Epävarmuutta?

Pentuni murahtelee ohikulkijoille ja toisille koirille. Kertaakaan en ole antanut niitä kohdata, vaan mennään vain nätisti ohi. Pentu ottaa hyvin kontaktia ja oppi tänään kulkemaan aika nätisti vetämättä. (ollut vasta 2 päivää minulla..)
Mutta jokin siinä on, kun noin pieni pentu murahtelee. Myös kotona murahtaa kun ovi käy, vaikka ei ole mitään huonoja kokemuksia. Pari kertaa rupesi haukkumaan, kun ohikulkeva koira haukkui, mutta kielsin ja pidin pentua kiinni ja jatkettiin matkaa.
Kannattaako vielä näin varhain kieltää vai vasta kun pentu on kunnolla ehtinyt leimautua?
Se kyllä kulkee ihan melkein jaloissa kiinni ja tottelee niin hyvin kuin osaa ja ottaa kontaktia oma-aloitteisesti. Risteyksessä aina istutaan, samoin ulko-ovelle yms. Vähän hakusessa sillä vielä on esim. "saat mennä" käsky, osaa kyllä istua jo hyvin. Pitäisikö vasta myöhemmin käyttää käskyjä? Ajattelin, että jo nyt istutan risteyksessä yms.

Sylissä ei murahtele ollenkaan, joten varmaan se arastelee vieraita?
Pitäisikö ihan hiljalleen aloittaa vai mennä vain tyyliin kaupungin halki ja antaa tottua?
On kyllä jo nyt paremmin tottunut kuin eilen. Oma iso koirani näyttää mallia.

Nopeasti tuo oppii ja ei ihme, että on kummissaan kun niin paljon on opittavaa ja uutta.
8446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

niin tuosta murisemisesta, minullakin on 8kk shetlanninpaimenkoiran pentu ja sekin välillä murahtelee ohikulkijoille mutta sitten kun saa mennä toista koiraa/ihmistä lähelle niin se murina loppuu.
kannattaa antaa koiranpentusi mennä ohikulkijan/kulkijoiden lähelle tutustumaan niin se huomaa ajan mittaan ettei sillä ole mitään pelättävää.mutta kannattaa kysyä jos jollain ohikulkijalla on koira että onko hänen koiransa kiltti.sillä täällä meilläpäin on sellaisiakin koiria keiden lähelle ei kannata missään nimessä mennä!ja mikä parasta siinä että koirasi pääsee tutustumaan vieraisiin on se että se sosialisoituu muihinkin ihmisiin kuin sinuun ja tietty muihin koiriin, ettei sitten vanhempana ole hampaat irvessä kaikille ketkä tulevat vastaan teitä.
tsemppiä teille!:)

Äänestä
  • Nimittäin jos antaa vastaantulijoita moikata, koira alkaa olettaa että a) niitä on kiva moikata, ja haluaa moikata uudestaankin ja on vaikea kulkea ohi niin että ei moikkais jos kuljetaan lähteltä. b) koira alkaa murkkuiässä tai vanhempana tosissaan räyhätä, koska sen pitää "suojella" ja luulee, että on pakko moikata eikä koskaan tiedä, ketä pitää moikata.

    Joten ajattelin, että parempi antaa sosiaalistua muualla, kuin kiireisten ohikulkijoiden kanssa. Häntä koipien välissähän pentu ei kuitenkaan kulje eikä muutenkaan hysteerinen ole.
    Eilen oppi jo tosi nätisti kulkemaan, ei vetänyt enää eikä pyrkinyt kaikkien luo murahdellen ja totteli "käskyt" mitä ei tietenkään vielä kunnolla osaa.
    Parempi, että ensin oppii Ohittamaan, ja sitten voi joskus ehkä moikata minun luvalla ja jos ensin esim. istuu pyydettäessä.
    Oman koirani kanssa tein sen virheen, että annoin moikkailla kaikkia jotka halusivat ja sitten pitikin uudelleen kouluttaa, että EI, SINÄ ET SAA MOIKATA KETÄÄN ILMAN LUPAA.

    Koirapuistossa käytiin jo hieman sosiaalistumassa, ja pentu oli ihan mukavasti.
    Tosin ei ollut omankokoisia ja oli vain uroksia, joita kiinnosti vain narttuni, mutta näkipähän niitä kuitenkin ja oppi pysymään lähelläni.
    Kehotuksesta meni ihmisten luo ja toisten koirien luo. Ei ollut arka vaan meni ihmisten luo nuuskimaan ja lähti pois ja tuli takasin luokseni. Koiriakaan ei pelännyt, ja nyt aloitankin koirakavereiden "metsästämisen". Isommalla koirallani on kyllä paljon kamuja, mutta olisi kiva löytää pieniä koiriakin pienelle koiralle kaveriksi.
    Vieraisiin ihmisiin on vapaanaollessa suhtautunut ystävällisesti (äitini, sisarukseni, vieraita koska ei ollut nähnyt ennen)mutta aika välinpitämättömästi eli ei jää häärimään aikä ylenpalttisesti mielistele. (Juuri minun makuuni:)
    Hihnassa tulee jalkoihin kun tulee vieraita tai välillä ei välitä niistä ollenkaan ja välillä taas koettaa rynniä luo murahtelemalla: kiellän ja nykäisen takaisin reunaan.

    Äänestä

epävarmutta se vielä on, mutta sinun reippautesi kyllä tarttuu pentuun ja se oppii kulkemaan muista välittämättä vierelläsi, kunhan et totuta sitä siihen että kaikki (tai edes osa) vastaantulevista moikataan.
Varmuutta se pentu saa juuri sinulta, lauman johtajalta, sinä ja iso koirasi olette hyvinä malleina.
Kannattaa kieltää ihan heti (eli rajat ja tavat heti pennulle), niin lähtee kaikki jo alkuunsa oikeille raiteille, eikä tarvii sitten myöhemmin miettiä remmirähjän kanssa, että oisko jo murinasta pitänyt kieltää.
Hyvähän se pennun on leimautua laumaan, missä johtaja heti näyttää rajat ja sallitut tavat, kuin että johtaja olisi nössö joka ei oikein osaisi mitään rajoja asettaa, niin joutuisi pentu niitä itsekseen pähkäilemään, että mitäköhän nyt saa tehdä ja miten pitää toimia.
Selvät rajat heti on hyvä.

Äänestä
  • olikin aika osuvasti sanottu miten itse olen ajatellut.
    Tuota kieltämistä vain mietin, että eihän se pentu välttämättä tajua murahtelevansa ja toisaalta ei tajua, mistä kielletään. Siksi mietin, kannattaako vain mennä ohi kuin mitään ei tapahtuisikaan? Välillä mennään vain ohi, välillä kiellän kunnes on ihan hiljaa. Kumpi parempi?

    Ei tuo itsepäinen ole, ei vain oikein vielä hoksaa, että mitä kannattaa tehdä.
    Itsekin ajattelen, että se huomaa kyllä pian, että sen ei tarvitse (eikä se voi vaikuttaa mihinkään) murahdella vaan voi kulkea lähelläni nätisti.
    Hyvin kuitenkin oppinu:)
    Tuo isompi koira on hyvä malli, koska se ohittaa välinpitämättömästi ja nätisti, ei välitä mitään pennun murahduksista. Pitäisikö minun toimia samoin?

    "Emo" myös hirmu kärsivällisesti antaa pennun näykkiä ja telmiä kanssaan, mutta tuskin minun kannattaa samoin tehdä?
    Pentu on vähän hakusessa, että kumman perään olisi, minun vai koiran:D Kun lähden, jää katsomaan perääni ja pysyy lähelläni, ei ryntää koirani perään, mutta toisaalta lenkillä on koirassani kiinni ja kulkee sen perässä, jos en mitään sano tai tee. Välillä tulee minun viereen ja katsoa napittaa jalkojani ja kasvojani.
    Eli vaihtelee "pomoa" ketä seuraa.. Kummin kannattaa tehdä, laittaa kummatkin koirat "seuraamaan" minua, vai niin, että pentu saa itse valita? Vai niin, että ihan rauhassa antaa seurata koiraani?

    Ainakin niin teen, että ei ikävöi minua kun olen pois, en halua mitään eroahdistuskoiraa, mutta toisaalta haluan, että pentu kiintyy minuun, pitää johtajanaan ja tottelee minua.

    Äänestä

  • Tuo viimeinen vastaus kirjoitti:

    olikin aika osuvasti sanottu miten itse olen ajatellut.

    Kyllä se taitaa jo pentu tajuta, mitä tekee, tai silleen miten koirat nyt yleensä voi tajuta, eli tulee koiralla jostain takaraivojen takaa ja siihe voi se johtajahahmo puuttua heti kieltämällä, kyllä se pennunkin takaraivoon sitten menee että ei tarvitse murista.

    Ja ehdottomasi itse olla tyynen rauhallisen itsevarma, eikä tehdä suurta numeroa asiasta, eli tämä murahdus voi pennulle tulla sellaisen "ohimennen toisesta suupielestä pienenä huomautuksena", ei missään tapauksessa suureena mahtava ärähdyksenä ellei pentu sitten ihan mahdottomasti hypi-pompi-riehu.

    Sinä olet se joka määrää, ei se isompi koira, joten sinun tulee puuttua asiaan jos katsot sen tarpeelliseksi. Laita kummatkin koirat seuraamaan sinua, jos siis haluat että sinua seurataan.

