Joko kävelee?

Tuli mieleen tuossa kun lueskelin alla olevaa ketjua 1-vuotiaan touhuista. Kun oli kysytty, käveleekö teidän 1-vuotias, tuli useita vastauksia, että kyllä kävelee, mutta tuen kanssa. Minä se olen aina vastannut kyseiseen kysymykseen, että ei vielä kävele (vaikka herra on jo useita kuukausia kävellyt tuen kanssa).

Tää nyt ei ollut kovin tärkeä asia, mutta tuli vaan mieleen, että ilmankos nykyään tuntuu siltä (äitien kertomana), että suurin osa alle 1-vuotiaista jo kävelee. Todellinen asian laita taitaa olla kuitenkin, että siis tuen kanssa kävelee.
11999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

11kk

Äänestä

meillä esikoinen oli arka ja lähti vasta yli vuoden ikäisenä ilman tukea kävelemään ja edelleen on motorisesti ehkä kompelö ja arka noin fyysisesti on myös ihanan rauhallienn luonne.

kuopus nousi itse istumaan 5kk iässä ja siitä sitten konttaamaan ja kun täytti 8kk käveli jo ILMAN TUKEA.
nyt täyttää kohta vuoden ja kiipeilee joka paikkaan juoksee hurjaa vauhtia,mene portaatkin näppärästi ja lumihangessa tasapaino jo paljon parempaa kun pari kk sitten!

on sellainen vauhtipää muutenkin ja energiaa riittää vaikka muille jakaa.
lapset on niin erilaisia.

Äänestä

meidän tyttäremme alkoi kävellä tukea vasten 6kk1vkon iässä, 9,5kk käveli pikku pätkiä mutta varsinaisesti voi sanoa että lähti kävelemään 10,5kk ikäisenä. Ja sitten mentiinkin jo tosi hyvin, ketterästi ja välillä tosi nopeetakin. on nyt 11kk.

Äänestä

jos lapsen kävely vanhempien mielestä viivästyy (yli yksivuotias?), niin sitä kävelemättömyyttä selitellään. Jos lapsi on oppinut kävelemään ajoissa (ennen yhtä vuotta), niin sitten ei tartte selitellä.

Itse sanon, että lapsi kävelee silloin kun hän kävelee ilman tukea ja joka paikkaan. Eli en laske kävelyksi vielä silloinkaan, kun osaa kävellä lyhyitä matkoja ilman tukea, mutta turvautuu konttaamiseen kun tulee kiire tai pidempi matka.

Meillä esikoinen käveli 10 kk iässä, kakkonen 1v 2kk iässä ja kolmonen 9 kk iässä. Mutta ero aikaisemman ja myöhemmän kävelyn kanssa oli selkeästi se, ettei kaksi aikaisin oppinutta juuri "turhaan" kiinni pitäneet. Hitain olisi ihan hyvin osannut kävellä aikaisemminkin, muttei uskaltanut päästää irti. Tästä varmaan tulee se "kävelee, mutta tuen kanssa".

Kaverin lapsi käveli itse vasta 1v ja 7kk iässä, mutta sitä ennen käveli jo lähes puoli vuotta kassi kädessä. Periaatteessa siis osasi kävellä, mutta luuli saavansa siitä kassista jotain tukea, joten ilman sitä ei "osannut".

Kyllähän nykyään lapset kävelee aikaisemmin kuin joskus ennen vanhaan, mutta se johtunee siitä, että enää niitä ei pidetä kapalossa puolta vuotta seinällä roikkumassa, vaan lasten kanssa ollaan ja niiden annetaan liikkua ja kehittyä omaan tahtiinsa (tai jopa vähän painostaen).

Äänestä
  • Nykyään on jos jonkinmoista sitteriä ja keinutuolia yms hökötyksiä missä monet äidit pitävät lapsiaan ihan turhaan päivät pitkät kun on helppoa! Just täällä joku kyseli et voiko kaukalossa pitää lasta kotihommia tehessä kun iihtyy siinä niin hyvin, sit ihmetellään täällä et mikä on ku vauva ei puolen vuoden iässä viihdy lattialla vaan kitisee!!

    Äänestä

  • On tehty useita tutkimuksia (mm. psykologisia) ja osoitettu, että lapsi joka temmeltää vapaasti ei opi kävelemään nopeammin kuin sellainen jota on roikotettu ikänsä kantoliinassa. Lapsilla on se herkkyyskausi kävelemiseen n. vuoden ikäisenä, ja kävelemään oppimiseen riittää, että pääsee herkkyyskauden aikana harjoittelemaan. Ei liity mitenkään aikaisemmat harjoitukset, jotka ovat tapahtuneet herkkyyskauden ulkopuolella. Toisaalta, kun herkkyyskausi on mennyt ohi, niin lapsi ei edes opi tätä taitoa, tai ainakin sen opetteleminen on hyvin vaativaa ja hankalaa enää myöhemmin. Esimerkiksi jos ei ole kuullut lainkaan puhetta herkkyyskauden aikana (susilapset) niin ei enää edes opi puhumaan kuten normaalit ihmiset. Muutamia sanoja saattaa oppia ulkoa, mutta niillä ei ole ihmiselle itselleen mitään sisällöllistä merkitystä.

    Äänestä

että kaikki tajuu kävelyn tarkoittavan itsenäistä kävelyä.Meillä siis 10kk KÄVELI.

Äänestä

Mun ensimmäinen lapsi käveli tuetta 9 kuun iässä, toinen lapsi tuetta 10 kuun iässä. Aika moni 1-vuotias todellakin kävelee vasta yli 1-vuotiaana, mistä lie johtuu.

Äänestä

Ymmärrän asian kuten sinäkin! Kyllä ne kysyjätkin aina tarkoittaa sitä että käveleekö ilman tukea.. No mutta vähän sama noiden ensimmäisten "sanojen" kanssa!

Äänestä
  • poika oppi kävelemään vasta 1v2kk, lähti tosi hitaasti, eli ensin astui pari askelta, sitten päivä päivältä lisäsi askelten määrää, pari viikkon harjoiteltuaan käveli jo pidempiä pätkiä. Mun mielestä kävellä osaaminen tarkoittaa juuri sitä, että kävelee ilman tukea...

    Itse kuulemma lähdin kävelemään vasta 1v6kk:n iässä ja tiedän minä tapauksen, kun kaksoset ovat kävelleet 8 kuisena...

    Äänestä

neuvolan mukaan ei ole hätää, kunhan lapsi kävelee viimeistään 18kk:n ikäisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä vastata.. kirjoitti:

Tuli mieleen tuossa kun lueskelin alla olevaa ketjua 1-vuotiaan touhuista. Kun oli kysytty, käveleekö teidän 1-vuotias, tuli useita vastauksia, että kyllä kävelee, mutta tuen kanssa. Minä se olen aina vastannut kyseiseen kysymykseen, että ei vielä kävele (vaikka herra on jo useita kuukausia kävellyt tuen kanssa).

Tää nyt ei ollut kovin tärkeä asia, mutta tuli vaan mieleen, että ilmankos nykyään tuntuu siltä (äitien kertomana), että suurin osa alle 1-vuotiaista jo kävelee. Todellinen asian laita taitaa olla kuitenkin, että siis tuen kanssa kävelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu