla on ERITTÄIN tiukka anus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emilia <3 kirjoitti:

Englannin BB kesti vain kuukauden tänä vuonna. Onko se aina ollut näin lyhyt?

Emilia tuli toiseksi, John voitti. Ihan OK voittaja, mutta Emilia olisi ollut parempi. John oli viimeisenä päivänä imitaatiotehtävässä aika tökerö Emiliaa kohtaan. Onneksi Emilia on sentään aiemmin jo voittanut brittien Talent-kisan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu