Mikä mäykkyä vaivaa?

Meetu

Tarvittaisiin apua ja tietoa meidän mäykyn käyttäytymisestä.

Mäykky on pennusta asti ollut koirakoulussa ja on edelleen arkitilanteissa hyvin tottelevainen. Vapaa-käsky toimii monissa tilanteissa, ei esim. ota ruokaa ennen vapaa-käskyä tai kävele ovesta ulos ennen emäntää tai isäntää. Muutenkin tottelee nätisti.

Käyttäytyminen muuttuu kun vieraat tulevat käymään. Alkaa haukkuminen ja ihme vehtaaminen. Joskus täytyy yrittää astua. Vieraiden jalkoja pitää myös jahdata ja ns. näykkiä. Jos tätä yrittää lopettaa niin hampaat tulevat esiin ja silloin tällöin, nyt enenevissä määrin käy kiinni todella lujaa ja ärisee. Yleensä tämä tapahtuu vieraiden läsnäolleessa ja peräpäästä kiinni pitäessä tai jos yrittää työntää pois vieraiden sylistä tai luota. Aikaisemmin myös kynsien leikkuukin onnistui paremmin, mutta nyt sekään ei onnistu ilman kuonokoppaa. Koira on kohta 2-vuotias.

Olemme muuttaneet hetki sitten omakotitaloon ja teimme kuukauden ajan remonttia jolloin talossa pyöri ihmisiä jatkuvasti. Tällöin mäykyn käytös oli pahinta ja on osittain jäänyt päälle sen jälkeen. On purrut joissakin tilanteissa kädet verille ja housuja rikki. Selälleen ollaan yritetty pistää, mutta se ei tunnut asiaa miksikään muuttavan ja se vaan provosoi koiraa murisemaan lisää.

Muuten koira on todella ihana ja suloinen. Nytkin vieressä söpöilee ja änkee rauhallisena syliin. Toisinaan saa koskea ja toisinaan ei. Ongelmana tässä nyt on se, että kumpikaan meistä ei oikein osaa tulkita koiran käytöstä. Eilen tarkastettiin hampaat, koiraa ollaan hierottu ja muuten lääpitty. Ainoa mikä on varmaa on se, että vieraiden läsnäollessa koira tuntuu muuttavan käytöstään dramaattisesti.

Kiitos etukäteen.

Anaalirauhasia olemme miettineet syyksi, mutta

15

1627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • _Dogi_

      Tämänlainen käytös johtuu yleensä siitä, ettei koira saa tarpeeksi virikkeitä päivittäin ja se turhautuu. Voi olla ettei koirasi uskalla sinua tai perheenjäseniä, koska tietää, ettei niin saa tehdä. Silti se puree ja näykkii, koska se haluaa leikkiä. Minä omistan myös mäyräkoiran ja se käyttäytyi noin, mutta ei enää kun käyn sen kanssa tokoa ja agilitya. Tämä on siis yleisin syy siihen, miksi koirat puree ja näykkii muita...

    • vahtikoira ?

      Anaalirauhaset kyllä tuntee sormilla tunnustellessa ja yleensä niistä johtuen koira on hyvinkin kipeen oloinen.

      Onkohan koiranne streessaantunut vieraista ja hälinästä yleensä ?kaipaako lepoa ?
      Tuskin tekemisen puutteesta on kyse kun pennusta saakka on ollut kovasti , kovasti toimintaa ???

      • Meetu

        Remontin aikana kun mäykkymme käytös muuttui kovasti niin olimme aika varmoja, että todellakin stressistä on kyse ja käytös sitten muuttui kun remontti loppui. Nyt kuitenkin taas, vaikka varmasti oli levännyt tarpeeksi niin hierojan tullessa käymään mäykyn oli pakko olla koko ajan kimpussa. Näykki hierojan jalkoja eikä millään lopettanut. Kun työnnettiin pois niin heti oli kädessä kiinni ja hampaat näkyvillä. Sanonpa nyt vielä kerran, että kyse ei ole mistään pienestä näykkäsystä vaan kunnon puremisesta.

        Tästä on nyt pari päivää ja koira on ollut meidän kanssa talossa kahdestaan ja taas on asiat paremmin. Kuitenkin olemme varovaisia koiran kanssa. Kuten aikaisemmin sanoin, aina ei ole kiinni vieraan läsnäolosa vaan joskus tekee sitä muutenkin. Yhden kerran tultiin lenkiltä ja koira makasi lattialla. Vaimo kyykistyi ja koira tuli jalkojen väliin. Hetken kun oli silitelty niin kävi kiinni. Ehkä päällimmäisin ongelma on, että tässä ei aina ole mitään selkeää kaavaa vaan koira on hieman arvaamaton. Toisinaan ja suurimmaksi osaksi on jatkuvasti tulossa syliin ja koiraa saa silitellä ja paijata ja toisinaan sitten ollaan heti hampaat irvessä.

        Jos tämä nyt stressiä on niin mitä sille voi tehdä? Olisi kyllä kiva vieraitakin saada taloon kutsua.

      • isäntä
        Meetu kirjoitti:

        Ikävä tapaus teillä . Ei tietenkään mäykky saa hallita vieraiden tulemisia ja ihmisten tekemisiä.
        Pureminen ja näykkiminen pitää saada kyllä heti loppumaan !!!
        Oletteko kokeilleet kovempaa, jämptimpää otetta
        eli tietääkö mäykkynne ketä on "johtaja" talossa ?
        Onko normaalinkokoinen kk,PK tai LK mäykky ,käyttökoiralinjaa ?Oletteko keskustelleet kasvattajan kassa koiran pahasta tavasta ?

      • uhma-ikä
        Meetu kirjoitti:

        Remontin aikana kun mäykkymme käytös muuttui kovasti niin olimme aika varmoja, että todellakin stressistä on kyse ja käytös sitten muuttui kun remontti loppui. Nyt kuitenkin taas, vaikka varmasti oli levännyt tarpeeksi niin hierojan tullessa käymään mäykyn oli pakko olla koko ajan kimpussa. Näykki hierojan jalkoja eikä millään lopettanut. Kun työnnettiin pois niin heti oli kädessä kiinni ja hampaat näkyvillä. Sanonpa nyt vielä kerran, että kyse ei ole mistään pienestä näykkäsystä vaan kunnon puremisesta.

        Tästä on nyt pari päivää ja koira on ollut meidän kanssa talossa kahdestaan ja taas on asiat paremmin. Kuitenkin olemme varovaisia koiran kanssa. Kuten aikaisemmin sanoin, aina ei ole kiinni vieraan läsnäolosa vaan joskus tekee sitä muutenkin. Yhden kerran tultiin lenkiltä ja koira makasi lattialla. Vaimo kyykistyi ja koira tuli jalkojen väliin. Hetken kun oli silitelty niin kävi kiinni. Ehkä päällimmäisin ongelma on, että tässä ei aina ole mitään selkeää kaavaa vaan koira on hieman arvaamaton. Toisinaan ja suurimmaksi osaksi on jatkuvasti tulossa syliin ja koiraa saa silitellä ja paijata ja toisinaan sitten ollaan heti hampaat irvessä.

        Jos tämä nyt stressiä on niin mitä sille voi tehdä? Olisi kyllä kiva vieraitakin saada taloon kutsua.

        koira kokeilee, että kuka on pomo laumassanne. vahvistakaa toki johtajan asemaanne mm. seuraavilla asioilla: koiran paikka on lattialla, syliin tai sohvalle se saa tulla vain käskystä, sieltä myös poistuu, kun IHMINEN niin haluaa (toki ei pidä pakottaa sylissä olemaan). vaatikaa koiraa aina tekemään jotain esim. istuutumaan ennen kuin se saa huomiotanne, rapsutuksianne, taluttimen kiinni pantaansa ennen lenkkiä, taluttimen pois pannasta lenkin jälkeen, ennenkuin ruokakuppiin saa koskea on koiran istuttava ja odotettava lupaa, esim "ole hyvä" (huom. edetkää tässä ruoka-asiassa vaiheittain, vaatien ensin koiraa vain istumaan ennen kupin maahan laittoa, ja kun se onnistuu, niin lisätkää tuo, että koiran täytyy istuen odottaa lupaa aloittaa ruuan syönti, vaikka olettekin laittaneet jo kupin maahan), koira tervehtii vieraat aina viimeisenä, pistäkää se vaikka toiseen huoneeseen vieraiden sisääntulon ajaksi, jne. lukekaa aiheesta lisään johtajuutta käsittelevistä kirjoista. mäyräkoira on pahimmillaan aika sisukas ja jäärä kasvatettava, varsinkin normaalikokoisissa käyttö-linjaisissa on tosi lujaluontoisia yksilöitä. jämäkkyyttä nyt vain peliin. koirakin on tyytyväisempi, kun tietää paikkansa laumassanne, alimpana, mutta kunnioitettuna jäsenenä.

    • vintiölle

      onko mäykyllä tarpeeksi aivojumppaa ja virikkeitä? usein kävelylenkkiä "väsyttävämpää" koiralle on aivojumppa. tässä yksi vinkki: laita vanhaan t-paitaan solmuja, ja solmujen sisälle pieniä herkkupaloja. mäyräkoirathan tykkäävät tunnetusti repiä ja raastaa; tässä riittää puuhaa joksikin aikaa. myös koirien puruluu-tennispallot ovat erityisen mieluisia mäykyllemme, kannattaa kokeilla. terv. 2 v. pkkmäykyn emäntä

      • vinkkejä

        olis esim. tyhjä flora (tai joku vastaava) rasia, mihin laitetaan makupala, ja kansi kiinni. ei tietysti toimi, jos koira syö muovia, mutta omalla koiralla täytyy pistää teipillä rasia kiinni, on muuten liian helppo.
        ei kylläkään saa jättää vahtimatta.

    • _:::

      Tai sitten koiralla on jossain, vaikkapa selässä, kipeä kohta. Alkavat yleensä kipuilla tuossa iässä..

      • Meetu

        Erinomaisia vastauksia. Kiitos kovasti.

      • mieleen*
        Meetu kirjoitti:

        Erinomaisia vastauksia. Kiitos kovasti.

        että koira on kipeä. En halua peloitella, mutta itse kävisin ehkä eläinlääkärin juttusilla. Usein aggressiivinen käyttäytyminen kertoo, että jotain on vialla mitä ei ehkä silmällä huomaa (esim. kasvain). Etenkin kun käytöksellä ei ole mitään "kaavaa".

      • sissus sentään
        mieleen* kirjoitti:

        että koira on kipeä. En halua peloitella, mutta itse kävisin ehkä eläinlääkärin juttusilla. Usein aggressiivinen käyttäytyminen kertoo, että jotain on vialla mitä ei ehkä silmällä huomaa (esim. kasvain). Etenkin kun käytöksellä ei ole mitään "kaavaa".

        On todella pielessä , näillä hirviöillä niillä pää tuntuu sekoavan . Meillä oli , väillä tulossa kainaloon ja heiluttaa häntää ja hetken kuluttua hampaat irvessä , meillä vain isännän läsnäollessa kunnolla . metsällä kyllä toimi ,vaan ei kotona . jossain se raja menee , sai kuulan paksuun kalloonsa .koiria on aina talossa ollut , tämä oli kyllä viimeinen. Näitä on liikaa , jalostukseen järkeä. rakitkin osaa käyttäytyä.

      • sitä teidän
        sissus sentään kirjoitti:

        nyt taidatkin muistella sitä teidän METSÄSTYSLINJAISTA mäykkyänne. ne onkin, ja niiden kuuluukin olla, kovaluontoisia (pupu-pöksyt ei mäyrän luoliin mene). tällä kyseisellä aloittajalla tuntuu kaikesta päätellen olevan NÄYTTELYLINJAINEN mäykky. näiden kahden linjan yksilöiden käytöstä ei tulisi verrata keskenään.

      • sissos sentään
        sitä teidän kirjoitti:

        nyt taidatkin muistella sitä teidän METSÄSTYSLINJAISTA mäykkyänne. ne onkin, ja niiden kuuluukin olla, kovaluontoisia (pupu-pöksyt ei mäyrän luoliin mene). tällä kyseisellä aloittajalla tuntuu kaikesta päätellen olevan NÄYTTELYLINJAINEN mäykky. näiden kahden linjan yksilöiden käytöstä ei tulisi verrata keskenään.

        Näyttelyistäja linjoista viis , sekopäisten koirien teettäminen on rikos , joka sitä jollakin perusteella myötäilee ei ole itsekkään ihan terveen kirjoissa . näiden takia on liikaa purtuja lapsia ym muita kotiväkeä . NÄMÄ Pienpedot ja ja niitä hyssytelewvät samaan häkkiin , siellä onni on ikuista kun vierellä on rohkeä ja valpas koira !!!Ei sisätiloihin kumpaakaan yksilöä ilman mielentilatutkimusta...

      • hurjapäät
        sissus sentään kirjoitti:

        On todella pielessä , näillä hirviöillä niillä pää tuntuu sekoavan . Meillä oli , väillä tulossa kainaloon ja heiluttaa häntää ja hetken kuluttua hampaat irvessä , meillä vain isännän läsnäollessa kunnolla . metsällä kyllä toimi ,vaan ei kotona . jossain se raja menee , sai kuulan paksuun kalloonsa .koiria on aina talossa ollut , tämä oli kyllä viimeinen. Näitä on liikaa , jalostukseen järkeä. rakitkin osaa käyttäytyä.

        Sepäs se kun raisu kovapäinen mäykky menee lemmikiksi,
        siitä ei hyvää seuraa. Jalostuksessa pitäisi luonteisiin kiinnittää huomiota kun kaikki mäyriäiset eivät lainkaan sovi "kotikoiraksi" !
        Pitovaikeuksia on monesti ja näin mäykky joutuu lopetettavaksi tai kiertoon !
        Kasvattaja on kyllä avainasemassa kun teettää pentuja ja kenelle niitä myy.....

    • everest

      . Kivut saa eläimen käyttäytymään arvaamattomasti, mutta voi silti sietää isänniltään enemmän, vaikka olisikin kipeä, eli purkaa sen ulkopuolisiin.
      Kun olette sulkeneet kivun mahdollisuuden pois, niin joudutte näyttämään koirallenne, kuka on pomo talossa. Koiralla varmaan on uhmaikä, ja kokee olevansa talon vahtikoira. Ja tämähän ei ole suotavaa, jos puolustaa teitä kutsutuilta vierailta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2213
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1534
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe