Päivitin äskettäin vanhan Excel 97:n uuteen Excelin 2007 versioon, seuraavia ongelmia on tullut.
Käytin vanhaa versiota paljon kaikenlaisten kaavioiden ja kuvien tekemiseen. Uudessa piirto on jotenkin tahmeampaa. Erityisesti suorien viivojen teko on hankalaa tai lähes mahdotonta, kun ohjelma väen väkisin vääntää kaikki suorat viivat kurveiksi. Segmenttejä voi sitten yrittää yksiytellen muuttaa "straight segmenteiksi", mutta itsepintaisesti ohjelma vaan pyrkii vääntämään viivoja kurveiksi uudestaan. Saako tätä ominaisuutta jotenkin viriteltyä järkevämmäksi?
Toinen juttu, laskentasolujen kulmiin tulee vihreitä kolmioita, kun Excel on löytänyt solusta jonkun virheen. Tuntuu siltä, että vaikka laskenta olisi oikein (ainakin lopputulos on oikein) niin näitä kolmioita tulee taulukkoon. Toisaalta mistään ei löydy tietoa siitä (tai en ole ainakaan löytänyt), mikä asia solussa on väärin, joten virheitä on vaikea korjatakin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu, törmäsin tuohon toiseen kohtaaan myöskin.
Kun menet kyseiseen soluun, vasemmalle puolelle ilmestyy suunnikkaan sisällä huutomerkki, klikkaa sitä ja eteesi ilmestyy valikko, jossa alimmalla rivillä on virheen tarkistuksen asetukset. Mulla ainakin kolmiot hävisivät kun otin täpän pois kohdasta "Kaava eroaa alueen muista kaavoista".