Mulla on ihan hirvee olo... ihastuin opettajaani, joka opetti mua viime vuonna. Se oli tosi kaunis ja ihana... nyt en tiedä näenkö sitä enää koskaan... haluaisin nähdä sen vielä. Mitä voisin tehdä??? Oon niin toivottoman ihastunu siihen!!!
Ihastuin...
-tyzki-
2527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
entiseen ystävääni. Nyt suunnittelemme uutta tapaamista. Minulle on vaikeata olla vain ystäviä, sillä tunnen häntä kohtaan enemmän kuin tavanomaista ystävyyttä(!). Minuun ihan koskee, jos en saa olla hänen lähellään. En ymmärrä, miten voisin vain jutella niitä näitä... Se on yksi syy siihen, miksi en voinut tavata häntä pitkään aikaan. Ehkä olen nyt vahvempi ja kestän kaiken mitä tuleman pitää, vaikka eronkin... ei kai sitä kannata pelätä liikaa etukäteen. Yksi mutka on matkassa, mikä aina ennenkin, mitä en voi muuttaa: huomaan olevani vain yksi "juttu" tuhansien muiden kiireiden joukossa.
tuntuu että hän pitää minua tahallan otteessaan. pitää yhteyttä harvoin mutta kuitenkin sen verran usein että yhteys ei kokonaan katoa. haluaisin ehkä kertoa hänelle mitä tunnen. mutta hän ei ehkä koskaan, ellei sitten menetä itsehillintäänsä. olen varma että hänkin haluaa minua. veto välillämme on niin raju. olen yrittänyt hieman joskus jotain vihjailla, mutta viesti ei mene perille. silti silmät aina välillä palaa, tunnen katseen, ei kukaan ole katsonut sillä tavalla! joskus tulee aivan lähelle... kiusaako vain? en ymmärrä. viikonloppuna jälleen näyttelimme näytelmämme, tapasimme, halasimme, seurustelimme aikamme, sitten lähdin, halasimme - hei hei. joskus se on niin kamalan tuskastuttavaa, yrittää pitää yllä normaalia keskustelua. varsinkin jos olemme kahden. sitä hän nytkin yrtti, että olisimme olleet kahden mutta se ei toteutunut. tuli muitakin. ehkä perempi niin.
pahinta on se kiiltokuvaperheen kuva jonka ulkopuolinen saa, todellisuus on aivan muuta. ehkä hän siksi kaipaa minusta ystävää. ja ystäviä pitäisi olla... ei auta kuin kärsiä ja olla samalla onnellinen että näitä tunteita on ja saa joskus olla sen ihmisen lähellä. saisipa vain joskus ottaa syliin ja pitää vähän aikaa lujaa ja ihan lähellä. se riittäisi... vai???