mikäs nyt on tullut, kun siitä ei kirjoiteta mitään?? vai joko se on purettu kokonaan, sen päälle voisi rakentaa ideaparkin..
PELTOSAARI.
ON paikka IHANIN.
41862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kävin peltosaaressa pitkästä aikaa sunnuntaina ihan mielenkiinnosta, sillä olen sieltä itse kotoisin. On sääli että ihmiset jotka asuvat kyseisessä kaupunginosassa on täysin unohdettu. Ihmiskoneet joista ei ole yhteiskunnalle enää todellista apua on sysätty käytännössä pakosta kyseiseen paikkaan. Peltosaarelaisille tarjotaan kaikki peruspalvelut apteekki, kaupat, koulut, hammaslääkärit ym. vain ja ainoastaan sen takia että he kokisivat olevansa hyvässä asemassa. Todellisuus kuitenkin on aivan toinen. Kaupunki on halunnut sulkea ongelmat kyseiseen betonihelvettiin ja onkin onnistunut siinä erittäin tehokkaasti. Harvoin edes muistaa että omat juuret ovat sieltä. Asuin ikävuodet 3-12 Peltosaaressa ja en päivääkään niistä vaihtaisi mihinkään hienostoalueeseen. Kasvatusympäristönä ihmiselle erittäin haastava ja raastava. Minua itseäni on kiusattu Peltosaaren ala-asteella vasta sen jälkeen kun muutimme äitini päätöksellä Kirjaukseen. Kävin Peltosaaren ala-asteella erikoisluvalla omasta vapaasta tahdostani ilman kaupungin antamaa koulukyytiä kahden vuoden ajan. Ei ollut polkupyörää ja koulumatkani kesti kävellen 40min. Välillä oli rahaa ajaa bussilla mutta pääsääntöisesti ei. Kiintymykseni ystäviini oli kova, sillä olinhan elänyt heidän kanssaan koko nuoruusvuoteni. On säälittävää että ihmiset dissaavat Peltosaarta ilman minkäänlaista käsitystä siitä kuinka tärkeä se monelle elinympäristönä on. Tunnen ihmisiä jotka ovat ostaneet oman asunnon Peltsistä vain ja ainoastaan halvan hintatason ja perinteiden ylläpitämiseksi. En koskaan unohda mistä olen kotoisin, mutta en voisi enää tässä elämänvaiheessa kuvitella asuvani Peltsissä. Hyvä ystäväni opiskelee arkkitehtuuria ja heidän oppikirjoissaan mainitaan Peltosaari niminen paikka joka sijaitsee Riihimäellä. Harmi vaan että maininnan yhteydessä lukee: emämunaus.
Kaunis kirjoituksesi Peltosaaresta sai kyyneleet silmiini. Olet todella ainoa ihminen, joka on kirjoittanut noin tunteella siitä kamalasta paikasta, nimeltä Peltosaari!! Toivon, että sinun ei tarvitsisi koskaan palata sinne enää, edes muistoissasi.
Kansamme voi ja elää huonosti eihän sille mitään mahda. Muistojani en halua menettää sillä se olisi omaa itseäni kohtaan väärin ja muiden mielestä itsekästä hyvin suurella todennäköisyydellä. Olen seurannut tämän keskustelupalstan tarjoamaa satiiria useamman vuoden ja tullut siihen lopputulokseen että pakko antaa myös oma kokemus ja näkemys asioihin. Kunnallispoliitikkoja kiinnostaa omat edut samalla tavalla kuin kansanedustajiakin, ja kaikki virkistystoiminta Peltosaaressa lienee peltosaarelaisten itse järjestämää? Peltosaaressakin on elämää ja minä itse tiedostan sen toisin kuin moni muu tässä kaupungissa. Rakennetaan uusi tori (kukavitunragnargranit?) keskustaan ja tuhlataan määrärahoja mitä utopistisimpiin hankkeisiin. Miksi panostaa keskustan viihtyvyyteen sata lasissa ja antaa kuitenkin rakennuslupia kauppakeskuksille nimeltä Prisma ja mikäs se toinen siellä moottoritien varressa onkaan? Mikä on lähtökohtana tähän kaikkeen sitä en tiedä? Riihimäen talouden elvyttämisestä ei ole kyse vaan omien päähän potkimisesta enemmänkin. Tapasin aiemmin tänään n. 50 vuotiaan naisen joka oli henkeen ja vereen rasisti. Hänen mielestään lappalaiset saisi kuolla sukupuuttoon, ja hänen mielipiteensä koskee ilmeisesti myös Peltosaarelaisia sillä olemmehan/olettehan tekin vain ja ainoastaan sisäsiittoinen alkuperäiskansa joka pitäisi hävittää tästä maailmasta. Hieno maailma eikö?
-LRVJ-
Onko oikeasti totta, että on niitäkin ihmisiä, jotka kirjoittavat Riihimäen Peltosaaresta noinkin kauniisti?? Itse en alueesta tiedä kuin sen, mitä olen lukenut täältä netistä ja lehdistä... Mutta jostakin syystä Riihimäki on ollut ajatuksissani jo kauan ja juuri Peltsikan alue kiinnostaisi muualta muuttavaa kovasti sijaintinsa perusteella... Olen siis työtön ja opiskelemaan olis halukas Riksuun tulemaan.. Kaikki edelliset keskusteluketjut on kyllä antaneet ymmärtää, että Riksu on sisäänpäin lämpiävää aluetta ja varsinkin muualta tulevia vuokra-asujia karsastetaan... Onko oikeasti niin, että siellä on sittenkin hyvä asua ja sinne ihan saa muualtakin tulla?? :) Vai onko niin, että sinne saa em. ketjujen kirjoittajien mielestä tulla, jos muuttaa sitte sinne Peltsikkaan tai Sipusaareen, eikä hienostoihmisten tielle? Arvostan Riksun aluetta myös kulkumahdollisuuksien vuoksi, sekä sitä, että Riksu on suhteellisen pieni kaupunki (en ole koskaan asunut suurkaupungeissa, enkä tahdokkaan).
Mitäpä sanotte jos liityn Riksulaisten vahvuuteen ensikesänä? Ja ei pelkoa, kyllä mä tod.näk. sinne Peltsikkaan löydän... ;D