Cochelta kotiutunut..

Manzu

Eli sielä tuli oltua pari viikkoa. Aurinkoa ja lämmintä riitti ja sielä ei ole riskiä, että kelit olisivat huonot. Tekemistä tosin oli aika vähän ja mekin sitten Margaritalla vierailtiin 3-4 päivänä. Punta Blancassa sai lainata fillareita ilmatteeksi jolla mekin siellä kylällä käytiin. Muuten aika lepposta ja vähän tekemistä.

Katamaraanilla sai ilmatteeks matkustaa Margaritalle. Niitä meni 4 aamupäivällä ja 4 iltpäivällä. Matka kesti noin 30 minuuttia. Taxi rannasta Sambilin ostoskeskukseen maksoi 45 000 bolivaria. Eli noin 7,50 euroa.

Rahaa kannatti vaihtaa pimeesti ja kurssia tarkkailla. Meillä paras kurssi oli 6,6 bolivaria eurolla. Minimarketin ämmän kurssi oli vain 5 bolivaria eurolla.

Vuokrasimme taxin kiertoajelua varten ja se maksoi kolmelta n.40 euroa/10h.. Kuski ajelutti meidät kasvitieteelliseen puutarhaan, linnoitukselle, Juan Griegoon, laguunille, Punta Arenasille yms. oleellisiin paikkoihin. Maksoimme omasta tahdosta myös bensat hänelle; 28 litran ostos maksoi n. 30 senttiä euroissa.

Ruoka Punta Blancassa ei ollut kovinkaan herkullista enää loppupäivinä, vaikka mekin yritimme alussa syösdä mahdollisimman vähän. Aamiainen oli sama joka aamu ja palvelu hidasta. Aina puuttui jotain; lautasia, työkaluja, ruokaa, laseja yms. Näin ei kuitenkaan ollut muissa hotelleissa (mitä vertailtiin kanssamatkustajien kanssa). Itselläni ei ruoan kanssa ollut ongelmia (tosin söin aina joskus maitohappobakteereja), mutta matkaseuralaisellani meni ruoasta maha sekaisin. Lääkäri kävi huoneessa 5 minuuttia, antoi pari pilleriä ja veloitti 40 euroa.

Cochella ei ollut pilviä usein ja lämoöä oli paljon. Sielä kuitenkin kävi sopiva tuuli, joka teki ulkona olemisesta luksusta. Kosteus oli kova. Rannassa ei ollut yhtään aaltoja, joten sielä sopi uida. Tosin vesi oli hirmu suolaista. =)

Margarita oli oiva kohde rentoutumiseen ja oleskeluun. Valkoinen hiekka ja turkoosi vesi oli mahtava ja turisteja oli sopivan vähän.

Niin, ja vedentulo hotellissa oli aina arvelluttavaa. Joskus vettä tuli enemmän, joskus vähemmän. Sitä kuitenkin tuli aina mutta joskus niin vähän ettei suihkussa voinut käydä. Sitten piti vain odottaa tunti tai pari niin vettä tuli taas. Ei siis ongelma.

Lentomatka oli aika pitkä ja tarjoilu mielestäni aika huono. Melkein sama ruoka mennen tulleen ja ahtaat koneet.

Itselläni oli ensimmäinen etelänmatka ja siksi ei ole vertailukohteita. Tässä toivottavasti jotain vinkkejä.

8

2265

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hate

      Asuin tuolla Punta Blanca Hotellissa joulukuussa ja ihan mukavaa oli,retket Los Roquesiin,Isla Frailersiin ja Cainama Delta olivat koko matkan suola ja helmi.Ilmat olivat mitä parhaimmat enkä muutenkaan mitään ihmeempää negatiivista huomanut mitä nyt normaalit pitkän matkan rasitukset ja jotkut Suomalaiset tosi ärsyttäviä, narisivat kaikesta.(esim.torakka ruuassa,siitä keskustelua riitti monta päivää).Hyvin viihdyin 3viikkoa,olen muutaman kerran jo reissannut Etelä-Amerikan suunnalla ja tämä oli hieno kokemus lisää.Hyviä terkkuja Kangasalan jengille.

      • Lähtöpäivä lähestyy

        Heippa Hate, olitko muuten oman matkatoimiston järjestämillä retkillä vai kävitkö varaamassa muualta?


      • hate
        Lähtöpäivä lähestyy kirjoitti:

        Heippa Hate, olitko muuten oman matkatoimiston järjestämillä retkillä vai kävitkö varaamassa muualta?

        Finnmatkoilta oli helpompaa,tuo Roquesin reissu oli tuo yhden päivän retki mutta huonon lentosään vuoksi olimme yötä Roquesilla ilmeisesti tuon paikallisen lentofirman piikkiin,vettä tuolla retkellä tuli kuin aisaa,mutta kokemus sekin.Koneena oli muuten tuo surullisen kuuluisa DASH...


      • maaliskuussa

        Oliko Punta Blancassa minkälaisia aktiviteettejä, ohjattua toimintaa? Finnmatkojen esitteessä mainitaan iltaohjelmasta, millaisia oli? Kestikö lentokentältä hotellille matkanteko, joutuiko venettä odottamaan? Veneet eivät taida liikkua enää illalla joten Margaritalle ei taida päästä iltaisin esim. syömään / viettämään iltaa?


      • hate
        maaliskuussa kirjoitti:

        Oliko Punta Blancassa minkälaisia aktiviteettejä, ohjattua toimintaa? Finnmatkojen esitteessä mainitaan iltaohjelmasta, millaisia oli? Kestikö lentokentältä hotellille matkanteko, joutuiko venettä odottamaan? Veneet eivät taida liikkua enää illalla joten Margaritalle ei taida päästä iltaisin esim. syömään / viettämään iltaa?

        Jos iltaohjelmaa oli se oli silloin kun olin saarelta poissa.Normaalisti 10-15 min El Yaqen satamaan, mutta tullessa bussi kiertää Margaritalle jäävien hotellien kautta ja kestää kauemmin.Ei liikukkaan,mutta jos viettää iltaa Margaritan saarella kannattaa ottaa jostain hotellista huone n.20€ yö.Quit The Ratrace.


      • Mekin Kangasalta lähdössä

        Heips!
        Täältä ollaan tulossa, vaikka emme olekaan varmasti sitä "Kangasalan jengiä", josta puhuit, mutta kuitenkin... Eli kohta ollaan lähdössä täältä Kangasalta reissuun - ja avoimin mielin ollaan lähdössä ja saa nähdä tavataanko muitakin kangasalalaisia...!
        Me olemme lähdössä kohta hotelliin Costa Caribe...


      • Kuntoilija... :)
        Mekin Kangasalta lähdössä kirjoitti:

        Heips!
        Täältä ollaan tulossa, vaikka emme olekaan varmasti sitä "Kangasalan jengiä", josta puhuit, mutta kuitenkin... Eli kohta ollaan lähdössä täältä Kangasalta reissuun - ja avoimin mielin ollaan lähdössä ja saa nähdä tavataanko muitakin kangasalalaisia...!
        Me olemme lähdössä kohta hotelliin Costa Caribe...

        Moi!
        Oletteko käyneet Dunes hotellin kuntosalin tsekkaamassa. Esiteessä lukee kattavat kuntolaitteet, mutta mikä on totuus?? :)


      • hate
        Mekin Kangasalta lähdössä kirjoitti:

        Heips!
        Täältä ollaan tulossa, vaikka emme olekaan varmasti sitä "Kangasalan jengiä", josta puhuit, mutta kuitenkin... Eli kohta ollaan lähdössä täältä Kangasalta reissuun - ja avoimin mielin ollaan lähdössä ja saa nähdä tavataanko muitakin kangasalalaisia...!
        Me olemme lähdössä kohta hotelliin Costa Caribe...

        ei enää ole Finnmatkojen ohjelmassa ensi talvena...mutta voihan sinne Margaritalta piipahtaa jos haluaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1351
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1048
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      850
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      765
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      687
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      656
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      52
      528
    14. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    15. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      443
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe