perunkirjassa lukee

leski ilmoitti että hän käyttää oikeuttaan olla luovuttamatta omaisuuttaa tasinkona vainajan perillisille mitä tämä tarkoittaa?
8992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se tarkoittaa, että kun vainajan varat ja lesken varat on laskettu, niin on osoittautunut, että leski on varakkaampi kuin vainaja oli. Jos vainaja olisi ollut varakkaampi, kuolinpesän varoista olisi ensin maksettu tasinkoa leskelle, sillä heillä ilmeisesti oli avio-oikeus voimassa. Perinnöksi perillisille olisi jäänyt se, mitä pesään olisi jäänyt tasingon jälkeen.

Mutta kun leski osoittautui varakkaammaksi, hänen ei tarvitse luovuttaa omaa omaisuuttaan tasingoksi kuolinpesään, vaan perillisille jää jaettavaksi vain se, mitä vainajan jälkeen jäi.

Äänestä
  • No kuinkas tässä sitten käy jatkossa, kun toinenkin osapuoli kuolee ja tulee sitten uudestaan se perintö jaettavaksi. Suoritetaanko tuo tasinko sitten ensin kuolleen hyväksi. Tai oikeastaan ajan takaa sitä, että onko tuo tasinko kuitenkin ensin kuolleen "omaisuutta", eli osa joka on kuitenkin tavallaan perinnönsaajien "omaisuutta"??? Jos kukaan tästä mitään saa selvää...

    Äänestä

  • asiasta tietämätön ihmettelee kirjoitti:

    No kuinkas tässä sitten käy jatkossa, kun toinenkin osapuoli kuolee ja tulee sitten uudestaan se perintö jaettavaksi. Suoritetaanko tuo tasinko sitten ensin kuolleen hyväksi. Tai oikeastaan ajan takaa sitä, että onko tuo tasinko kuitenkin ensin kuolleen "omaisuutta", eli osa joka on kuitenkin tavallaan perinnönsaajien "omaisuutta"??? Jos kukaan tästä mitään saa selvää...

    Perintöä ei enää jaeta uudelleen. Se mitä leskeltä aikanaan jää jaetaan sitten hänen perillistensä kesken.

    Äänestä

Avioliiton päättyessä tehdään normaalisti omaisuuden ositus, jossa enemmän omistava puoliso luovuttaa tasinkoa vähemmän omistavalle. Leskellä on kuitenkin lain suoma oikeus halutessaan olla luovuttamatta tasinkoa vainajan perillisille.
Sitä se tarkoittaa.

Äänestä
  • sanotaan.minulla omaisuutta yli miljoonan euroa ja penniäkään ei lapsetkaan saa,kun yrittivät väkisin kerran.Kaikki menee lakiosia myöden hyväntekeväisyyteen.Onneksi on olemassa laki jolla kiertää kaikki varsinkin jos lapsilla rikostaustaa ja uhkaillut todistettavasti perittävää:=)

    Äänestä

  • ahneita paskoja jos suoraan kirjoitti:

    sanotaan.minulla omaisuutta yli miljoonan euroa ja penniäkään ei lapsetkaan saa,kun yrittivät väkisin kerran.Kaikki menee lakiosia myöden hyväntekeväisyyteen.Onneksi on olemassa laki jolla kiertää kaikki varsinkin jos lapsilla rikostaustaa ja uhkaillut todistettavasti perittävää:=)

    kasvatit tuollaisia rahanahneita paskapäitä?

    Olisit kasvattanut toisenlaisia, sellaisia mistä nyt pitäisit. Taisit itse olla aika v-mäinen silloin kun heillä oli antaa sinulle jotakin?

    Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • ahneita paskoja jos suoraan kirjoitti:

    sanotaan.minulla omaisuutta yli miljoonan euroa ja penniäkään ei lapsetkaan saa,kun yrittivät väkisin kerran.Kaikki menee lakiosia myöden hyväntekeväisyyteen.Onneksi on olemassa laki jolla kiertää kaikki varsinkin jos lapsilla rikostaustaa ja uhkaillut todistettavasti perittävää:=)

    R-kioskille.
    Et perään katsellut kun miljooniesi perässä karkasit.
    Oliko vapaa kasvatus eli että katu kasvatti. Katu on monen pojan pilannut.
    Sitä ihminen niittää mitä kylvää.

    Äänestä

kaikille vastauksista vaikka loppuvastaukset karkasivatkin aiheesta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että... kirjoitti:

leski ilmoitti että hän käyttää oikeuttaan olla luovuttamatta omaisuuttaa tasinkona vainajan perillisille mitä tämä tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu