2½ vuotta sitten meille saapui paperiton rotukoiran pentu. Tuolloin luulin rodun olevan aivan toisenlainen niiden parin koirakirjan ja rotuesittelyn pohjalta, mutta ilmeisesti olin lukenut aivan väärät argumentit koska rotu on paljastunut nykyään aivan toisenlaiseksi. Koira maksoi melkein saman verran kuin vastaava rekisteröity, selitykseksi rekisteröimättömyyteen sain "kun isäntä halusi vain kaverin metsälle". Pentueen isäpapalla oli kuulemma komea turkki, joka äidiltä puuttui ja toivoivat sen periytyvän pennuillekin.
Alusta asti meillä oli koiran kanssa hankalaa. Se oli alusta asti varautunut, puolustuskannalla, arkakin. Kasvaessaan se sai rohkeutta, mutta oli edelleen varautunut ja puolustuskannalla. Kaiken laitoin nuoruuden piikkiin: eroahdistuksen, remmirähjäämisen, hyökkimisen, haukkumisen, oviräyhäämisen, kaiken. Toki koulutin koiraa ja tein sen kanssa asioita, ja sillä olikin tulosta, ainakin hetkellisesti.
Vanhetessaan koira kuitenkin alkoi saada aina vain enemmän itsevarmuutta kunnes sen ollessa reilu 2-vuotias paljastui sen todellinen luonne. Kyse ei ollut enää nuoruudesta. Kyse oli siitä luonteesta joka oli piillyt sen spön ulkokuoren alapuolella. Pois kitketty remmirähjääminen palasi. Oviräyhääminen muuttui entistä karmeammaksi. Mitä vanhemmaksi se kasvoi, sitä huonommin se sieti vieraita ihmisiä ja koiria. Eroahdistus palasi vuoden jälkeen. Koira osoitti aggressiivisa piirteitä ja siitä tuli aina vain dominoivampi. Se puri omistajaansa, se puri vierasta ohikulkevaa naista, se hyökki lapsia kohti.
Kaiken laitoin aluksi kokemattomuuteni piikkiin ja etsin apua ongelmakoirakouluttajista. Mistään ei kuitenkaan ollut apua, joten aloin tutkia sukua tarkemmin. Olin aikaisemminkin tutkinut sitä, joten tiesin että sieltä löytyy pelkopurijoita, mutta nyt sain selville kaiken. Otin kasvattajaan yhteyttä joka väitti ettei kellään muulla ole ollut ongelmia (sisarusten kanssa siis), mutta eräällä keskustelupalstalla törmäsin sisaruksen omistajaan. Kertomukseni koiran ongelmista ja luonteesta eivät olleet outoja, vaan siellä oli kohdattu samaa räyhäävää, arvaamatonta, syöksähtelevää luonnetta. Toinen sisaruksen omistaja kertoi ettei heillä koira siedä ollenkaan toisia koiria ja muutakin ongelmaa on ollut. Kolmatta sisarusta en tavoittanut. Neljäs jäi kasvattajalle. Remmirähjääminen, syöksähtely ja arvaamattomuus olivat isän peruja. Koira ilmeisesti valittiin sen vuoksi koska se oli tuttu ja sillä oli hyvä turkki - viis luonteesta. Löysin ihmisiä joilla on koiria tuosta sukupuusta joka löytyy koiran isän takaa - molemmat koirat lopetettiin 5-vuotiaina dominoivan ja aggressiivisen luonteen vuoksi. Luonnetesteistä onnistuin kaivamaan sen, että lähisukulaiset ovat olleet huonohermoisia ja joko todella pehmeitä tai todella kovia.
2½-vuotiaana koira muutti kotiin jossa sen ei tarvitse nähdä vieraita ihmisiä, lapsia eikä matkustella kuten meillä. Ei mitään stressattavaa. Nämä asiat tuottivat eniten meillä hankaluuksia ja toivon että koiran kanssa voi elää jos näitä asioita ei ole. Koira jäi lähipiiriin, joten jäämme odottamaan mihin suuntaan luonne kehittyy. Hyvin todennäköistä on kuitenkin että se kokee saman kohtalon kuin sukulaisensa - multiin viimeistään 5-vuotiaana. Miksi sitten annoin tällaisen koiran "eteenpäin" enkä lopettanut? Koska ihminen jolle koira meni on tuntenut koiran koko sen iän, se on ollut siellä hoidossa, se tietää miten se käyttäytyy, ja olosuhteet ovat parhaat mahdolliset koiralle. Hän halusi koiran kanssa yrittää, joten sai tilaisuuden.
Mitä tälllä halusin kertoa? Panostakaa aikaa rodun tutkimiseen ja etsimiseen ja sen hyvän kasvattajan löytämiseen. Ottakaa selvää asioista ja tutustukaa rodun edustajiin ennen koiran ottamista. Sekarotuisen kohdalla ottakaa selvää mitä rotuja koirassa on ja tutustukaa noihin rotuihin.
Älkää ostako koiraa kiireessä, sillä se voi elää vastuullanne yli 10 vuotta. Käykää katsomassa pentuja useammin kuin kerran ennen ostamista.
Älkää ostako sikaa säkissä.
Alusta asti meillä oli koiran kanssa hankalaa. Se oli alusta asti varautunut, puolustuskannalla, arkakin. Kasvaessaan se sai rohkeutta, mutta oli edelleen varautunut ja puolustuskannalla. Kaiken laitoin nuoruuden piikkiin: eroahdistuksen, remmirähjäämisen, hyökkimisen, haukkumisen, oviräyhäämisen, kaiken. Toki koulutin koiraa ja tein sen kanssa asioita, ja sillä olikin tulosta, ainakin hetkellisesti.
Vanhetessaan koira kuitenkin alkoi saada aina vain enemmän itsevarmuutta kunnes sen ollessa reilu 2-vuotias paljastui sen todellinen luonne. Kyse ei ollut enää nuoruudesta. Kyse oli siitä luonteesta joka oli piillyt sen spön ulkokuoren alapuolella. Pois kitketty remmirähjääminen palasi. Oviräyhääminen muuttui entistä karmeammaksi. Mitä vanhemmaksi se kasvoi, sitä huonommin se sieti vieraita ihmisiä ja koiria. Eroahdistus palasi vuoden jälkeen. Koira osoitti aggressiivisa piirteitä ja siitä tuli aina vain dominoivampi. Se puri omistajaansa, se puri vierasta ohikulkevaa naista, se hyökki lapsia kohti.
Kaiken laitoin aluksi kokemattomuuteni piikkiin ja etsin apua ongelmakoirakouluttajista. Mistään ei kuitenkaan ollut apua, joten aloin tutkia sukua tarkemmin. Olin aikaisemminkin tutkinut sitä, joten tiesin että sieltä löytyy pelkopurijoita, mutta nyt sain selville kaiken. Otin kasvattajaan yhteyttä joka väitti ettei kellään muulla ole ollut ongelmia (sisarusten kanssa siis), mutta eräällä keskustelupalstalla törmäsin sisaruksen omistajaan. Kertomukseni koiran ongelmista ja luonteesta eivät olleet outoja, vaan siellä oli kohdattu samaa räyhäävää, arvaamatonta, syöksähtelevää luonnetta. Toinen sisaruksen omistaja kertoi ettei heillä koira siedä ollenkaan toisia koiria ja muutakin ongelmaa on ollut. Kolmatta sisarusta en tavoittanut. Neljäs jäi kasvattajalle. Remmirähjääminen, syöksähtely ja arvaamattomuus olivat isän peruja. Koira ilmeisesti valittiin sen vuoksi koska se oli tuttu ja sillä oli hyvä turkki - viis luonteesta. Löysin ihmisiä joilla on koiria tuosta sukupuusta joka löytyy koiran isän takaa - molemmat koirat lopetettiin 5-vuotiaina dominoivan ja aggressiivisen luonteen vuoksi. Luonnetesteistä onnistuin kaivamaan sen, että lähisukulaiset ovat olleet huonohermoisia ja joko todella pehmeitä tai todella kovia.
2½-vuotiaana koira muutti kotiin jossa sen ei tarvitse nähdä vieraita ihmisiä, lapsia eikä matkustella kuten meillä. Ei mitään stressattavaa. Nämä asiat tuottivat eniten meillä hankaluuksia ja toivon että koiran kanssa voi elää jos näitä asioita ei ole. Koira jäi lähipiiriin, joten jäämme odottamaan mihin suuntaan luonne kehittyy. Hyvin todennäköistä on kuitenkin että se kokee saman kohtalon kuin sukulaisensa - multiin viimeistään 5-vuotiaana. Miksi sitten annoin tällaisen koiran "eteenpäin" enkä lopettanut? Koska ihminen jolle koira meni on tuntenut koiran koko sen iän, se on ollut siellä hoidossa, se tietää miten se käyttäytyy, ja olosuhteet ovat parhaat mahdolliset koiralle. Hän halusi koiran kanssa yrittää, joten sai tilaisuuden.
Mitä tälllä halusin kertoa? Panostakaa aikaa rodun tutkimiseen ja etsimiseen ja sen hyvän kasvattajan löytämiseen. Ottakaa selvää asioista ja tutustukaa rodun edustajiin ennen koiran ottamista. Sekarotuisen kohdalla ottakaa selvää mitä rotuja koirassa on ja tutustukaa noihin rotuihin.
Älkää ostako koiraa kiireessä, sillä se voi elää vastuullanne yli 10 vuotta. Käykää katsomassa pentuja useammin kuin kerran ennen ostamista.
Älkää ostako sikaa säkissä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikävä tarina, mutta valitettavasti niin kovin yleinen. Toivon mukaan koirasi saa elää mukavan elämän maalla, eikä joudu piikille aggren luonteensa vuoksi.
ottakaa selvää myös pennun emän luonteesta! Emä on kuitenki se joka käytöksellään siirtää hyvin paljon pennuille. Eli jos emo on arka, on hyvin suuri todennäköisyys että myös pennuista kasvaa arkoja.
Myös olot kasvattajan luona merkitsevät paljon. Kasvavatko pennut sisällä ihmisten keskellä ja käytetäänkö niiden käsittelyyn aikaa. Vai kasvavatko pennut erillisessä rakennuksessa jossa niitä pahimmillan käydään vain ruokkimassa. Tuloksena on aivan eri tavalla käyttäytyviä pentueita.
Älkääkä hyvät ihmiset maksako rekisteröimättömästä koirasta sataa euroa enempää!!!
Moi
Minua rupesi kiinnostamaan asia enemmän. haluaisitko kertoa siitä enempi? mut tavoittaa [email protected] :)
Koiran elinpiiri ei voi olla niin syrjäinen, ettei se pääse vieraiden ihmisten kimppuun.
On edesvastuutonta elättää vihaista hurttaa, joka on jo purrut yhtä naista ja hyökkäillyt lapsia kohti.
Pidän itse kovasti koirista, mutta rajansa kaikella. Mitä sanot jos koira puree lapsen?
kumminki löydy sieltä remmin toisesta päästä. varmaan juuri mitää rajoja koiralle oo laitettu ja hyssytelty vaan. kirjotuksesta jo näkee että nais ihmisiä ja enen ei oo koiraa ollu ja sokeesti luotettu siihen että pellos kun kasvaa ni silti tulee samanmopinen mitä rodusta sanotaan.