Haluatko purnata

Olen tässä pitemmän aikaa katsellut, kuunnellut ja henkilökohtaisesti kokenut, että Kennelliitto alkaa olla niin kaupallinen organisaatio, että se ei välttämättä enää palvele jäseniään saati koiranjalostusta. Oikeudet ja palvelut huononevat ja jäljellejäävien palvelujen taksat nousee. Mielestäni euron aikana kaikki on kalliimpaa, mutta kennelliitto on hinnoitellut itsensä ulos. Koirankasvatus varsinkaan ei ole niin tuottoisaa touhua, että noilla hinnoilla voisi kaikkiin ristiäisiin osallistua, varsinkaan pienkasvattajat. En yhtään ihmettele, että on olemassa "kasvattajia", jotka teettää sekarotuisia pentuja ja kirjattomia pentuja toisesta juoksusta. Tiedotusvälineistä saa kuulla toistuvasti mitä ikävimmistä tapauksista. En näitä kannata, päinvastoin olen varoittanut tälläisistä ja ns. suurista kenneleistä. Missä vika, jos ei osaltaan kattojärjestön. Ihmiset hyvät, kommentoikaa joko minulle suoraan antakaa esimerkkejä! Nostetaan kissa pöydälle.
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


micke- kirjoitti:

Olen tässä pitemmän aikaa katsellut, kuunnellut ja henkilökohtaisesti kokenut, että Kennelliitto alkaa olla niin kaupallinen organisaatio, että se ei välttämättä enää palvele jäseniään saati koiranjalostusta. Oikeudet ja palvelut huononevat ja jäljellejäävien palvelujen taksat nousee. Mielestäni euron aikana kaikki on kalliimpaa, mutta kennelliitto on hinnoitellut itsensä ulos. Koirankasvatus varsinkaan ei ole niin tuottoisaa touhua, että noilla hinnoilla voisi kaikkiin ristiäisiin osallistua, varsinkaan pienkasvattajat. En yhtään ihmettele, että on olemassa "kasvattajia", jotka teettää sekarotuisia pentuja ja kirjattomia pentuja toisesta juoksusta. Tiedotusvälineistä saa kuulla toistuvasti mitä ikävimmistä tapauksista. En näitä kannata, päinvastoin olen varoittanut tälläisistä ja ns. suurista kenneleistä. Missä vika, jos ei osaltaan kattojärjestön. Ihmiset hyvät, kommentoikaa joko minulle suoraan antakaa esimerkkejä! Nostetaan kissa pöydälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu