Eli uni toissa yöltä.
Kaverini ajoi isäni uutta autoa. Oli talvi ja tie oli luminen. Se oli tavallaan sellainen "mökkitie" joka kaartui loivasti oikealle. Kaveri panikoi että jarrut ei toimi ja toisti sitä useaan otteeseen ja tietysti sanoin, että no paina niitä! No mutkahan siinä meni sitten suoraksi, ja olimme siellä mettässä sitten. Kiskoin omin voimin sen auton sieltä pois ja menin kuskin paikalle. Uhosin, että nyt mä näytän miten ajetaan.
Ajoimme takasin tulosuuntaan ja siellä olikin sitten x- risteys. Meillä oli kolmio. Aloin jarruttamaan hyvissä ajoin ennen risteystä, mutta ne jarrut ei tosiaan toiminut. Liuttiin siinä sitten ja ajattelin, että mennään sitten "kamikazena" risteyksen yli, ettei jäädä keskelle. Painoin kaasua, näkemättä tuleeko autoja. Yli päästiin ehjänä. Risteyksen jälkeen hellitin kaasun ja vauhti hiljeni. Uni oli ihan lopuillaan, mutta taisin kyllä taas kääntää auton sinne risteyksen suuntaa...
Oli tosi todentuntuinen uni. Olisikohan sillä jokin sanoma?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Et ehkä luota ystävääsi tai hän on sinusta jotenkin riippuvainen.. Haluaisit ottaa ohjat käsiisi, mutta et luota oikein itseesikään.. et haluaisi ottaa vastuuta kaikesta. Pelkäät jotain. Ja et ehkä ajattele etukäteen tekojesi seurauksia. Yritä oppia virheistäsi, ettet joudu yhä uudelleen samaan vaikeaan tilanteeseen.
olet todella hyvä kertomaan uniasi.Kerroit kaiken mikä oli tärkeää unta tulkitessa.
Selvästi haluat pästä koko ajan siihen X-risteykseen, missä teette yhteisen päätöksen että ollaanko vaiko eikö olla ja kenenkä neuvoin. Vai ottaako kumpikin vaan oman vastuun omalta osin eikä tarvitse kantaa toisen osaa.
X-risteys kuvailee ristiriitaa erittäin hyvin.