Eikös jo olisi aikaa

jäädä itse kotiin hoitamaan omat lapset. Kun lukee näitä juttuja täällä oikein suututtaa. Hoitajat juovat, juoruavat, kiduttavat lapsia jne..jne..
Meidän leikkipuistossa äidit juoruavat, juoksevat kahvikuppi kädessä lasten perään. Välillä kyllä tupakkakin (siitä ollaan huomautettu).Joku heidän lapsista juoksee ilman kenkää tai riisunut lapasia, mutta eivät huomaa mitään kun juoruavat.
En tiedä miksi aina puhutaan siitä juoruamisesta. Ollaan ammattilaisia. Pystymme seuraamaan lasten leikkejä vaikka juttelemme.Ei ole tarkoitus koko ajan juosta lasten perässä. Täytyy saada leikkiä rauhassa. Silloin jos joku on surullinen , ei keksi tekemistä tai tarvitsee lohdutusta olemme käytettävissä.Aikuinenkin tarvitsee aikuisten seuraa kun koko päivän tekee työtä lasten parissa.
Kerran kun seisoin vähän erillään muitten hoitajista,hoitopoika kysyi että "eikös ne leiki sun kaa?":)
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Riippuu paljon vanhempien kypsyydestä ja taidoista. Totta, itse olen vakavasti harkinnut, että otan pojan pois hoidosta, mutta en...koska pph:n varahoidossa on tosi harvoin ja pph:lla on ok, neljä lasta ja tuttu ympäristö, että hyvää tekee pojalla muutama päivä viikossa olla siellä. Mut mut. Siis lapsi tarvitsee silmiin katsomista, syliä, konkreettista läsnäoloa. Huikka että hei, ei riitä. Itsekin sanon lapselle hei hei ja katson silmiin ja kosketan tai että kaikki hyvin ei hätää, ja pidän sylissä, se antaa sen turvallisuuden tunteen eikä menisi kuin hetki. Kyllä poika jää usein varahoitoon viedessä yksin pyörimään, olen nähnyt, mutta ajatellut, että selviää. Katsotaanhan vielä, hoito on niin alussa.

Äänestä

kuin tuohon että äidit/hoitajat seisoskelevat puistoissa juttelemassa niin olen sitä mieltä että itse ainakin vien lapseni puistoon sen takia että lapseni voi leikkiä toisten lasten kanssa enkä suinkaan siksi että minä leikkisin siellä hänen kanssaan.Sitä voin tehdä/teen sitten kotona.Ja miksi sitten seisoskelisin yksin jossain jos voin samalla jutella toisten aikuisten kanssa.

Äänestä
  • mutta ...on sitten pph taikka pk ryhmä niin on hoitajia jotka eivät yhtään katsele lasten perään kun juttelevat keskenään -selin lapsiin ,ja olen kyllä ollut todistamassa montaa läheltä piti tilannetta ja kolhua .Hoitajat eivät esim.leikkipuistossa mene antamaan lapsille leluja varastosta vaan muut äidit ne lapsille antavat -kaikkia leluja eivät lapset itse saa otettua .
    Vois tosiaan hiukkasen enemmän olla läsnä !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksit.pph kirjoitti:

jäädä itse kotiin hoitamaan omat lapset. Kun lukee näitä juttuja täällä oikein suututtaa. Hoitajat juovat, juoruavat, kiduttavat lapsia jne..jne..
Meidän leikkipuistossa äidit juoruavat, juoksevat kahvikuppi kädessä lasten perään. Välillä kyllä tupakkakin (siitä ollaan huomautettu).Joku heidän lapsista juoksee ilman kenkää tai riisunut lapasia, mutta eivät huomaa mitään kun juoruavat.
En tiedä miksi aina puhutaan siitä juoruamisesta. Ollaan ammattilaisia. Pystymme seuraamaan lasten leikkejä vaikka juttelemme.Ei ole tarkoitus koko ajan juosta lasten perässä. Täytyy saada leikkiä rauhassa. Silloin jos joku on surullinen , ei keksi tekemistä tai tarvitsee lohdutusta olemme käytettävissä.Aikuinenkin tarvitsee aikuisten seuraa kun koko päivän tekee työtä lasten parissa.
Kerran kun seisoin vähän erillään muitten hoitajista,hoitopoika kysyi että "eikös ne leiki sun kaa?":)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu