puhuu, että lapsi on huostaan otettu syyttä. pakkohan siihen on joku syy olla. olisi kiva tietää niitä tilanteita.
itsellä kaksi lasta sijaisperheessä täysin oikeutetusti. minä rupesin syvää masennusta lääkitsemään alkoholilla ja lapset vietiin. nyt puolitoista vuotta raittiina ja lapset palaamassa kesällä kotiin.
elämä hymyilee kovan taistelun jälkeen taas.
itsellä kaksi lasta sijaisperheessä täysin oikeutetusti. minä rupesin syvää masennusta lääkitsemään alkoholilla ja lapset vietiin. nyt puolitoista vuotta raittiina ja lapset palaamassa kesällä kotiin.
elämä hymyilee kovan taistelun jälkeen taas.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täällä on ollut esillä kaikenlaisia tilanteita.
Mutta se on todettu myös, että ehkä eniten aihetta kirjoittamiseen tuntevat ne, joiden lapsen huostaanotto on ollut vähintäänkin ontuva syiltään. Sehän se suurinta vääryyttä lasta kohtaan on, että viedään laittomasti hyvästä kodista tai lapsi olisi hyötynyt enemmän jostain muusta avusta kuin kodin ulkopuolelle sijoittamisesta.
Oman lapseni tapaus kuuluu hoidollisiin huostaanottoihin, jossa väärin toimivat psykiatrit vaativat lastensuojelua tekemään huostaanoton, vaikka sossu ei huostaanoton syitä löytänytkään. Ja lääkäreiden toimenpide tehtiin lapselle väärällä diagnoosilla ja huononsi lapsen tilannetta niin, että sen traumoja nyt paikkallaan monivuotisella kuntoutuksella yhteiskunnan kustannuksella. Onneksi huostaanotto jäi paljon lyhyemmäksi, vaikka puoskarit sitä parivuotiseksi suunnittelivatkin.
Tilanteita on siis joka lähtöön, ihan turhaa ajanhukkaa on kaikkia niputtaa yhteen nippuun ja ihmetellä, jos tänne onkin jäänyt enemmän kirjoittamaan niitä vanhempia, joiden lapset eivät ikinä huostaanottoa olisi tarvinneetkaan.
Hienoa, että raittiutesi on kestänyt ja kaikkea hyvää jatkossa lapsesi kanssa!
yksi pahimmista aiheettomien huostaanottojen aiheuttaja. Ko pseudotiede pitäisi lailla kieltää ja tutkimukset ja hoito keskittää biologisiin oireisiin.
Ensin: onneksi olkoon että olet pysynyt raittiina ja saat lapsesi kotiin.
Laitetaan jälleen "lista"
Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa 52 %
Kouluvaikeudet 37 %
Lapsen fyysinen/psyykkinen hyvinvointi 27 %
Päihteiden käyttö 26 %
Kuljeskelu 21 %
Rikolliset teot 14 %
Lapsen kasvu-/elinolot
Sosiaalinen vuorovaikutus 31 %
Kasvattamisen ongelmat 30 %
Vanhempien tai perheen päihteiden käyttö 15 %
Muut perheen elinoloihin liittyvät vaikeudet 14 %
Vanhempien fyysinen tai psyykkinen terveys 10 %
Hoidon laiminlyönti 7 %
Väkivalta 7 %
Huolto- ja tapaamispulmat 2 %"
Me kuulumme tuohon kouluvaikeudet kohtaan.
Pojallani on as-epäily ja ensi kuussa alkaa tutkimukset. Koulussa tilanne kärjistyi siihen ettei poika ollut koulukuntoinen enään viime keväänä. Psykiatrialta tuli dg: määrittämätön käytöshäiriö ja lääkäri suositteli huostaa...
Tilanne tällä hetkellä: poika ei ole vieläkään koulukuntoinen vaikka ollut sijoitettuna 11kk. Kotioloista ei muuta sanomista kuin: vauhdikasta... Kotiin jäi 3 lasta, yhdellä ADHD dg ja yhdellä ADHD epäily. Itse olen raitis, olen juonut viimeksi n. 6-v sitten joten ei siitäkään tullut sanomista.
Muutenkin meidän tapaus on todella erikoinen, sijoituksen jälkeen poikaa on "hoidettu mattoterapialla" sosiaalin suostumuksella, se on muuten last.suoj.laissa kielletty.
Ei kaikki ole niin musta/valkoista. Paljon sattuu "ylilyöntejä" huosta-asioissa. Kuten eilinen suomiexpress sen näytti...
Tietysti huostaanottoja tarvitaan, mutta syy ei saisi olla koulunkäynnin vaikeudet tai sairaus. Jos todellista apua saisi ajoissa näille perheille ja vanhempia kuunneltaisiin, moni lapsi olisi säästynyt turhalta huostaanotolta.
Tänä päivänä huostaanottokriteerit ovat todella alhaiset ja jos tätä menoa jatketaan niin tuskin montaa normaaliperhettä enää on. "Uusia perhekoteja nousee kuin sieniä sateessa ja onhan ne paikat täytettävä, toteaa sosiaali..."
Huomasitko että kuulut "vähemmistöön" prosenttisi on vain 15...
tuo taulukko oli aika valaiseva. ymmärrän, että päihdevanhemmilta viedään lapset, vaikka itse olen alkoholisti äiti, saisi kaikilta alkoholisteilta ja narkkareilta viedä lapset. olenkin aina luullut että päihteet on suurin syy viedä lapsi ja painavin. nuo muut esim sosiaaliset vuorovaikutukset tai kouluvaikeudet. ei himskatti. onko suomi oikeasti mennyt siihen, että oli vaikeus mikä tahansa, niin lapsi pois vanhemmiltaan niin ongelma ratkeaa. mielestäni tollaisissa vaikeuksissa ei vanhempaa voi kokonaan syyttää. siihen vaikuttaa yhteiskunta ja kaverit myös. voi vaikuttaa muitakin asioita. mihin ne ongelmat katoaa, jos lapsi vielä siirretään muualle ja lapsi kaipaa vanhempiaan. kyllä olisi suomenmaassa kirveelle töitä. sosiaalitoimen tuki on nykyään aika vähäistä.
miten sijaisäiti ja isä on parempia kasvattajia tällaisissa tapauksissa?
ei ihme että huostaanotto määrät kasvaa.