Maakuntavaltuustohan

Se oli sellainen eipäs juupas kokous, ei päätä ei häntää. Korhonen ja Leskinen ovat kuin hyvävelikerhon yhtäköyttäyhdistyksessä, aina samaa mieltä.

Kyllä valtuutettujen pitää perehtyä ja ottaa selvää päätettävistä asioista ennen kokousta ja olla jämäkkänä. Vaalilupaukset ja juhlapuheet ovat huijausta, jos ne eivät johda toimintaan.
3407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä on onnetonta porukkaa Kainuun maakuntavaltuusto muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ja samaa voi sanoa maakuntahallinnon korkeimmista virkamiehistä, Leskinen etunenässä, joilta hallinnollinen ja talousasioiden pallo on ollut hukassa hallintokokeilun alusta alkaen.

Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, että tänne Kainuuseen ei kerta kaikkiaan saada virkamiehiksi kuin ne virkaheittohenkilöt, jotka muualle Suomeen eivät ole kelvanneet. Eli ei meitä kainuulaisia ainakaan virkamiestemme lahjakkuudesta voi moittia.

Nuo luottamusmiehethän ovat sitten mitä ovat; Korhoset, Ervastit, Lehtomäet ja muut maakunnan talousnerot.

Mitähän niin suurta syntiä me kainuulaiset olemme tehneet, kun meitä tuollaisilla rangaistaan?

Äänestä
  • on kainuun maakuntahallinnon päättäjien vetkuttelu. Valitusten käsittelyyn ottamisia pitkitetään tahallisesti ja lainvastaisesti.

    Tehdään valtuustoaloitteita, sitten ei kuitenkaan olla varmoja mitä mieltä ollaan, vaan asioita siirretään aina vaan seuraan kokoukseen.

    Toki, onhan se aika loogistakin miksi näin tehdään, sillä kokouspalkkiot juoksevat ja nousevat, kun kokousajat venyvät. Väliajat sitten voi vaikka autoilla siellä sun täällä, niinkuin viime vuonnakin 1.300.000 euron edestä.

    Yhtään vähempää en ihmettele Kajaanin kaupungin päättäjiä. Leveätä, pitkää ja korkeata pitää olla, vaikka ei ole rahaakaan.

    ONNEKSI ON VAALIVUOSI.

    Äänestä

Onko valtaa liian vähän?
Jos oikein olen ymmärtänyt on maakuntajohtajalla paljon valtaa ja toiminta mahdollisuuksia, sekä kehittämisvaltaa vaikka muille jakaa.
Tämän kaiken lisäksi hän johtaa maakuntahallitusta ja näin ollen esittelee maakunta hallitukselle omia näkemyksiään ja päätösehdotuksia jotka on tietenkin itse tehnyt, no ei se vielä riitä. Tämän kaiken lisäksi kuuluu hänelle hallituksessa yksi ääni päätöksenteossa eli hypätään hallitukseen äänestystilanteessa äänestämään oman esityksen puolesta. Tätä päätösvaltaa ei kuntalaiset ole äänestämällä hänelle antaneet. Oisko hiukan koomista?
Tietysti tässä maakunta kokeilussa on tämä kaikki hyväksytty ja on pykälien mukaista. Enkä mitenkään tarkoita tätä henkilökohtaisena asiana maakuntajohtajalle vaan tuota hyväksyttyä mallia kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se taas kokoontuili kirjoitti:

Se oli sellainen eipäs juupas kokous, ei päätä ei häntää. Korhonen ja Leskinen ovat kuin hyvävelikerhon yhtäköyttäyhdistyksessä, aina samaa mieltä.

Kyllä valtuutettujen pitää perehtyä ja ottaa selvää päätettävistä asioista ennen kokousta ja olla jämäkkänä. Vaalilupaukset ja juhlapuheet ovat huijausta, jos ne eivät johda toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu