huiii

lukekaas uusin seiska..
eli tuntuu että kultaisetnoutajat ovat vielä pahempia kuin monet muut "isot" ja pelottavan maineen saaneetkoirat.
eipä ole ollut lehdissä paljoa että muut "suuret" koirarodut olisi suomessa hyökännyt raivoissaan ihmisen kimppuun..
5856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen kanssa huomannut ns. perhekoirien olevan niitä arvaamattomimpia enkä tarkoita vain kultaisianoutajia.

Äänestä

Olen itsekkin huomannut saman asian. kun olin 3minua puri saksanpaimenkoira(osaamattomat omistajat) silloin mummoni sanoi että tulipahan taas todistettu että suuret koirat ovat vaarallisia. Kun muutama vuosi myöhemmin (olin silloin n.5)mummoni jackrusselinterrieri puri minuanin silloin se vain leikki >:(

Äänestä

Monissa maissa juuri kultaiset noutajat keikkuvat ihmisiä purreiden koirarotujen kärjessä. Ja vika on usein juurikin siellä hihnan toisessa päässä. Ihmiset eivät vaan ymmärrä koiraa hankkiessa että kultainen noutaja on metsästysrotu joka tarvii kunnon koulutuksen ja paljon aktiviteetteja.

-Kahden kultaisen omistaja-

Äänestä

Harvemmin näitä tapauksia on kuitenkin ollut, jossa kultainen noutaja olisi ihmisiä "raadellut"! Eläin voi olla sairas tai sitä on kohdeltu huonosti, eli ihmisen armoillahan eläin on.Liika jalostus on karmeaa katsottavaa muidenkin koirarotujen kohdalla kuin kultsujen, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen...Ihmiset ottavat koiran ja kohta jo vievät sen koirakotiin tai myyvät pois kun eivät jaksa tai halua hoitaa tai eivät yksinkertaisesti osaa kouluttaa pitkäjänteisesti sitä. Ei koira ole mikään lelu! Joillakin voi olla elämässään monta paikkaa ja sitten ihmetellään jos se puree tai on sekaisin...Ilmeisen selvästi eläintä on kohdeltu huonosti jossain vaiheessa sen elämää ja eläin muistaa sekä traumatisoituu samalla tavoin kuin ihminenkin.Suututtaa oikein tuo eläinten jalostus, rotusekoittelut ja pentutehtailut. Kun otatte koiran, olkaa valmiit sitoutumaan siihen ja huolehtimaan siitä. Koira ei valitettavasti voi valita omistajaansa!

Äänestä

Minulla on ollut kultainen noutaja. Aivan ihana mutta sitä kohdeltiinkin hyvin. Se nyt on vaan niin että siellä narunpäässä on syyllinen.
Jos eläintä kiusataan varmasti saat vaikka minkälaisesta eläimestä vihaisen, Eihän kukaan kestä huomoa kohtelua varmasti käy päälle. Siitä vaan ota koira ja kokeille tuleeko kiltti jos hakkaamalla yrität opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultaiset noutajat kirjoitti:

lukekaas uusin seiska..
eli tuntuu että kultaisetnoutajat ovat vielä pahempia kuin monet muut "isot" ja pelottavan maineen saaneetkoirat.
eipä ole ollut lehdissä paljoa että muut "suuret" koirarodut olisi suomessa hyökännyt raivoissaan ihmisen kimppuun..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu