Hei

Haluaisitteko kerto minulle muutaman jutun koirista..?
Olen ajatellut hankkia itselleni pienen ja suloisen chihuahuan pennun..

Kannattaako tai pitääkö koiralla olla paperit? Onko niistä mitään hyötyä?
Koska en aio käyttää koiraani missään näyttelyissä tai sen sellaisissa jutuissa.

Vai onko "riski" ostaa paperiton koira?
7370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä koskaan, ikinä, milloinkaan hanki paperitonta eli rekisteröimätöntä koiraa - oli rotu mikä hyvänsä.

Rekisteröimättömän koiran ostaminen on aina todella suuri riski. On olemassa jokin syy sille, miksi kasvattaja ei rekkaa pentujaan. Joskus se syy voi olla ihan kamala, kuten se, että emää käytetään vain pennutukseen, eli se toimii pentukoneena. Pentutehtailun saa pysäytettyä vasta kun kukaan ei hanki pimeää pentua. Kennelliitolla onkin kampanja: "Pysäytä pentutehdas, älä hanki pimeää pentua".

Tärkeää on muistaa, että rekisteröimättömän koiran taustasta sinulla ei ole mitään tietoa, ei esim. tietoa vanhempien terveydestä. Terveydelliset seikat kuitenkin ovat vahvasti geneettisiä ja periytyvät usein. Et varmasti halua hankkia sairaiden vanhempien jälkeläistä itsellesi, koska todennäköisyys, että pentukin sairastuu on hyvin suuri.

Rekisteröimätön koira on aina määritelmän mukaan sekarotuinen, sillä sen vanhemmista ja niiden roduista ei ole mitään tutkittua tietoa. Roduksi voi paljastua jokin risteytys, eikä suinkaan rotukoira sitten kun koira kasvaa.

Rekisteröimättömän koiran kanssa harrastaminen, kilpaileminen ja näyttelyt jäävät pois, koska rekisteröimättömiä ei esim. näyttelyyn saa viedä.

Koiralla tulee siis ehdottomasti aina olla rekisteripaperit kunnossa! Hanki vain virallisen rekisterin omaava koira.

Äänestä

hanki vain rekisteröity koska etenkin chihun kohdalla voi saada ihan muun rodun, pentutehtaillun, sairaan tai vammaisen yksilön.

jotain on aina vialla tai laiminlyöty jos papereita ei ole.

Äänestä
  • Mul ois myytävänä yks chicunpentu, rekkaamaton kylläkin..ja löytyy myös muita rotuja...kysy lisää niin hankin sulle koiran kuin koiran...

    terv. dog factor

    Äänestä

  • 1 jäljellä kirjoitti:

    Mul ois myytävänä yks chicunpentu, rekkaamaton kylläkin..ja löytyy myös muita rotuja...kysy lisää niin hankin sulle koiran kuin koiran...

    terv. dog factor

    Kyllä täältä saat sellaisia vastauksia jotka pitävät paikkansa, jossain määrin.Paperittomia koiria on ja myös niitä joilla on hyvät sukutaulut.Meillä on ollut aikoinaan koira sioituksessa sattumalta jolla oli hyvät paperit.Kasvattaja käytti lonkkakuvissa ja toi itkien koiran takaisin ja sanoi ettei voi teettää pentuja.Siitäs saatte hyvän koiran oli vastaus ainoastaan.Tähän liittyy kyllä vähän muutakin mutta en ala kaikkia kertomaan. Koira eli 14vuotiaaksi mutta oli sairas.Mielestäni kaikki koirat tarvitsevat hyvän kodin on niillä papereita tai ei.Pentutehtailua ei saada kuriin kuin säätämällä laki ja hyvät eläinsuojeluvalvojat.

    Äänestä

Niin, ei ne rekisterissä olevatkaan aina mitään täydellisiä ole, ja osaavat nekin jotka rekisteröivät pentunsa pentutehtailla! Ei se syy miksi joku ei rekisteröi omia pentujaan mikään kauhea tarvitse olla, eikä pennuissa mitään vikaa olla. Täytyy pitää itse hiukan silmiä auki ja tutkailla tilanteita.

Äänestä

Olen kyllä todellakin itsekin ihan samaa mieltä ainakin sinun viimeisen kirjoittajan kanssa asiasta.. Että pentu voi todellakin olla terve vaikka sillä ei ole papereita!

Ja niin kun itse aiemmin sanoinkin en ole aikomassa viedä koiraa näyttlyihin vaan pidän sen vaan ihan pelkkänä sylikoirana :)

Kiitos kaiklle vastauksista

Äänestä
  • Saa aina lukea, että ei mennä näyttelyihin, on vaan sylikoira, rekatut on niin kalliita yms..
    Pentu voi olla terve, mutta jos ei olekaan? Pennun taustoista et tiedä mitään, eikä vanhempien terveystietoja edes välttämättä ole.
    Sitten itketään, kun pikku fifi on kipee, eikä kasvattajaa saa enään kiinni.
    Et voi tietää, onko pentu luovutettu tarpeeksi vanhana, vai onko se revitty pentueestaan jo kuinka nuorena.
    Rekisteröinti ei maksa kuin muutaman kymmentä euroa/pentu. Missä vika, kun ei sitä ole tehty?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiraihmiset kirjoitti:

Haluaisitteko kerto minulle muutaman jutun koirista..?
Olen ajatellut hankkia itselleni pienen ja suloisen chihuahuan pennun..

Kannattaako tai pitääkö koiralla olla paperit? Onko niistä mitään hyötyä?
Koska en aio käyttää koiraani missään näyttelyissä tai sen sellaisissa jutuissa.

Vai onko "riski" ostaa paperiton koira?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu