Poliisi pakotti teinin myymään seksiä

Poliisi pakotti teinin myymään seksiä
31.1.2008 13:18

Yhdysvaltalaista etsivää syytetään nyt kidnappauksesta, prostituutiosta ja pahoinpitelystä.

Newyorkilainen poliisi pakotti kotoaan karanneen 13-vuotiaan tytön työskentelemään prostituoituna juhlissa eri puolilla kaupunkia.

Nyt 35-vuotias etsivä Wayne Taylor sekä hänen naispuolinen rikoskumppaninsa on pidätetty. Kaksikkoa syytetään kidnappauksesta, prostituutiosta ja pahoinpitelystä. Taylor on myös erotettu toistaiseksi virastaan.

Kaksikko on vakuuttanut kuulusteluissa syyttömyyttään. Nyt heitä kuitenkin odottaa kovimmillaan 25 vuoden vankeusrangaistus.

Syyttäjän mukaan tyttö pakeni kotoaan 10. tammikuuta ja kohtasi sitten tuttavansa kautta Taylorin. Tämä käski tyttöä sanomaan ihmisille, että hän on 19-vuotias ja vaatimaan 40 dollaria seksuaalisista palveluista. Parittamista jatkui kahden viikon ajan. Taylor ja hänen rikoskumppaninsa pitivät tyttöä vangittuna kotonaan New Yorkin Queensissa. He myös uhkailivat ja pahoinpitelivät tätä.

- Tämä tapaus on jokaisen vanhemman ja lapsen pahin painajainen. Kammottavinta tässä on se, että yksi syytetyistä on poliisi, joka on vannonut puolustavansa lakia ja yhteisöä, syyttäjä Richard A. Brown sanoi.

JUHO RISSANEN

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801317180695_ul.shtml
02256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kehen voi enää luottaa kirjoitti:

Poliisi pakotti teinin myymään seksiä
31.1.2008 13:18

Yhdysvaltalaista etsivää syytetään nyt kidnappauksesta, prostituutiosta ja pahoinpitelystä.

Newyorkilainen poliisi pakotti kotoaan karanneen 13-vuotiaan tytön työskentelemään prostituoituna juhlissa eri puolilla kaupunkia.

Nyt 35-vuotias etsivä Wayne Taylor sekä hänen naispuolinen rikoskumppaninsa on pidätetty. Kaksikkoa syytetään kidnappauksesta, prostituutiosta ja pahoinpitelystä. Taylor on myös erotettu toistaiseksi virastaan.

Kaksikko on vakuuttanut kuulusteluissa syyttömyyttään. Nyt heitä kuitenkin odottaa kovimmillaan 25 vuoden vankeusrangaistus.

Syyttäjän mukaan tyttö pakeni kotoaan 10. tammikuuta ja kohtasi sitten tuttavansa kautta Taylorin. Tämä käski tyttöä sanomaan ihmisille, että hän on 19-vuotias ja vaatimaan 40 dollaria seksuaalisista palveluista. Parittamista jatkui kahden viikon ajan. Taylor ja hänen rikoskumppaninsa pitivät tyttöä vangittuna kotonaan New Yorkin Queensissa. He myös uhkailivat ja pahoinpitelivät tätä.

- Tämä tapaus on jokaisen vanhemman ja lapsen pahin painajainen. Kammottavinta tässä on se, että yksi syytetyistä on poliisi, joka on vannonut puolustavansa lakia ja yhteisöä, syyttäjä Richard A. Brown sanoi.

JUHO RISSANEN

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801317180695_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu