Varoituksia turhasta

Meidän ihana alakerran naapurimme on saanut elämäntyökseen kiusata meitä aiheettomilla syytöksillä metelöinnistä. Olemme saaneet 3 tai 4 varoitusta. Näiden metelöintien aikana me olemme olleet kaikkina paitsi yhtenä kertana nukkumassa, todistettavasti avovaimoni on mennyt aamulla aikaisin töihin, joten nukkumaankin on menty n. klo 22. Itse ei olla kuultu mitään suurempaa meteliä. Kaiken lisäksi alakerran naapurit olivat sanoneet että oltiin käyty potkimassa heidän oveaan ja ei uskaltanut aukaista sitä. Tosiasiassa olimme 2 kertaa painanut ovikelloa ja vaikka sisältä kuului liikettä kukaan ei aukaissut. Olisimme menneet keskustelemaan tästä asiasta.

No mutta nyt on muutto edessä. Irtisanottiin itse vuokrasopimus, olisimme todennäköisesti saatu häätö muuten. Nyt vain olisi kiva tietää mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä. Ajattelimme peloitella alakerran naapureita ja isännöitsijää lakimiehellä.

Ai niin, ja alakerran naapurimme on itse talonyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja isännöitsijä on aivan mukana tässä jutussa. Hän ei edes muka "muistanut" puheenjohtajan nimeä, eli ei halunnut kertoa että juuri hän on alakerran naapurimme.

Lisäksi ainakin 2 edellistä asunnon asukasta olivat saaneet varoituksia ilman syytä.
131260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

koittivat/koittavat päästä teistä eroon. Älkää kertoko näille että muutatta ja nyt vasta aloitatte metelöimään ja jos narisevat niin sanotte vaan että kun kerran valitetaan niin valitetaan sitten aiheesta. Itse antaisin nyt mennä ja lujaa ja kovaa, olisi oikein tuollaisille paska-/vellihousuille. Harmittaa ihan teidän puolestanne kun olette joutuneet tuollaisten kusipäiden naapuriksi.

Nyt kun te olette lähdössä, eivät voi irtisanoa soppariakaan enää.

Äänestä
  • Muuttakaa samaan taloon, niin voitte nauttia kaltaistanne seurasta.

    Äänestä

Tuntuu olevan täyttä paskaa tuo viestisi.

Ja mitä ihmettä sinä nyt lakimiehellä voit peloitella? Sossuko sen maksaisi?
Taidat itse pelätä lakia ja järjestystä!

Pahimpia ovat omistusasuntotaloissa huolimattomat vuokralaiset, jotka eivät välitä säännöistä ja elintapa on "ei oo penniikään kiinni tässä".

Muuta oikeaan vuokrataloon, niin voit elää kuin pellossa, juntti!

Äänestä
  • Tässäpäs hieno viesti. Ei taida luetunymmärtäminen olla aivan kohdillaan. Tuttavamme on asianajaja, kyllä häneltä saadaan jotain asiaan liittyvää tietoa, mutta tarkoituksena ei ole kumminkaan viedä asiaa mitenkään pidemmälle.

    Ja tuon sinun viestin perusteella ei välitetä säännöistä, missä on sellainen sääntö että nukkua ei saisi? Tuskin kuorsaamisesta kuuluu suurempaa meteliä.

    Taidat olla katkera, pikkupalkalla elelevä ja asuntolainaa vielä 20 vuotta maksava perusduunari tai työtön? Tosiaan, ei meillä olisikaan varaa viedä tätä kunnolla lakimiehen käsiteltäväksi, koska itse olen opiskelija, jotta en joutuisi elämään juuri tuonlaista paskaelämää hikisessä kerrostalokaksiossa/ yksiössä niin kuin sinä todennäköisesti teet...tai sitten olet vain uhmaikäinen kakara.

    Äänestä

  • Dersa kirjoitti:

    Tässäpäs hieno viesti. Ei taida luetunymmärtäminen olla aivan kohdillaan. Tuttavamme on asianajaja, kyllä häneltä saadaan jotain asiaan liittyvää tietoa, mutta tarkoituksena ei ole kumminkaan viedä asiaa mitenkään pidemmälle.

