Ketuttavaa ruikutusta.

Palasin juuri Hurghadasta. Meille oli matkaoppaan taholta annettu tipeistä hotellilla (Triton empire) seuraavan kaltainen ohje: Tippiä tulee jättää lähtiessä 100LE/hlö/vko. respan tiskillä olevaan tippiboxiin josta se sitten jaetaan tasapuolisesti koko hotellin henkilökunnalle. Joo, hyvä niin ja noin myös toimimme. Mutta, mutta... Kun siinä sitten seisoimme sen viimeiset 15min. aulassa muiden lähtijöiden kanssa bussia odottelemassa, kävi yksi jos toinenkin hotellin työntekijä tyrkkäämässä kirjekuorta käteen ja vaatimassa tippiä aika ikävään sävyyn. Tuli tosiaan hieman potutus kun juuri olin sen tipin sinne boxiin laittanut ja saman tein on jokainen käsi ojossa odottamassa lisää. Tuon lisäksi hotellihuoneeseen jätettiin joka aamu muutama punta huonesiivojalle ja jos hotellin baarissa kävimme, pöytään tarjoilijalle eli varmaan tuli kaikki tipattua. Moinen ruikuttaminen lähdön yhteydessä alkoi vaan ketuttaan. Loppuhuipennus tuli sitten lentoasemalla: Laukun läpivalaisija vaati tippiä laukun läpivalaisusta ja kun sitä ei herunut, paiskasi laukun maahan kiukkuisena. Mieheltäni "takavarikoitiin" läpivalaisussa taskuun jääneet punnat väitteellä: "Näitä ei saa viedä maasta (ja PÖH)". Härskiksi on meno tuolla mennyt.
112669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mekin tulimme juuri Hurghadasta ja emme onneksi törmänneet missään käsiojotteluun PAITSI lentoasemalla. Siellä se oli kyllä tosi törkeää, varsinkin vessassa, jossa ei edes paperia saanut jos ei antanut rahaa ja uudestaan pyydettiin rahaa kun halusi kuivata kädet, se oli törkeetä. Onneksi ei jäänyt paha maku suuhun muuta kuin lentoasemasta, hotellissa ei ollut sellasta kerjäämistä, vaan kun annettiin tippiä olivat oikeasti ilahtuneita. Lentoasemalla tosiaan tuli sellainen olo että ovat ihan rosvoja, kun eivät edes tehneet mitään, seisoivat vaan parin metrin päässä ja olisi pitänyt siitä ilosta tipata, huh...

Äänestä
  • Joo. on asiakkaat itse "pilanneet" tippimarkkinat. Vertaa nyt vähän maan yleiseen palkkatasoon,antaa tippejä sen mukan. Minäkin muuttaisin sinne hotelliin töihin, jos jokainen keskimäärin 300:sta vieraasta antaa jokaiselle joka päivä 20LE kouraan tippiä. pieni laskutoimitus tuottaa jo päivää kohti yli tonnin.

    Äänestä

  • ammon kirjoitti:

    Joo. on asiakkaat itse "pilanneet" tippimarkkinat. Vertaa nyt vähän maan yleiseen palkkatasoon,antaa tippejä sen mukan. Minäkin muuttaisin sinne hotelliin töihin, jos jokainen keskimäärin 300:sta vieraasta antaa jokaiselle joka päivä 20LE kouraan tippiä. pieni laskutoimitus tuottaa jo päivää kohti yli tonnin.

    ... pahoin. Siellä ei normaalityöllä, saati raatamisellakaan pääse ikinä rikastumaan. Ikuista köyhyyttä surettaa välillä katsella. Meillä on paljon egyptiläisiä tuttuja ja ystäviä egyptissä.

    Esimerkiksi hotellin tarjoilijat tienaavat kuussa yleensä noin 50 euroa. Niistä rahoista laitetaan sit kotiväellekin osa. Työpäivät on ympäripyöreitä, eikä työkään aina niin helppoa. Hotelleissa on ainakin kova hierarkia.

    Egyptissä on maan tapana, että joka paikkaan jätetään tippiä. Osa porukasta elää tipeillä. Egyptissä ei työvoima maksa yrittäjälle juuri mitään. Aivan riistoa suoraan sanottuna.

    Kyllähän se ärsyttää olla joka välissä tippiä antamassa. Ymmärrän sen. Välillä siihen tuskastuu itsekin. Yleisesti mun kokemukset on kuitenkin olleet palvelun puolesta ihan positiivisia.

    Lentokentällä maksaa kaikki enemmän kuin muualla Egyptissä.

    Äänestä

  • valitettavasti korruptoitunut kirjoitti:

    itse edes käynyt Egyptissä? Ai että paljon Egyptiläisiä tuttuja ja ystäviä? Joopa joo!!!

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    itse edes käynyt Egyptissä? Ai että paljon Egyptiläisiä tuttuja ja ystäviä? Joopa joo!!!

    se sitten on, jos on ystäviä Egyptissä. Minullakin on, enkä ole sitä koskaan pitänyt mitenkään ihmeellisenä asiana. Hyvän uuden vuoden toivotuksista puolet (15 kpl) tuli Egyptistä.Kun olet ystävällinen heille, he ovat ystävällisiä sinulle, yksinkertaista.

    Äänestä

Aika ikävää kuunneltavaa tuollainen kohtelu lähtiessä, jää varmasti paha maku suuhun.
Itse olimme Sharmissa viime vuonna ja lähdössä tänä vuonna Hurghadaan. Olen itsekin kuullut viime reissulla tuon saman jutun että puntia ei saa viedä maasta, eli kyllä se mielestäni pitää ihan paikkansa. Sama korallien suhteen, niistä voi saada jopa vankeusrangaistuksen!

Äänestä
  • Näin sanoi opas tällä viikolla.

    Äänestä

  • Saa puntia viedä sillä vaihtaahan mm. Forex ko. valuuttaa ilman erillistä tilausta. Hekin saavat osan valuutasta juuri turisteilta. Jos matkan jälkeen olisi ollut vielä takaisin tuomisia, olisi nekin saanut vaihtaa takaisin päin. Näin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä kun tullimiehet "takavarikoi" puntamme :(

    Äänestä

Minkäänlaista tippausta ei Triton Empiressä tullut vastaan kertaakaan. Ravintolaan ei jätetty kertaakaan tippiä, eikä myöskään huoneeseen. Erittäin ystävälliselle siivoojalle annoimme suoraan tipin viimeisenä päivänä. Ja tuohon boksiinhan ei todella tarvitse laittaa sitä 10 euroa jos ei halua, vaan niin paljon kuin itse tahtoo. Myöskään aulassa ei tullut kohdalle yhtäkään tippien kerääjää. Ainut tipin pyytäjä oli juuri siellä Hurghadan kentällä wc:ssä. Mennessä antoi ystävällisesti paperia, ei pyytänyt tippiä. Pois tullessa antoi paperia käsien kuivaamiseen ja vasta sen jälkeen pyysi tippiä ja mielestäni siitä voi hyvin jonkun punnan antaa. Helsingissä kun kävi rautatieaseman wc:ssä, piti maksaa euro. Siinä vasta tulikin wc käynnille hintaa!

Äänestä
  • Mulla on Tritonissa töissä tuttu ja hän tienaa n. 400LE kuukaudessa eikä hänellä ole ollenkaan vapaapäiviä. Joskus sitten pitempi vapaa. Nytkin oli ollut 86 päivää putkeen töissä. Minusta ei ole iso asia jos me jätetään muutama punta tippiä, itse voi päättää paljonko laittaa jos laittaa ollenkaan.
    Ja kyllä he ymmärtävät kun sanoo ettei ole antaa, esittävät vaan loukkaantunutta :D

    Äänestä

Olimme intercontinentalissa, eikä missään vaiheessa kukaan pyytänyt tippiä, ei ollut tippilaatikoita, eikä muutakaan tippiin viittaavaa.
Tippiä annoimme huonesiivojalle, ja aulassa toimivalle bell-boylle, joka hoiti asiansa loistavasti, niin lippujen hankkimiset kuin autojen ja taksien tilaamisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tipeti tip. kirjoitti:

Palasin juuri Hurghadasta. Meille oli matkaoppaan taholta annettu tipeistä hotellilla (Triton empire) seuraavan kaltainen ohje: Tippiä tulee jättää lähtiessä 100LE/hlö/vko. respan tiskillä olevaan tippiboxiin josta se sitten jaetaan tasapuolisesti koko hotellin henkilökunnalle. Joo, hyvä niin ja noin myös toimimme. Mutta, mutta... Kun siinä sitten seisoimme sen viimeiset 15min. aulassa muiden lähtijöiden kanssa bussia odottelemassa, kävi yksi jos toinenkin hotellin työntekijä tyrkkäämässä kirjekuorta käteen ja vaatimassa tippiä aika ikävään sävyyn. Tuli tosiaan hieman potutus kun juuri olin sen tipin sinne boxiin laittanut ja saman tein on jokainen käsi ojossa odottamassa lisää. Tuon lisäksi hotellihuoneeseen jätettiin joka aamu muutama punta huonesiivojalle ja jos hotellin baarissa kävimme, pöytään tarjoilijalle eli varmaan tuli kaikki tipattua. Moinen ruikuttaminen lähdön yhteydessä alkoi vaan ketuttaan. Loppuhuipennus tuli sitten lentoasemalla: Laukun läpivalaisija vaati tippiä laukun läpivalaisusta ja kun sitä ei herunut, paiskasi laukun maahan kiukkuisena. Mieheltäni "takavarikoitiin" läpivalaisussa taskuun jääneet punnat väitteellä: "Näitä ei saa viedä maasta (ja PÖH)". Härskiksi on meno tuolla mennyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu