Mitä olette mieltä TT:ssä Nummisuutarit nähneet? Reimaluoto oli mielestäni aivan huippu, mutta mutta... Romaanijutut menivät kyllä hieman rasismin puolelle, en pitänyt.
Nummisuutarit
vbbbv
1342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siitä on jo hiukan aikaa, kun kävin katsomassa. Pidin erityisesti siitä, että siinä oli sellasia railakkaita kohtauksia, joissa näytti olevan koko porukan innostus takana. Olispa ollut kiva nähdä niiden harjoitukset!
Kokonaisuus ei kuitenkaan tehnyt ihan hirveän suurta vaikutusta. Tuntui, että tekstiä olisi voinut karsia ja jättää enemmänkin tilaa toiminnalle, kun se kerran tuntui olevan esityksen parasta antia.
Mannekohtauksista mietin, että mitähän kesällä käyty Manne- / Romano-tv -keskustelu vaikutti niiden katsomiseen... Minusta ne olivat sen verran liioiteltuja, etten mieltänyt niitä rasistisiksi. Mutta hyvää pohjaa oli Manne-tv tehnyt, yleisöä tuntuivat haisie-jutut huvittavan. Minnuu ei juurikaan.
Mitä Kivi-tulkintoihin tulee, TTT pisti kyllä Seitsemällä veljeksellään pökköä pesään. Siitä ei voi sanoo kuin että vau mikä esitys. Mahtavaa, että sellaista tehdään Tampereella.