    Mutta eihän nämä asiat ole näin yksinkertaisia, eli sitä omaa maalaisjärkeä pitää käyttää ja oppia lukemaan omia koiriaan ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealta.
    Sitten tietysti kysytään muilta kun on jotain pähkäiltävää, mutta muuten oman maalaisjärjen kanssa pärjää tai ainakin pitäisi :)

    Äänestä

  • pikkupahissika kirjoitti:

    ei tarvitse äännähdyksenä käyttää ärähdystä, voit vaikka sihahtaa tai sanoa shhh, ihan mikä vain äännähdys joka itseltäsi tulee sellaiseen sävyyn että koira ymmärtää sen haluamallasi tavalla.

    Äänestä

  • Tuo viimeinen vastaus kirjoitti:

    olikin aika osuvasti sanottu miten itse olen ajatellut.
    Tuota kieltämistä vain mietin, että eihän se pentu välttämättä tajua murahtelevansa ja toisaalta ei tajua, mistä kielletään. Siksi mietin, kannattaako vain mennä ohi kuin mitään ei tapahtuisikaan? Välillä mennään vain ohi, välillä kiellän kunnes on ihan hiljaa. Kumpi parempi?

    Ei tuo itsepäinen ole, ei vain oikein vielä hoksaa, että mitä kannattaa tehdä.
    Itsekin ajattelen, että se huomaa kyllä pian, että sen ei tarvitse (eikä se voi vaikuttaa mihinkään) murahdella vaan voi kulkea lähelläni nätisti.
    Hyvin kuitenkin oppinu:)
    Tuo isompi koira on hyvä malli, koska se ohittaa välinpitämättömästi ja nätisti, ei välitä mitään pennun murahduksista. Pitäisikö minun toimia samoin?

    "Emo" myös hirmu kärsivällisesti antaa pennun näykkiä ja telmiä kanssaan, mutta tuskin minun kannattaa samoin tehdä?
    Pentu on vähän hakusessa, että kumman perään olisi, minun vai koiran:D Kun lähden, jää katsomaan perääni ja pysyy lähelläni, ei ryntää koirani perään, mutta toisaalta lenkillä on koirassani kiinni ja kulkee sen perässä, jos en mitään sano tai tee. Välillä tulee minun viereen ja katsoa napittaa jalkojani ja kasvojani.
    Eli vaihtelee "pomoa" ketä seuraa.. Kummin kannattaa tehdä, laittaa kummatkin koirat "seuraamaan" minua, vai niin, että pentu saa itse valita? Vai niin, että ihan rauhassa antaa seurata koiraani?

    Ainakin niin teen, että ei ikävöi minua kun olen pois, en halua mitään eroahdistuskoiraa, mutta toisaalta haluan, että pentu kiintyy minuun, pitää johtajanaan ja tottelee minua.

    Pentu ei automaattisesti osaa kieltosanaa, eli oletko opettanut pennulle kieltökäskyn siten, että se tajuaa sen merkityksen jokaisessa tilanteessa? Liian usein ihmiset hokevat koiralleen "ei, ei, ei" ja kuvittelevat että koira tietää mitä ihminen sillä ajaa takaa. Lopulta kielto menettää merkityksensä.

    Pyri sen sijaan opettamaan koiralle miten tilanteessa tulisi toimia, pelkkä kielto ei kerro koiralle mitään. Mielestäni voit nyt aluksi vaan mennä päättäväisesti ohi ilman mitään käskyjä. Voit myös opettaa koiran ottamaan kontaktia sinuun aina ohituksissa, se on tehokkaampi keino kuin pelkkä kielto.

    Päättäväisyydellä ja johdonmukaisuudella osoitat pennulle, että sinä olet se tärkein. Anna sen nauttia isomman koiran seurasta rauhassa, ei sinun tarvitse sitä pennulta kieltää. Jos isompi koira seuraa sinua, pentu ottaa siitä mallioppimisen kautta mallia ja omaksuu isomman tavat. Jos taas isompi koira on jollain tavalla "kilpailija" kanssasi, niin sitten panosta teidän kahden suhteeseen.

    Pennuilla on erityisoikeuksia koiramaailmassa, ne saavat näykkiä ja härkkiä vanhempiaan tiettyjen rajojen puitteissa. Jos et halua että pentusi näykkii sinua aikuisenakin, niin tee selväksi heti alussa että se ei ole sallittua. Mutta edelleen, älä hoe vain kieltoa, vaan näytä pennulle mitä näykkimisestä seuraa (esim. leikin loppuminen)!

    Äänestä

  • Minävaan! kirjoitti:

    olen tehnytkin. Kiitos vinkeistä:) Tänään ei murissu enää yhtään ihmisille (JES!) mutta koirille kyllä kun uros ja narttu kumpikin ohituksessa rähisi sille. Haluaisin, että se saisi positiivisia kokemuksia toisista koirista. No, tänään nähtiinki tuttu ja ensin odotin, että pentu istuu ja rauhottuu ja vasta sitten pääs toisen luo. Nätisti leikki, tosin haukkui kun toinen haukkui. En olekaan hokenut EItä, vaan sanon kerran ja jos ei "usko" niin pidän kuonoa kiinni tms. Tai sitten muuten torun äänensävyllä, mutta onhan sekin jonkinlaista kieltämistä. Minusta kieltämistä ei ole pelkästään kieltosana, vaan myös äänensävyt ym. Omaa koiraani saatan kieltää olemasta liian leikkisä/riehakas äänensävyllä, ei tarvitse sitä EItä sanoa, koska silloin vaatisin lopettamaan koko leikin ja tod. näk. lopettaisikin. Joskus tietysti niinkin, mutta pyrin, että en kiellä turhaan.
    Nythän sitä samalla opetellaan kieltosanaa.
    Esim. ruokakupille jos menee sen jälkeen, kun sanon EI, ei pääsekään. En siis hoe sitä, vaan kerran sanon ja sitten vain "pidän sitä voimassa".
    Ensin ajattelin, ettei tuo millään opi, että luvan saatua saa ottaa eikä tarvii loppupäivää jököttää istumassa, mutta nyt tajuaa jo "ota"sanan/äänensävyn ja silloin ottaa namin kädestä. "saat mennä" sanon silloin, kun se saa mennä kupille, ulos tms. Sama sana vanhemmallakin koiralla, joten auttaa pentua.
    Tuo on vain aika vilkas, joten ihan lyhyitä opetustuokioita.
    Erehdyksen ja yrityksen kauttahan pentu oppii.
    En anna periksi, eli kun jotain sanon, en pakota, vaan odotan niin kauan että pentu tekee sen ja ennen sitä se ei saa tehdä mitään.
    Pyrin palkitsemalla opettamaan, en rankaisemalla väärästä. Ei vedä enää hihnassa, paitsi ohituksissa (varsinkin koirat) mutta otan sen vierelle. En halua tuhlata myöskään kontaktisanaa liiaksi, vaan sanon silloin, kun pentu jo muutenkin keskittyy eikä siinä kun toinen koira ohitetaan läheltä.

    Tänään pentu jo leikki kanssani ihan kunnolla, eilen ei vielä täysin hokassu:)
    Noutaa se osaa näköjään itsestään, vaikkei ole opetettu. Tietysti pitää sitten myöhemmin opettaa ihan "kädestä pitäen" eli en voi olettaa, että se osaa. Kuitenkin tarttuu itse kiinni ja tuo minulle kun heitän, se on jo paljon se. Eka koira oli paljon hankalampi noudossa, vaikka siinä on noutajaa. Innolla meni perään ja innolla tuli luo, mutta aina se lelu jäi:D Aika helpolla se kuitenkin oppi, ja kun idean tajus, alko tykkäämään noutamisesta tosissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

3 kk pentu kirjoitti:

Pentuni murahtelee ohikulkijoille ja toisille koirille. Kertaakaan en ole antanut niitä kohdata, vaan mennään vain nätisti ohi. Pentu ottaa hyvin kontaktia ja oppi tänään kulkemaan aika nätisti vetämättä. (ollut vasta 2 päivää minulla..)
Mutta jokin siinä on, kun noin pieni pentu murahtelee. Myös kotona murahtaa kun ovi käy, vaikka ei ole mitään huonoja kokemuksia. Pari kertaa rupesi haukkumaan, kun ohikulkeva koira haukkui, mutta kielsin ja pidin pentua kiinni ja jatkettiin matkaa.
Kannattaako vielä näin varhain kieltää vai vasta kun pentu on kunnolla ehtinyt leimautua?
Se kyllä kulkee ihan melkein jaloissa kiinni ja tottelee niin hyvin kuin osaa ja ottaa kontaktia oma-aloitteisesti. Risteyksessä aina istutaan, samoin ulko-ovelle yms. Vähän hakusessa sillä vielä on esim. "saat mennä" käsky, osaa kyllä istua jo hyvin. Pitäisikö vasta myöhemmin käyttää käskyjä? Ajattelin, että jo nyt istutan risteyksessä yms.

Sylissä ei murahtele ollenkaan, joten varmaan se arastelee vieraita?
Pitäisikö ihan hiljalleen aloittaa vai mennä vain tyyliin kaupungin halki ja antaa tottua?
On kyllä jo nyt paremmin tottunut kuin eilen. Oma iso koirani näyttää mallia.

Nopeasti tuo oppii ja ei ihme, että on kummissaan kun niin paljon on opittavaa ja uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu