tämähän on aivan kuin pikku-prinssin erämaa, jossa hän niin kyseli, että missä ovat ihmiset?
Ihmiset? Luulen, että niitä on. Olen joskus ääniä kuullut, ja nähnytkin. Mutta milloinkaan ei tiedä mistä heitä tapaa, sillä tuulihan heitä kuljettaa, milloin minnekin.
Muistattekos esimerkiksi sitä, kun pikku-prinssi sieltä korkealta vuoreltaan huuteli, että Hyvää Päivää.. olen yksin.. ja hänelle vain kaiku vastasi?
Siis aivan kummallista. Pikku-prinssin avustuksella alan ikäänkuin vähitellen ymmärtämään, että kun on oikein surullinen, sitä siinä samalla oppii rakastamaan auringonlaskua. Ja sitä, mikä on elämässä tositärkeetä, ja näkymätöntä. Ja sitä, että pitää opetella olemaan onnellinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.