Kierrätysideoita

1943

on monenlaisia. Pitkästä aikaa poikkesin eilen Mäntsälässä. Siellä oli kauppakeskuksessa teline, jossa oli kirjoja. Kun toi sinne kirjoja, voi ottaa telineestä yhtä monta. Kätevää

9

982

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatu aa--

      Opettaja kertoi aikanaan koulussa, että kirjaan pitää suhtautua kunnioittavasti, koska se on hengen tuote. Kirjakauppaan astuttaessa piti ottaa hattu päästä.

      Jos kirja tuolloin hankittiin kotiin, ei tullut mieleenkään panna sitä roskiin tai polttaa sitä. Se oli tullut jäädäkseen.

      Toista on nykyään. Kirjoja heitellään suruttomasti jätteisiin. Valtaosa käytetyistä kirjoista ei kelpaa enää vanhojen kirjojen myymälöihinkään.

      Tuollainen kierrätys on hyvä keksintö. Ainakin nuorten kirjat saavat uusia lukijoita.

      Kokeiltiin kerran kerrostalossa, jossa on myös lehtikierrätystä, kirjojen panemista joukkoon mukaan. Kyseessä oli muutama nykykirjailija.

      Vaikka lehtiä lainataan kyseisestä lainauskärrystä ahkerasti, kirjat eivät tehneet kauppaansa. Nykykirjailijat eivät nähtävästi kiinnostaneet. Seurattiin muutama viikko asiaa ja heitettiin kirjat roskiin, kun käyttöä ei ollut. Niin ovat ajat muuttuneet.

      • Pirkko3

        Meilläkin vanha kaappi jätekatoksessa, jossa aikakausilehtiä ja kirjoja, sinne vietiin siltä valkattiin.
        Tuntuu vaan että joku tarvitsi sen kaapin ja nyt sitä siellä ei enää ole :-(.
        Tietty se voi olla hankala niille jotka sieltä tyhjensi näitä laatikoita. huu nou !!


    • isotikäluokat

      Todella hieno ajatus kierrättää kirjoja.Lukeminen ei tule vanhanaikaiseksi koskaan. Tiesittekö miten hyvä unilääke on mielenkiintoinen kirja ihmiselle!

    • on tyylinä..

      että pylly pystyssä roskisksesta etsitään luettavaa. Näinhän ne löytyi salaiset arkistot Savossa kaikkien luettaviksi. Taitaa juttu olla oikeudessa menossa.

    • taloyhtiön yhteisiin tiloihin ja sieltä voi jokainen asukas vapaasti ottaa tai sinne jättää kirjoja, lehtiä, videoita yms. On toiminut tosi hyvin jo muutamia vuosia.

      Välillä on mietitty kierrätyspöytää muillekin tavaroille, mutta se on ainakin toistaiseksi jäänyt toteuttamatta.

      • roskiksen vieressä

        Meidän taloyhtiössä on roskishuoneen vieressä toinen pikku-huone johon voi tuoda kierrätyskamaa ja samalla voit katsastaa olisiko mitään mieleistä itselle,viimeksi kiikutin kotiin kauniin korituolin.
        Aika ajoin kierrätyskeskuksesta auto käy hakemassa ne joita ei ole kukaan huolinut,sinne tosiaan saa viedä vain käyttökelpoista tavaraa.
        Tuttavani taloyhtiössä on määrätty päivä kun saa tuoda tarpeetonta kamaa ja sieltä voi jokainen valita mieleistään.


    • voi kierrättää

      Vaikkei saisikaan tilalle aina uutta vaihdokkia.
      Lastenkirjat ovat haluttuja lastenkerhoissa ja siistit aikakausilehdet erilaisissa odotustiloissa :sairaaloissa, hammaslääkäreillä yms. paikoissa, joissa keskittyminen kirjan lukemiseen on vaikeaa.

      • Pelle1Peloton

        ... kun hammaslääkäreiden, sairaaloiden ja poliklinikkojen odotushuoneissa on vain lopuunkuluneita, ikivanhoja naistenlehtiä. Onneksi muutama ohueksi kulunut AkuAnkkakin joskus löytyy. Ei me lääkäriin itsenäisesti menijät olla useinkaan mitään ikäloppuja, joille kelpaa lehti, kuin lehti.
        Jotain "uskontoa" siihen kierrätykseenkin!


      • Pelle1Peloton kirjoitti:

        ... kun hammaslääkäreiden, sairaaloiden ja poliklinikkojen odotushuoneissa on vain lopuunkuluneita, ikivanhoja naistenlehtiä. Onneksi muutama ohueksi kulunut AkuAnkkakin joskus löytyy. Ei me lääkäriin itsenäisesti menijät olla useinkaan mitään ikäloppuja, joille kelpaa lehti, kuin lehti.
        Jotain "uskontoa" siihen kierrätykseenkin!

        Se vain todistaa, että naiset vievät sinne lehtiään luettavaksi.
        Pitääpä seuraavalla kerralla ottaa nivaska Seuroja kainaloonsa, kun menee lääkäriin.
        Yksityisillä asemilla luettava on monipuolisempaa - onko terveyskeskukset ja sairaalat vain kierrätyslehtien varassa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe