Villakoiran vaivat

Onneton Enni

viisivuotiaalla vilakoiralla on ollut alusta asti paljon erilaisia mahavaivoja. Alkuun juoistiin eläinlääkärillä jatkuvasti ja lääkkeitä oli iso kopallionen. Ripuli ja oksentelu tuli joka kuukausi ja sitä lääkittiin monin tavoin. Sitten huomasimme, että kerran kuussa vaiva tulee, teki ssitä tai tätä ja meni ohitse aina 2-3 päivässä itsekseen.

Nyt oksennus vaaleanpunaista, ei siis sapen väristä.
Ulkona koira on pirteä, mutta ei ole taas kahteen päivään syönyt. Onneksi juo hyvin.makailee, on hiljainen ja sillä selvästi kipuja kun nostaa varomatomasti. Emme osaa sanoa mistä kipu tulee eikä nyt näin pitkästä matkasta taas heti päästä eläinlääkäriinkään.
Koira saa aamuisin laktoositonta rahkaa, mutta ei ole syönyt sitä kahteen viikkoon. Syö yhtä purkkiruokaa, raakaa lisää, joskus maksalaatikkoa vähäsen ja herkuksi joskus viipaleen lauantaimakkaraa, joka on ainoa jolla voi palkita. On hyvin nirso. Nappuloita syö joskus vähäsen. Vehnää ei saa.Mitään ei saa syömään, jos se ei halua.Nyt ollut syömättä kolme päivää.

2-vuotiaana epäiltiin synnynnäistä maksasairautta, mutta se peruttiin.(verenkiertoelimistön epämuodostuma)
Onko ketään koiraihmistä, joka voisi sanoa edes jotakin.Lääkkeeksi saa nyt Zantax ja lactophilusta.
Koira ei ole koskaan ollut lihava, pikemmin laihahko.

13

7405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kanssa samaa ongelmaa

      Meillä on kohta viisivuotias toyvillis, jolla on mahan kanssa ollut ogelmaa pennusta saakka. Itse olen huomannut hyväksi konstiksi antaa lääkeruiskulla(saa apteekista) Tehobakt-jauhe vesiseosta, noin 1rkl Tehobaktia 1/2-1dl:aan vettä. Heti silloin, kun syömättömyys jakso alkaa, usean kerran päivässä, jos oksentaa vaaleanpunaista(ei ole sappioksennusta, se on keltaista), vaalanpunainen on niukkaa verenvuotoa mahasta, joskus jopa kahvinporomaista ruskeaa murua. Silloin annan Antepsin-liosta(apteekista) 0,5ml 2-3 kertaa päivässä. Ruuasta on jätettävä pois maksalaatikko ja makkara herkkupaloinakin, koska sisältävät suolaa ja mausteita, ja saavat koiran mahan huonoksi pienillä määrilläkin.

      Maitotuotteiden kanssa myös pitää olla varovainen, meillä ei ainakaan sovi vähänkään isompi määrä esim. hylaviiliä, ihan pari teelusikallista silloin tällöin. Tattarista veteen hyvin kypsäksi keitetty puuro, vedessä keitettyt possunsydämet hienoksi pienittynä ja Nutro Choice sensitive kana-riisi vedessä liotettuna ovat meillä toimiva ruoka. Valmisruuista Cesar kana-vasikkaa saa pienen määrän ruuan sekaan toisinaan, muut purkkiruuat eivät sovi. Kuivana syödyt nappulat näyttävät ärsyttävän mahaa, ehkä karkeudellaan ennenkuin kostuvat mahassa. Mitään puruluita tai patukoita ei ainakaan meidän villiksen maha kestä. Joskus keitän palan maksaa vedessä ja viipaloin sen pieniksi paloiksi, jotka kuivaan uunissa herkkupaloiksi. Niitäkään voi antaa vain pari kolme silloin tällöin. Nyt on vähitellen meidän villis vähän pyöristynyt, kun maha on ollut parempi ja syömättömyyteen on puutu heti. Aikaisemmin oli tosi hoikassa kunnossa.

      • Keskustelun aloittaja

        Ihan hyvä saada neuvojasi. Huomaan, että aika lailla samoihin ollaan päädytty, mutta on erojakin eli sain sinulta hyviä vinkkejä, joita olen itse epäillyt, mutta eläinlääkäri neuvoi toisin.

        Itse olen antanut samaa purkkiruokaa ja tosiaan tuo kana-vasikka-sekoitus sopii, jos vaan saa koiran sitä syömään.Nappuloista koira on syönyt vain Royal-Canin merkkistä, mutta sitäkin vain sitten kun on monta päiuvää ollut ilman ruokaa ja syö todella vain muutaman nappulan.
        Tippaakaan ei maista mitään missä on tattaria.

        Porsaan kieliä on syönyt, mutta niitä ikävä keittää kun haisevat niin valtavan pahalle. Kokeilenpa sydäntä.Kieltä olen antanut aika vähän.

        Tekisihän sitä vaikka mitä ruokaa, mutta mikään ei kelpaa, ei kertakaikkiaan.
        Joskus maistaa pienen ruisleivän palan, jossa voita. Siitä ei maha tunnu ärtyvän.

        Taitaapa lauantaimakkarassakin jotain maustetta olla.

        Jopa poroa olen kokeillut, mutta ei sitä voi ostaa ravinnoksi asti. Perunaa ja kotiruokaa ei syö ja jos maistaa, maha heti sekaisin.
        Itsehän sitä ei juuri väärin ruoki, mutta minulla tuttavia, jotka heti kun silmä välttää antavat salaa ravintoa. Juuri oli eräs kahvivieras antanut oman kinkkuvoipänsä haukattavaksi ja kun koira tykkää ihmisestä, oli haukannut siitä palan. Jopa maha ihan sekaisin ja tämä ihminen vaan nauraa:ei usko.
        Mitä luulet, jos pääasiallinen ravinto on jauheliha ja tuo kana-vasikka-sekoitus, saako koira siitä ravinteet?
        Meille kävi aivan samoin, että oli hyvä 2 kk,jolloin hiukan pyöristyi, mutta sitten paino taas putosi siihen mitä se on ollutkin.
        Kuinka kauan pieni koira voi sinun mielesäsi olla ilman ravintoa, jos vettä menee?
        Lähdenpä tästä heti apteekkiin.
        Onko sinulla kokemusta Zantacista? Se on sama kuin ihmisten lääke, mutta annostelu tietenkin huomioitu. Annan ohjeen mukaan 1/8 ihmisen tabletista 2 kertaa päivässä kun ärsytysoireita ilmenee.
        Koira on tullut vihaiseksi kun kaikenlaista lääkettä joudutaan antamaan. Nostaa kovan mekkalan kun näkeekin, että lääkesuunnitelmia vireillä.
        Kiitos vielä kerran avusta. Olet kiltti.

      • antako noita

        cesareita ja muita purkkiruokia niille koirillenne. Minulle sanoi eläinlääkäri että ne sisältää paljon sellaisia lisäaineita jotka saattavat aiheuttaa koirille allergioita ja muita vaivoja. Tehkää itse koirille jauhelihaa joko raakana taikka paistettuna samaten kalaa ja kasviksia sekä hyla jugurttia ja asidofilus piimää, sekaan öljyjä, mieluiten kylmäpuristettua. Joskus voi tehdä sekoituksen että laittaa pikkuisen piimää tai jogurttia(rasvatonta hylaa) ja siihen kauralesettä jauhelihaa ja öljyä, siitä koirat tykkää varmasti. Ja jos ne ensin vierastaa kotona tehtyä, saatuaan kaikenmaailman purkkiruokia, niin antakaa niille ensin jauhelihaa sellaisenaan ja sitten pikkuhiljaa lisäätte muuta. Kyllä koirat sairastuu jos ovat liian yksipuolisella ruoalla taikka syömättä mitään, vitamiinejakin saa ostaa jauheina ja niitä voisi lisätä hieman siihen ruokaan.
        Koettakaapa keskittyä hieman miettimään sitä mitä te koirana mieluiten söisitte, saatatte sitten vaikkapa heittää ne nappulat mäkeen ja jaksatte paremmin keskittyä oikein tekemään sitä ruokaa niille. Siinä ei kauan nokka tuhise ja paljoa se pieni koira ei edes syö että kalliiksikaan se ei tule. Suolatonta, lisäaineetonta ja mausteetonta se pitää muistaa kun koiraa syöttää.

      • Vaikea juttu
        antako noita kirjoitti:

        Kai sitä laittaisi melkein mitä vain, mutta kun koira ei kertakaikkiaan syö. Jos murukin laitettu jotain jauhelihaan, siihen jää ruoka. Yli viikon en ole uskaltanut pitää ilman ruokaa. Mitään ei syö, jos ei sopivaa ole. Ei mun koiran ruokaa voi mitään öljyjä laittaa, ei takuulla edes maista, saati jogurttia tai tuollaista.
        Juuri kerroin, että mainittu purkiruoka on ainoa, josta ei mahaoireita ole tullut.Miten tämän nyt käsittäisi. neuvosi ymmärrän, mutta toteuttaa en voi.
        Nuo pienet kai ovat joskus kovin herkkiä. Liian pitkälle jalostettuja eläimiä.
        Kumpi ärsyttää mahaa vähemmän,keitetty/paistettu vai raaka jauheliha esim?
        Koira syö mieluimmin sian jauhelihaa, mutta onko se huono vaihtoehto mahavaivojen kannalta?
        Kalaa ei kyllä maistakaan missään muodossa.Ei tule edes kupin lähelle jos kalaa hajuetäisyydellä.

      • kanssa samaa ongelmaa
        Vaikea juttu kirjoitti:

        Juu, ne jotka eivät tiedä mitään todella vaikeasta mahaongelmasta koiralla, neuvovat mitä neuvovat. Eihän ne purkki ruuat ole hyväksi, mutta jos mahasairas koira ei syö moneen päivään mitään ja oksentelee veriviiruista limaa, niin siinä on hyvät neuvot tarpeen. Eikä se Cesar-ruoka ole mikään pääruoka, sitä pistetään sekaan niinkuin "hajuksi". Yksi asia unohtui, annan koiralle NUTRI Plus-geeliä(saa apteekista), heti Tehobakt-lioksen lisäksi, kun alkaa paastoamaan mahansa takia kovin. Olen antanut sitä välillä muutenkin. Eli noin teelusikallinen(2-3kertaa päivässä) geeliä sormelle, ja koiran suu auki ja pistän sen etuhampaiden taakse kitatalakeen. Yleensä ottaa sitä itse ihan suosiollakin. Nutri plus-geelissä on kaikki ravinteet, ettei ihan riudu, jollei ruoka maistu. Eli en anna koiran olla syömättä päiviä, tuo on niin pieni alle 3kg:n painoinen. Nestettä pistän ruiskulla(Tehobakt-vettä ja vettäkin) suuhun noin 1-2 dl päivässä, kun koira ei syö-kausina.

        Antepsin on liuosmuotoinen mahansuoja- ja haponalennuslääke. Minusta se toimii hyvin. Mainitsemaasi tabletti lääkettä en ole kokeillut. Liuos on helpompi antaa ruiskulla. Eläinlääkäri sitä määräsi, eli noin 3kg:n painoiselle koiralle 0,5ml 2-3 kertaa päivässä.

        Nauta-sika tai nautajauheliha ei käy, naudanliha saattaa olla koiralle yleisempi allergian aiheuttaja kuin pelkkä sianliha. Meillä käytetään hieman viljapossunjauhelihaa,joka tuntuu sopivan. Raakana ei mikään jauheliha käy, ei edes suostu syömään. Vedessä kypsytetty liha(possunsydän, possujauheliha) sopii parhaiten. Meilläkään ei kala kelpaa. Koira näyttäisi tuntevan itse, että possunliha sopii ja on sopinutkin. Possunkieltä on välillä saanut, mutta hajuhaitta vaivaa minuakin.

        Ei öljyä voi antaa, siitä tulee heti mahavaivat. Pienetkin tuttujen/sukulaisten "välipalat" aiheuttavat vahinkoa, mutta millä ne saa kuriin? Itse olen saanut aika hyvin jo, mutta eivähän ne siitä tykkää, tietävät kuulemma mistä koira pitää!

      • Villakoiran kanssa
        kanssa samaa ongelmaa kirjoitti:

        Joo just. Harva koiraton ymmärtää ja onhan se eläin hoidettava kun sen ottaa. Amatööri olen, mutta tässä oppii.Koira on niin palkitseva ja ihana sitten kun taas piristyy ja kiva se on sairaanakin.
        Hankin nuo lääkkeet mitä pikimmin.

        Zantacin saa liuokseksi, mutta koira vastustaa nykyisin kaikkea lääkkeen ottoa, jopa toimenpiteitä. Onneksi sentään pestyä saa helposti. On kai ressulla niin paljon epämiellyttäviä kokemuksia.