    Ja tuon sinun viestin perusteella ei välitetä säännöistä, missä on sellainen sääntö että nukkua ei saisi? Tuskin kuorsaamisesta kuuluu suurempaa meteliä.

    Taidat olla katkera, pikkupalkalla elelevä ja asuntolainaa vielä 20 vuotta maksava perusduunari tai työtön? Tosiaan, ei meillä olisikaan varaa viedä tätä kunnolla lakimiehen käsiteltäväksi, koska itse olen opiskelija, jotta en joutuisi elämään juuri tuonlaista paskaelämää hikisessä kerrostalokaksiossa/ yksiössä niin kuin sinä todennäköisesti teet...tai sitten olet vain uhmaikäinen kakara.

    Kyllä ymmärsin mitä kirjoitit.

    Olen nähnyt paljon kaltaisianne perheitä kovanrahan sijoitusasunnussoissa ja pakko myöntää, että moni niistä on pakolla lähtenyt. Ei olla sopeuduttu yhteisön sääntöihin ja asenne ei ole kohdallaan.
    Vaikka eihän se voikkaan olla olla, kun toiset ovat maksaneet 400 kEUR asunnostaan ja yläkerrassa on joukko esim. opeskelijoita vuokralla, opintotuella maksaen. Hälläväliä meingillä, hyvin usein vieläpä.

    Taitaa se tuttu lakimieskin olla untivikko vielä, mutta kova on usko kun-lakimies-laittaa-kirjeen-niin-kyllä-sitten....
    Mistä siis tarkkaanottaen valittaisit?

    Harkitse muuttoa Jakomäen suuntaan, siellä on tilaa myökkääville opiskelijoille.

    Itse asuin opiskeluaikani Otaniemessä, saman henkisessä seurassa, eikä kukaan valittanut.

    Äänestä

  • hpj kirjoitti:

    niihin elämättömiin vanhoihin kantturoihin tai muuten vain yksinäisiin nysväkkeisiin jotka aikansa kuluksi häiriköivät naapureita aiheettomilla syytöksillä ja vikisevät milloin mistäkin. Jos jollakulla on asenteen kanssa paljon petrattavaa niin teikäläisen kaltaisilla. Jos on kerran niin paha olla niin hyppää sillalta mutta älä pura ahdistustasi niihin joilla menee hyvin.

    Äänestä

  • kuulua kirjoitti:

    Sinulahan se ongelma oli, seuraa siis nomaa neuvoasi.

    Äänestä

  • hjp kirjoitti:

    Sinulahan se ongelma oli, seuraa siis nomaa neuvoasi.

    Vau mikä argumentti :D Ja miten saitkin noin paljon kirjoitusvirheitä lyhyeen lauseeseen? Todistit pointtini oikeaksi.

    Äänestä

  • ongelma? kirjoitti:

    Vau mikä argumentti :D Ja miten saitkin noin paljon kirjoitusvirheitä lyhyeen lauseeseen? Todistit pointtini oikeaksi.

    Kirjoitusvirheitä sattuu, kun oikein nopeasti kirjoittaa. Eikä uudelleen lue niitä, tämä kun ei ole sen arvoista - sinunkaan kirjoittamana.

    Sen sijaan itse tekemäsi virhe ""...kirjoitusvirheitä lyhyeen lauseeseen?" on taas tietämättömyydestä tai tyhmyydestä johtuvaa, ei kiireestä.

    Kirjoituksessani on kaksi lausetta, jotka muodostavat virkkeen.

    Ime siitä ja todistat pointtini oikeaksi, kumipää!

    Äänestä

vuokratalossa. Jouduttiin isännöitsijän toimesta muuttamaan muualle,koska isännöitsijän hyvä ystävä oli asunnonhakijana samaan taloyhtiöön. Oltiin kuulemma häiriöksi?

Äänestä

että meteli kuuluisi jostain muualta, esim TEIDÄN naapurista, ja alakertalaisenne luulee että se tulee teiltä. Usein meteliä on vaikea kohdistaa kun taloissa kaikuu äänet ympäriinsä.

Äänestä

varoituksethan tulee kirjallisina. Kyllä teidän itsenne pitäisi tietää montako niitä varoituksia on tullut. On se sen verran rankka asia. Onko ne siis varoituksia vai huomautuksia?
Jos ovat olleet huomautuksia, niin jo niistä pitäisi sen verran selvitä, että olette aiheuttaneet häiriötä, joka teidän tulisi lopettaa. Jos ette kaikesta huolimatta ja päätellen ole niin tehneet, tulee varoituksia ja hyvässä lykyssä sitten se häätö.

Äänestä

Muutin uudelle paikkakunnalle uuteen asuntoon. Edellinen asukas oli muuttanut pois viikkoa aiemmin eli kämppä oli ollut tyhjänä. Saavuin uuteen asuinpaikkaani illalla, noin 18-20.00. Sen verran roudasin kamoja että sain patjan ja tyynyn lattialle, loput jäi autoon odottamaan koska olin yksin muuttamass aj aolin raskaan päivän jälkeen ihan naatti.

Eli ei ollut astioita, telkkaa, radiota, kavereita, jne... Jääkaappikaan ei ollut vielä päällä. Aamulla mutustin jotain korppua ja join hanasta vettä - piti lähteää ekaa päivään uuteen työpaikkaan.

Illalla, noin 18.00 tulin takas ja oli tarkoitus alkaa pikkuhiljaa purkaa muuttokuormaa (yksi henkilöautollinen).

Töistä tullessa löysin naapurin koneella (siis vanhalla kirjoituskoneella) kirjoitetun uhkauksen kertoa isännöitsijälle jatkuvasta häiriöstä jos se meteli ei lopu...

Syylliseksi palajastui seinän takana asuva vanhapiika puudelinsa kanssa.

Enivei... kämppä oli kuitenkin vain hetkellinen asuinsijani muuttaessani isompaan ja parempaan vuotta myöhemmin. Suosittelin vuokraisännälle erästä tuttua opiskelijatyttöä uudeksi vuokralaiseksi. Tyttö teki heti muuttopäivänä tuttavuutta naapurin mummon kanssa, kävi lainaamassa sokeria ja jaarittelemassa ja rapsuttamassa koiraa ja semmoista - ja uuteen kämppäänsä päästyään väänsi stereoista nupit kaakkoon... Kas kun satuin tietämään että tytön elämä ei ole ihan hiljaista, poppi soi ja bileitä pidettiin. Tyttö aikoi asua paikalla koulunsa loppuun (jotain 2-3 vuotta, vuokraisäntä oli tyytyväinen pitkäaikaisesta vuokralaisesta).

Tekee niin hyvää kun tietää että mummo sai arvoisensa naapurin - kerrankin voi kirjoituskone laulaa, mutta ei se kehtaa valittaa kun se tyttö oli niin mukava ja tuttavallinen...

Hähähähähähä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dersa kirjoitti:

Meidän ihana alakerran naapurimme on saanut elämäntyökseen kiusata meitä aiheettomilla syytöksillä metelöinnistä. Olemme saaneet 3 tai 4 varoitusta. Näiden metelöintien aikana me olemme olleet kaikkina paitsi yhtenä kertana nukkumassa, todistettavasti avovaimoni on mennyt aamulla aikaisin töihin, joten nukkumaankin on menty n. klo 22. Itse ei olla kuultu mitään suurempaa meteliä. Kaiken lisäksi alakerran naapurit olivat sanoneet että oltiin käyty potkimassa heidän oveaan ja ei uskaltanut aukaista sitä. Tosiasiassa olimme 2 kertaa painanut ovikelloa ja vaikka sisältä kuului liikettä kukaan ei aukaissut. Olisimme menneet keskustelemaan tästä asiasta.

No mutta nyt on muutto edessä. Irtisanottiin itse vuokrasopimus, olisimme todennäköisesti saatu häätö muuten. Nyt vain olisi kiva tietää mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä. Ajattelimme peloitella alakerran naapureita ja isännöitsijää lakimiehellä.

Ai niin, ja alakerran naapurimme on itse talonyhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja isännöitsijä on aivan mukana tässä jutussa. Hän ei edes muka "muistanut" puheenjohtajan nimeä, eli ei halunnut kertoa että juuri hän on alakerran naapurimme.

Lisäksi ainakin 2 edellistä asunnon asukasta olivat saaneet varoituksia ilman syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu