Kohinasta näyttää tietyissä piireissä tulleen hyvän kameran ainoa mittari. Miksi ihmeessä? Onko se hyvän valokuvan aina kriteeri kohinattomuus? Lapsellista. Filmi-aikaan kuvan rakeisuus kulki käsi kädessä suuren ISO-luvun kanssa eikä siitä kukaan purnannut (tai ehkä olisi purnannut jos silloin olisi ollut näitä keskustelupalstoja...) Nyt pitäisi sitten pilkkopimeässä voida ottaa veitsenteräviä ja kohinattomia kuvia tai kamera haukutaan paskaksi.
Noita amatröörivalokuuvajien tännekin pistämiä linkkejä kun seuraa näkee kuvista äkkiä, että kohina ja yleensäkin kameran ominaisuudet ovat ongelmista pienimpiä. Teknisesti hyvä kuva ei tee kuvasta hyvää.
Noita amatröörivalokuuvajien tännekin pistämiä linkkejä kun seuraa näkee kuvista äkkiä, että kohina ja yleensäkin kameran ominaisuudet ovat ongelmista pienimpiä. Teknisesti hyvä kuva ei tee kuvasta hyvää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...rakeisuus ei haittaisi yhtään mutta kohina vituttaa jos se näkyy. Miksi ei tehdä järkkäriä jossa ei olisi kohinaa mutta olisi vaikka rakeisuutta? Ei filmille kuvatessa tule sinipunavihreitä pilkkuja peittämään yksityiskohtia.
Mustavalkokuviksi muutetut digikuvat on kyllä hyvää laatua vaikka vaikeissakin oloissa kuvattuna.
Mutta ainakin oma mielipiteeni on että tämän hetken digijärkkärit on vielä kaukana filmilaadusta. Digin ainoa etu on se että kuvan saa nopeasti vaikka nettiin tai sähköpostilla eteenpäin jos on tarvis.
" Ei filmille kuvatessa tule sinipunavihreitä pilkkuja peittämään yksityiskohtia. "
Et ole tiannut ikinä kuvata dialle niin että olisit prässännyt sitä 800-1600ISO:oon asti? Tulee punavihreitä pilkkuja, ja yksityiskohdista ei paljoa ole hajua.
Millään filmillä ei ollut toiveitakaan saada siistiä jälkeä yli 400ISO:n, tai 27DIN kuten se silloin oli. Värifilmien jälki oli kauheaa, mustavalkoisissa juuri tuon sieti TRI.-X:llä tai Ilfordin HP5:lla.
Kyllä nykykameroiden kohinat ovat pikku juttu. Ihan oikeasti. printtaa niistä kohisevista tiedostoista kuvai 10*15cm kokoon niin huomaat että ovat vielä kelvollista laatua, vaikka olisi kuvattu 1600ISO, kunhan on oikein valotettu.
"Et ole tiannut ikinä kuvata dialle niin että olisit prässännyt sitä 800-1600ISO:oon asti?"
En niin, enkä luultavasti koskaan tule kokeileen. ISO200-filkka on todettu minun käyttöön yleispäteväksi.
"printtaa niistä kohisevista tiedostoista kuvai 10*15cm kokoon niin huomaat että ovat vielä kelvollista laatua"
Näin on. Mutta en pahemmin harrasta kymppikuvia. Hyvä kuva on minulle sellainen jonka kehtaa teettää 20x30 kokoon ja laittaa seinälle kehystettynä. Kymppikuva seinällä on kuin spermaroiske vessannurkassa.
No hyvä, ei sinua sitten varmaan kiinnsota miten paljon kennot kohisee isoilla herkkyyksillä tai ei. tuolla 200ISO:lla joka peli tuottaa oikein vlaotettuna riittävää jälkeä tuohon 30*40 kokoon asti.
Ja yleisestikkin ottaen printatusta kuvata tuota kohinaa ei näe niin kuin pikseli-piippauksella tietokoneen ruudulta. Minulla on jokunen 30*40 kuva Nikonin D100:lla @ 1000ISO kuvattu eikä niissä mitään kohinaa näy. Printeissä. Tietokoneella kyllä näkee helposti.
kohisee aikalailla. Ihmeen vähän kohina näkyy printissä mutta yksityiskohdissa on paaljon toivomisen varaa.
Moi !
Tuossa yksi esimerkki D100:n kuvista, eka joka cd-levyllä oli.
Minusta siinä on riittävästi yksityiskohtia, eikä kohinaa näy missään päin. Kuva on käännetty suoraan nef:stä tekemäöttä sille mitään muuta.
http://i116.photobucket.com/albums/o22/Alex-reg/DSC_3391.jpg
Kerro ihmeessä, eikö tuossa lippiksessä ole yksityiskohtia riittävästi, tai oikeassa poskessa joka on suhteellisen terävä?
--
Moi !
Photobucketin rajoitusten vuoksi, tässä pari croppia:
http://i116.photobucket.com/albums/o22/Alex-reg/Lippis.jpg
http://i116.photobucket.com/albums/o22/Alex-reg/Face.jpg
--
Ihmeessä kertomassa....muuta ei siellä ollut ketään, joten kerron sen täällä.
D-satkun ongelma on yksityiskohtien puute joka tulee esiin ihon vaaleiden kohtien hienoissa sävyissä. Terävöittämällä ronskisti saa kontrastikkaisiin kohtiin näennäistä terävyyttä. Kamppailin tämän asian kanssa 2 vuotta, ja löytyihän se ratkaisu lopulta. Ratkaisu löytyi kilpailijan leiristä.
Aika monet testit tuli vietttyä studiossa muitakin kameroita vertaillen, ja aina lopputulos oli sama. Vaihdoin pois.
Vaihtoa helpotti suunnattomasti pienin ISO joka oli älyvapaasti laitettu kohtaan 200. Studiokuvissa tällä pienimmälläkin ISO:lla kuvaten oli varjopaikoissa älyttömästi kohinaa. Eihän se kohina kovin koppareissa näkynyt, mutta eipä sieltä yksityiskohtiakaan kovin runsaasti löytynyt.
Kyllä hyvässä valossa saa kohinatonta ja tarkkaa jälkeä vaikka kännykameralla. Mutta lähdetäänpä kuvaamaan liikkuvia kohteita syksyiseen yöhön, siellä ne erot tulee esille. Lavalla esiintyvä bändikään ei lämpene (positiivisessa mielessä) kuvaajalle joka räiskii salamalla päin näköelimiä. Olen, valitettavasti, nähnyt paljon pokkareilla kuvattuja keikkakuvia, ja monesti on joutunut miettimään mitähän se kuva mahtaa esittää.
Toisaalta tuo kohinan vertailu on mielestäni turhaa, kaikki järkkärit on keskenään hyvinkin tasavertaisia, Olympus ehkä aavistuksen muita heikompi. Pokkareissa ei taas keskenään tunnu olevan mitään eroja, tasaisesti huononevat joka vuosi uusien mallien myötä.
"Teknisesti hyvä kuva ei tee kuvasta hyvää."
Asia on täsmälleen näin. Joku tuossa aiemmin kirjoitti, että kuvaus on 95 % taitoa ja näkemystä ja 5 % välineitä.
Vaikka näillä kohinakammoisilla olisi millaiset välineet hyvänsä, heidän kuvansa ovat mitäänsanomattoman latteita verrattuna oikean kuvaajan kohisevalla pokkarilla ottamaan kuvaan.
Ei kenestäkään tule taidemaalariakaan pelkästään sillä, että ostaa kalliit värit ja pensselit. Jos ei osaa piirtää, niin ei osaa. Siinä ei paraskaan pensseli paljoa auta.