        Minulla on hirvenlihaa pakasteessa, sitä kai voisi antaa varovasti.Kun olisi edes yksi ruoka mikä aina sopisi ja menisi, se olisi iso apu.

        Itsekin olen tullut siihen uskoon, että vika ei niinkään ole suolistossa vaan mahalaukussa.Voiko se mahalaukku olla niin kipeä, että aristaa sitä kosketetltaessa päältäpäin? En keksi mitään muuta kipuilun syytä.

        Koira sai huonon kokemuksen ulkomaila trimmauksessa. Tyhmyyttäni jätin sinne enkä siis ollut paikalla. Oli saanut kovaa kohtelua eikä sen jälkeen ole sujunut mikään kovin helposti.
        No pian on kesä ja turkin voi ajaa aika lyhyeksi.

        Ja vielä:Tuo naudan jauhelihan sopimattomuus oli jälleen uusi asia. Kiitos kaikista vinkeistä. Ovat kullan arvoisia. Hyvää jatkoa sinulle.

      • kanssa samaa...
        Villakoiran kanssa kirjoitti:

        Pitikin mainita tuosta hirvenlihasta, että se on meillä ainakin sopinut tosi hyvin. Paistoin lihan kinkkupussissa uunissa, ja pakastin pieninä paloina. Sai sitten sopivan kokoisen palan jääkaappiin sulamaan. Harmi vaan, ettei olla saatu hirvenlihaa aikoihin, oli koirallekin niin mieleistä, että annettiin sen käyttöön koko paisti.

        Meidän villistyttö ottaa lääkkeensä onneksi vastustelematta, kun pistän lääkeruiskulla sivuhampaiden välistä suuhun. Reipas kaverihan se on, kova liikkumaan, iloinen, oppivainen ja seurallinen. Itse sen trimmaan, ja kiltisti seisoo pöydällä. Harrastaa myös agilitya innokkaasti.

        Minustakin ongelma lähtee mahalaukusta, mutta kun ongelma pitkittyy, siirtyy se suolistonkin ongelmaksi. Mahalaukku ärtyy, tulehtuu, silloin ruoka ei maistu ja suolistokin alkaa kouristelemaan ja kipuilemaan. Mahalaukku on herkkä ja todennäköisesti vielä liiallinen haponeritys pahentaa tilannetta, tai suorastaan aiheuttaa sen. Suolainen, mausteinen tai muuten sopimaton ruoka lisää haponeritystä ja myös jos koira tressaantuu ja rasittuu maha oireilee heti perään.
        Pikaista paranemista ja hyvää jatkoa teillekin.

      • sulevix
        kanssa samaa... kirjoitti:

        Meillä 4-vuotias uroskoira jossa 50% kääpiövillakoiraa.
        Ensimmäinen vuosi taisteltiin mahaongelmien kanssa, pahimmillaan tilanne oli että koiran kummastakin päästä tuli verta ja ajattelin että se kyllä kuolee.

        Mikään kuivamuona ei sovi meidän koiralle, aika useaa olen kokeillut ja enää en koiraa kokeiluilla rääkkää, koska seurauksena on aina ollut enemmän tai vähemmän mahaongelmia.

        Ainoa ruoka mitä maha kestää on itse keitetty puuro(riisi-ohra-kaura-nautasika- tai nautajauheliha ruokaöljyä), johon laitan ruokakuppiin sekaan pari ruokalusikallista kermaviiliä (on auttanut lopettamaan oksentelun koska sappi saa töitä, tämän neuvon antoi eräs homeopaatti). Tai sitten annan tuon kermaviilin ihan erikseen.
        Sama homeopaatti neuvoi myös että koiralle kannattaa syöttää raakaa lihaa, koska kaikilla koirilla ei itsestään tule oikeanlainen bakteeritasapaino mahaan niin raaka liha tekee sen ,meidän koira saa jäisiä Oscarin liha- tai mahapullia n. 3-4 kpl päivässä, mahaongelmaiselle koiralle homeopaatin mielestä mieluummin mahapullia. Näillä "opeilla" on maha meidän koiralla pysynyt kunnossa.

        Muuten, ainakaan poronlihaa ei meidän koirulin maha kestänyt ollenkaan vaan oireet alkoivat heti, onkohan liian voimakasta lihaa?
        Noihin oireisiin olen käyttänyt nestemäistä Antepsinia mitä saa apteekista ja on kyllä auttanut (nyt en itseasiassa edes muista milloin viimeksi on pitänyt antaa Antepsinia, hyvä niin).

        Ja itse pidän ERITTÄIN tärkeänä säännöllistä ruokailua(meillä aamulla ja illalla vähän ruokaa) ja ulkoilua, jos jää päivän "kakkareissu" väliin tai koira ei reissulla kakkaa niin melko varmasti alkaa maha oireilla (maha ääntelee/maha kipeä/syömättömyys).

        Kiitos muuten noista vitamiinivinkeistä, täytyy alkaa syöttämään niitä koska muutenhan tuo ruoka on aika vitamiinitonta.

      • Apua saanut
        sulevix kirjoitti:

        Juuri kun aloin olla taas tehtyihin muutoksiin tyytyväinen, koiran suoli alkoi oikkuilla. Tänään alkoi poahantuntuinen ripuli. Aamulla oli kunnossa ja ilalla tuli jo verta.
        Tuolla joku toinen smanlainen mahavaivainen koira. Omistaja kirjoittaa. Tutulta kuulostaa.
        Annoin siis Antepsinia ja Tehobaktia tänään.
        Ilmomielin tekisin vaikka millaista puuroa, mutta en kyllä millään usko, että meidän koira alkaa sitä syömään. Yritän kyllä tuotakin. En tiedä voinko pitää monta päivää nälässä, jos ei koske tuohonkaan.
        Varmasti yritän tätäkin. Joku sanoi, ettei millään kermaviiliä ja nyt kuitenkin kuulen, että se olisi hyväksi.

        Oma koirani on lisäksi nyt kamalan näköinen kun ei anna koskea turkkiinsa. Ei saa harjata eikä leikata, ei mitenkään siistiä. Varmasti on jotakin vaivaa tai vain uupunut mahavaivojensa vuoksi. En olisi koskaan uskonut, että koiran hoito voi näin vaikeaksi mennä kun lapsuuden kodissa hoidimme pientä pystykorvaa, jolle kelpasi ihan kaikki ruoka ja aina oli terve,
        Ehkä näitä sitten on liikaa jalostettu, tiedä häntä.
        Monta kertaa olen uskonut, että oma koiramme kuolee,mutta aina on sitten joksikin aikaa vironnut. Tuntuu, että nämä mahavaivakohtaukset tulevat melko tarkasti kolmen-neljän viikon välein.

      • Yrjölän puuron kanna
        Vaikea juttu kirjoitti:

        Kai sitä laittaisi melkein mitä vain, mutta kun koira ei kertakaikkiaan syö. Jos murukin laitettu jotain jauhelihaan, siihen jää ruoka. Yli viikon en ole uskaltanut pitää ilman ruokaa. Mitään ei syö, jos ei sopivaa ole. Ei mun koiran ruokaa voi mitään öljyjä laittaa, ei takuulla edes maista, saati jogurttia tai tuollaista.
        Juuri kerroin, että mainittu purkiruoka on ainoa, josta ei mahaoireita ole tullut.Miten tämän nyt käsittäisi. neuvosi ymmärrän, mutta toteuttaa en voi.
        Nuo pienet kai ovat joskus kovin herkkiä. Liian pitkälle jalostettuja eläimiä.
        Kumpi ärsyttää mahaa vähemmän,keitetty/paistettu vai raaka jauheliha esim?
        Koira syö mieluimmin sian jauhelihaa, mutta onko se huono vaihtoehto mahavaivojen kannalta?
        Kalaa ei kyllä maistakaan missään muodossa.Ei tule edes kupin lähelle jos kalaa hajuetäisyydellä.

        Keittäkää Yrjölän puuroo...tattarisuurimoista ja sinne loppuvaiheessa raakaa broileria sekä vähän vihanneksia ...niin kyllä syö. Itse taistelin oman pikkumarakattini kanssa (toypuudeli) kaikkien nappuloiden ja purkkien, royal canin ..ja ties minkä kans..kissan ruoka jäi kokeilematta ...mut sitten menin erään tätin luokse jossain eläinkaupassa ja valitin syömisen vaikeutta niin hän sanoi että osta Yrjölän puuroo ja kokeile ..siin o vähä valkosipulia joka estää punkkien kiintymisen lemmikkiisi. Tein työtä käskettyä ja nyt keittelen koiralleni puurot itse isomman annoksen ja pakastan pienissä annoksissa. .....että silleesti

      • Anonyymi
        Apua saanut kirjoitti:

        Juuri kun aloin olla taas tehtyihin muutoksiin tyytyväinen, koiran suoli alkoi oikkuilla. Tänään alkoi poahantuntuinen ripuli. Aamulla oli kunnossa ja ilalla tuli jo verta.
        Tuolla joku toinen smanlainen mahavaivainen koira. Omistaja kirjoittaa. Tutulta kuulostaa.
        Annoin siis Antepsinia ja Tehobaktia tänään.
        Ilmomielin tekisin vaikka millaista puuroa, mutta en kyllä millään usko, että meidän koira alkaa sitä syömään. Yritän kyllä tuotakin. En tiedä voinko pitää monta päivää nälässä, jos ei koske tuohonkaan.
        Varmasti yritän tätäkin. Joku sanoi, ettei millään kermaviiliä ja nyt kuitenkin kuulen, että se olisi hyväksi.

        Oma koirani on lisäksi nyt kamalan näköinen kun ei anna koskea turkkiinsa. Ei saa harjata eikä leikata, ei mitenkään siistiä. Varmasti on jotakin vaivaa tai vain uupunut mahavaivojensa vuoksi. En olisi koskaan uskonut, että koiran hoito voi näin vaikeaksi mennä kun lapsuuden kodissa hoidimme pientä pystykorvaa, jolle kelpasi ihan kaikki ruoka ja aina oli terve,
        Ehkä näitä sitten on liikaa jalostettu, tiedä häntä.
        Monta kertaa olen uskonut, että oma koiramme kuolee,mutta aina on sitten joksikin aikaa vironnut. Tuntuu, että nämä mahavaivakohtaukset tulevat melko tarkasti kolmen-neljän viikon välein.

        Moi. Näille keskustelun koirille tästä kommentista ei ole apua, mutta varmasti moni kamppailee tänäkin päivänä villakoirien vatsaongelmien kanssa.

        Eläinlääkärissä kannattaa pyytää ottamaan verikokeen, jossa näkyvät haima-arvot, haimapaketiksikin sanotaan. Haimatulehdus voi olla joko akuutti tai krooninen. Molempiin voi olla avuksi vähärasvainen ruokavalio. Liika rasva tekee oireita:oksentelua ja ripulia ja närästystä.

    • on päin peetä!

      Purkkiruuat ovat pahimmasta päästä, pelkkää teurasjätemössöä! Ei ihme että koirallanne on ripulia! Maksalaatikko saattaa aiheuttaa oksentelua! Maksalaatikko, rahka ja lauantaimakkara eivät ole koiran ruokaa!

      Tässä teille ohje jolla saatte koiranne vatsan kuntoon;
      ostatte KORKEALAATUISTA KUIVAMUONAA ELÄINKAUPASTA esim. Eagle Pack. Lisäksi annatte pari kolme kertaa viikossa puolet päivän annoksesta RAAKAA LIHAA. Ostakaa vain hyvää ihmisille tarkoitettua suolatonta ja maustamatonta lihaa. Lihat kannattaa pilkkoa valmiiksi pakkaseen annosrasioihin. Lisäksi joka päivä tilkka ab-piimää. Ab-piimää siksi että koira saa siitä hyödyllisiä maitohappobakteereja. Syöttäkää kuivamuona liotettuna. Älkää pitäkö ruokakuppia koko aikaa koiran nenän edessä. Selvät ruoka-ajat ja jos kuppi ei tyhjene, niin kuppuipois.

      Ei yksikään koira ruokansa eteen kuole. kyllä se syö kun tarpeeksi nälkä tulee. Syöttämällä koirallenne epäsopivia herkkuja teette siitä vain entistäkin nirsomman ja sekoitatte sen ruuansulatuksen täysin.

    • Anonyymi

      Hei! Minulla 14 vuotias kääpiövillakoira, uros. Nyt alkanut tulla mahdottomia suolimurinoita, sillon myös vapinaa eli kipuja on. Ruokavalio Vipac a 2, uunissa paistettua kanafileetä, apteekin puruluita, joskus myös muita kaupan herkkuja. Tänään huono päivä, eilen hyvä päivä, iloinen adhd sanoisin, jaksaa leikkiä paljon, ei ripulia.. Onko kokemuksia, vai onko koirani lähdössä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3040
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      267
      909
    Aihe