Karsastusleikkaus

Minulla karsastaa vasen silmä (ylös sisäänpäin), oikea on ihan normaali. Vasemmassa näkö -6 ja oikeassa -3. Katselen silmillä aina eriaikaan, koska vasemmassa näkö ollut jo pitkään huono eli silloin jo, kun oikea vielä näki kunnolla. On käynyt niin, että aivot eivät ota yhtäaikaista kuvaa vastaan. Onkohan vielä mahdollista oppia katsomaan molemmilla silmillä yhtäaikaa? Piilareilla silmä karsastaa minusta koko ajan, laseilla ei koko aikaa.

Vasen silmä on leikattu karsastuksen vuoksi lapsena, n. 1 vuotiaana ja ongelmia ei ole ollut lapsuusiässä. Noin 20v oikea silmä alkoi huononemaan ja sain lasit, silloin huomattiin, että vasemman silmän näkö oli tosi huono varmaan liki -6 ja oikea oli noin -1!! eli vasen on pysynyt kokoajan huonona ja oikea huonontunut lisää. Karsastusta ei mielestäni esiintynyt juurikaan alle 30 vuotiaana, vain suuressa humalatilassa ja tosi väsyneenä.

Nyt ongelmana on muutaman viimevuoden aikana ollut lisääntynyt vasemman silmän karsastus, lähinnä ulkonäöllinen seikka siis. Olen nyt lähes 40v.

Onko kenelläkään tietoa onko karsastusleikkauksesta hyötyä enään tällä iällä? Millainen leikkaus käytännössä on, itse toimenpide ja toipumisaika?
1330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta karsastusleikkauksesta on hyötyä vanhemmallakin iällä. Suuria karastuskulmia kyllä saa vähennettyä.

Itselläni on leikattu silmiä 3 kertaa, 7 vuoden iässä sisäänpäinkarastus (n 10 astetta), 2004 ulospäinkarastus ja ylöspäinkarsastus (n. 8 astetta). Viimeisimmän leikkauksen jälkeen aloin nähdä kaksoiskuvia eli pystyn katsomaan kahdella silmällä yhtäaikaa. Kaksoiskuvien vuoksi en voi saada ajokorttia. Simien kuvat eivät vaan sulaudu yhdeksi.

Silmät saatiin aika suoraksi (ei karsastusta aina huomaa). Stereonäköä minulla ei ole... Pystyn kumminkin konvergoimaan silmilläni eli katsomaan samaan pisteeseen. Kaksoiskuvia varten saan lähiaikoina pysyvät prismalasit. Eivät ole minulla vieneet kaksoiskuvia pois, mutta vähentävät ylöspäinkarsastusta, jota on väsyneenä enemmän. Vasemman silmän näkö on minullakin ollut huonompi kuin oikean silmän.

Minulla leikkaus eteni seuraavasti. Leikkausta edeltävänä päivänä silmät tarkastettiin (hoitaja ja lääkäri) ja leikkauspäivänä pääsin jo kotiin. Ei tarvinnut olla yötä sairaalassa. Tippoja laitoin yhden kuukauden ajan leikkauksen jälkeen. Muuten silmä parani tosi hyvin, ei punoittanutkaan paljoa. Ja silmät suoremmassa.

Ainakin minulle lääkärit ovat sanoneet, että tässä iässä ei enää yhteisnäköä voi saada... yhteisnäkö on enemmänkin mahdollista, jos silmät leikataan jo lapsuusiässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko apua kirjoitti:

Minulla karsastaa vasen silmä (ylös sisäänpäin), oikea on ihan normaali. Vasemmassa näkö -6 ja oikeassa -3. Katselen silmillä aina eriaikaan, koska vasemmassa näkö ollut jo pitkään huono eli silloin jo, kun oikea vielä näki kunnolla. On käynyt niin, että aivot eivät ota yhtäaikaista kuvaa vastaan. Onkohan vielä mahdollista oppia katsomaan molemmilla silmillä yhtäaikaa? Piilareilla silmä karsastaa minusta koko ajan, laseilla ei koko aikaa.

Vasen silmä on leikattu karsastuksen vuoksi lapsena, n. 1 vuotiaana ja ongelmia ei ole ollut lapsuusiässä. Noin 20v oikea silmä alkoi huononemaan ja sain lasit, silloin huomattiin, että vasemman silmän näkö oli tosi huono varmaan liki -6 ja oikea oli noin -1!! eli vasen on pysynyt kokoajan huonona ja oikea huonontunut lisää. Karsastusta ei mielestäni esiintynyt juurikaan alle 30 vuotiaana, vain suuressa humalatilassa ja tosi väsyneenä.

Nyt ongelmana on muutaman viimevuoden aikana ollut lisääntynyt vasemman silmän karsastus, lähinnä ulkonäöllinen seikka siis. Olen nyt lähes 40v.

Onko kenelläkään tietoa onko karsastusleikkauksesta hyötyä enään tällä iällä? Millainen leikkaus käytännössä on, itse toimenpide ja toipumisaika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu