äitini tuntee kuolleen

puolisonsa läsnäolon

Äitini sanoo, että hänen vuosi sitten kuollut miehensä nukkuu öisin hänen selkänsa takana, tosin hänellä ei ole mitään hahmoa eikä häntä näe tai kuule, ainoastaan äiti tuntee sen. Hän on ihan tosissaan ja sanoo mullekin, kun olen kotona käymässä, että isä on siellä, mutten näe, koe tai tunne mitään, enkä haluakaan. Olen sitä mieltä, että koko juttu on äidin pään sisällä, mutta hän on eri mieltä.

Onko muilla tällaisia kokemuksia?

66

24751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kempiläinen

      Äidilläni oli tapana kuoltuaan joskus istuskella vanhassa keinutuolissaan. Mitään ei näkynyt, mutta tunne oli voimakas, ja sisarenikin kokivat sen.

      Tunne hälveni vuosien mittaan, ja keinutuolikin lahjoitettin pois. Mutta joskus minulla on vieläkin tunne, että hän seuraa elämääni.

      Riippumatta siitä, miten todenperäinen tunne kuolleen läsnäolosta on, se voi olla arvokas sopeutumismekanismi, eikä sitä kannata vähätellä tai yrittää selittää pois. Ns. kuolemanrajakokemukset ovat vahvin todiste siitä, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen. Vasta viime vuosikymmeninä niitä on alettu tutkia myös tieteellisesti.

      • Kaikki nimimerkit rekisterö...

        Kuolemanraja kokemuksiin yritetään liittää DMT.

        Mutta kysymys kuuluu riittääkö ihmisen tuottama DMT siinä tilassa (kuolema, shokki, hapen puute)
        luomaan "harhan"?,

        joka syntyy muidenkin psykedeelisten aineiden,
        kuin ainoastaan "kuningas" DMT:n kanssa

        (,joka kuitenkin näyttäisi olevan potentiaalisin vaihtoehto todella henkisiin tiloihin).

        Itse haluan uskoa, että DMT:n tietoinen lisääminen tuo todellisuuden vain lähemmäksi, avartaen tajuntaa ja poistaen egon,
        ehkä myös hetkellisesti fyysisen kehon,
        jättäen mielen avoimeksi ja virkeäksi..

        Mutta mistä johtuvat luonnollinen ruumiistairtaantuminen, ja unet?
        DMT sopii myös niihin..?

      • huonosti

        Kuuluisin itsekin varmaan niihin, jotka selittäisivät nämä ilmiöt selvänäkijä-jutuiksi, mutta..
        En ole tietoisesti ottanut yhteyttä tai vaikuttanut millään lailla ja silti olen kokenut tälläistä lähiomaisten poismentyä.
        Minuun on otettu yhteyttä; oltu näkymättömänä hyvin selvästi ja voimakkaasti läsnä ja sanottuna (ei ääntä) jotain asiaa.
        Olen kokenut sen hyvin ihanana asiana.

      • kaikentietävä
        Kaikki nimimerkit rekisterö... kirjoitti:

        Kuolemanraja kokemuksiin yritetään liittää DMT.

        Mutta kysymys kuuluu riittääkö ihmisen tuottama DMT siinä tilassa (kuolema, shokki, hapen puute)
        luomaan "harhan"?,

        joka syntyy muidenkin psykedeelisten aineiden,
        kuin ainoastaan "kuningas" DMT:n kanssa

        (,joka kuitenkin näyttäisi olevan potentiaalisin vaihtoehto todella henkisiin tiloihin).

        Itse haluan uskoa, että DMT:n tietoinen lisääminen tuo todellisuuden vain lähemmäksi, avartaen tajuntaa ja poistaen egon,
        ehkä myös hetkellisesti fyysisen kehon,
        jättäen mielen avoimeksi ja virkeäksi..

        Mutta mistä johtuvat luonnollinen ruumiistairtaantuminen, ja unet?
        DMT sopii myös niihin..?

        ASIA ON NIIN,ETTÄ NÄÄ NUMEROT,ELI KYKYJÄ JA VOIMIA OMISTAVIA IHMISIÄ ,JOITA ON OLLUT,ALLE 2005,JAAKKO RYTSÖLÄN ,JOKA NEIN ELIMIOI,MURHASI,TAPPOI POIS ,ON ELINAIKANAAN TEHTYJÄ JUTTUJA NUMEROLLA,VOIMILLA,JOITA TAVALLINEN IHMINEN EI OSAA EIKÄ TAJUA.

        ON KYSEESSÄ KUNNON RAKASTUMINEN ,JOKA JOHTAA ELI-IKÄISEEN YHTEYDENOTTOON,PUOLISOLTA.

        KUOLEMA ON KOVA ASIA ,OLI ASIA MIKÄ TAHANSA,EHKÄ KOVASTI RAKASTUNEET SEN AISTIN ON ,ELÄISSÄÄN TEHNEET,OMAISILLEEN.NÄIN SE ON.

        KOKENUT SELVÄNÄKIJÄ BIRGIT LINDREN ,VAIN UNISSA.

      • 073

        Uskon että kuolleen vaiajan sielu elää äidissäsi, kuollut mutta läsnä lähimmäiselleen.

    • kari____kfgkf

      Oma isäni kuoli kymmenisen vuotta sitten ja jokin aika sen jälkeen äiti kertoi kerran istuneensa sohvalla katsomassa tv:tä kun yhtäkkiä oli tuntunut siltä kuin joku olisi istunut viereen, ja seuraavaksi tuntui kuin käsi olisi laskeutunut hänen polvelleen.

      Itse en ole mitään tällaista kokenut ja luulen että kaikki on vain kiinni siitä että jollain tavalla sen kuolleen rakkaan haluaakin tuntea olevan läsnä, vaikka se ei totta olekaan.

      • kaikentietävä

        TÄÄ ON SITÄ TOSIRAKKAUTTA,MITÄ ME KAIKKI HAEMME,OIKEIN PARHAIMMILLAAN.

        ISÄSI TOSI SYVÄSTI RAKASTI ÄITIÄSI.
        SIKSI SE TUNNE.OLET ONNEN LAPSI,SULLE ONELLINEN ,MELKEIN SAMA,TÄYTTYMYS.

        PÄRJÄÄT ELÄMÄSSÄSI.
        TERV,BIRGIT

    • väinölä

      minun äitini jo kuoltua vaikka olen asunut 30 v, eri aunnnossa tulin kerran kotiin töistä ,ja jotenkin tuntu että joku olis sisällä kysyin eteisessä vaimooani että joko olet tullut töistä ,niin minun äitini ääni vastasi että ei vielä ole tullut ,sitten näin että sisällä ei ollut ketään .sillon nousi kyllä karvat pystyyn

      • lepomieli

        Kun mieheni kuoli yli kymmenen vuotta sitten
        monta kuukautta oli tunne että hän on kotona minä en vaan näe häntä, ja kun tuntui että oli niin rankkaa etten kestä sitä hän antoi ikään kuin voimaa kestämään, samoin olen tuntenut sisareni kuoltua vallankin aamuisin ikään kuin hän olisi lähellä, mitä se on en tiedä mutta se ei ole pelottavaa.

    • Juppi.

      Minut on kerran nukutettu..ja uskon, että se on sama kuin olisi kuollut. Ei näe mitään..ei tunne mitään..odottaa vain uudelleen heräämistä. En varmasti hae ketään elämässä tavattuja. Harhaa, mutta päässä suurimmat harhat syntyvät, useimmiten vanhoilla ihmisillä.

      • Ei niin vanha vielä

        - harhaa...vanhemmillako ? Minun Elämäni on täyttä totta, vaikka kaikki ei ole niin konkrettisen järjellisesti selitettyä - mutta eihän sitä ihmisen olo ole muutenkaan. Pitäkäämme huoli itsestämme ja samalla lähimmäisistämme, ja antaakaa arvo Elämälle.

      • minäkin..
        Ei niin vanha vielä kirjoitti:

        - harhaa...vanhemmillako ? Minun Elämäni on täyttä totta, vaikka kaikki ei ole niin konkrettisen järjellisesti selitettyä - mutta eihän sitä ihmisen olo ole muutenkaan. Pitäkäämme huoli itsestämme ja samalla lähimmäisistämme, ja antaakaa arvo Elämälle.

        Kaikki ei aina ole järjellä selitettävissä, eikä kaikkea tarvitsekaan selittää. Ihmisillä on vain erilaisia taipumuksia ja lahjoja... Usein suvussa kulkevia.

      • kuolemankokija

        Joo, mä olen kans nukkunut usein ja muutaman kerran sammunutkin. Uskon vakaasti, että se vastaa kuolemankokemista, enkä ole kenellekään ilmestynyt.

        Ettei vaan jupeillakin syntyisi hataria ajatuksia, vaikka nuoria ovatkin?

    • Tiitu

      Olin 25v. kun avomieheni kuoli liikenneonnettomuudessa. Tapahtumasta on jo kolme vuotta, mutta kuitenkin tunnen yhä mieheni nukkuvan minun vieressäni ja olen joskus jopa nähnyt hänet kääntäessäni kylkeä. En usko mihinkään yliluonnollisiin juttuihin. Ehkäpä minun kokemukseni johtuu vain kovasta ikävästä...

      • volare71

        Minulta puoliso kuoli reilu kaks kuukautta sitten. Tunnen myös monesti hänen läsnäolon.
        Monesti ruokaa tehdessä on tunne että hän on selän takana, olen jopa aamulla herännyt siihen että kuulen hänen sanovan nimeni.
        Ja usein autolla ajaessa on tunne että mies istuu kyydissä vieressä.
        Nämä voi olla aistiharhaa, mutta uskon siihen että kun läheinen kuolee, hän tulee tarkastamaan että kaikki on hyvin ja useaan kertaan.

      • kaikentietävä

        SIINTÄ SE JOHTUU.HÄN HALUSI OLLA KAIKKESI,JOTA ON YHÄ ELELLEEN.

        HÄN TOIVOISI KUMMISKIN AITOA ,OIKEAA SUHDETTA,PARTNERIÄ.

        BIRGIT LINDREN,

      • PÖPÖN PÖPPÖÖ

        Näen joka yön unia ja ne on taantumia päivan ja elämän tapahtumista. Minut pahoinpideltiin vuoden vaihteessa ja todella säikähdin, kun yöllä heräsin hirveeseen pamaukseen päässäni ja korvissani rysähti ja sen jälkeen näin ison valokeilan edessäni, käteni puutuivat ja hampaani alkoi kalisisemaan. Koin lyönnit takautumana. Uneiksin muutenkin melkein joka yö kuolleista isovanhemmistani ja ne ovat aivan läsnä ja kosketan heitä. Myös 4 vuotta sitten mieheni kuoli syliini - niin myös näen hänet aina sylissäni unissani ja sitten hän vaan lipuu pois otteestäni.

    • paha ,,,

      ole vaan iloinen et se tuntee jonku hyvän ja rakkaan hengen läsnäolon. mulla se on toisinpäin se ei oo todellaakaan kivaa tai todellista mitä oon sattunu näkemään aika-ajoin jo monen vuoden ajan...

    • mummin tyttö

      Isoäitini kuoli 10 kk sitten vaikeaan sairauteen. Olen aina ollut mummon tyttö. Kaikki lomat lapsena tuli vietettyä mummolassa ja aikuisiällä lomailin hänen luonaan kuukausittain. Soittelimme päivittäin.
      Mummolle tapahtui yliluonnollisia asioita...Harmaaseen pitkään takkiin pukeutunut hahmo oli yöllä kävellyt makuuhuoneen poikki...Yöllä joku oli tullut ja kavunnut mummon yli selän taakse nukkumaan. Mummo oli koettanut taakseen, mutta ei siellä ketään ollut. Meillä oli mummon kanssa telepatiaa(vai mitä se on?). Eräs yö heräsin siihen kun kuulin mummon huutavan nimeäni. Heti aamulla soitin mummolle 400km:n päähän, että mikä oli hätänä. Ja hän oli tosiaankin yöllä kovissa päänsärkytuskissaan huutanut ja etsinyt pimeässä valokatkaisijaa. Kun kerroin mummolle heti raskaustestin tehtyäni odottavani lasta, hän sanoi tienneensä asian, koska oli alkanut kutoa pieniä villasukkia.
      Puhuin joskus mummon kanssa kuolemasta ja hän sanoi tulevansa kuolemansa jälkeen tapaamaan minua. Ei ole mummosta kuulunut mitään...ei ole edes ollut tunnetta, että hän olisi läsnä. Tuntuu kurjalta. Tätäkö elämä on? Ihminen elää, koskettaa monen ihmisen elämää...sitten ihminen kuolee ja siinä se. Joskus iltaisin muistelen mummoa ja olen surullinen, koska ikävöin häntä niin.

      • täälläkin

        Heräsin noin reilu vuosi sitten eräänä lauantaiyönä joskus kolmen aikaan aamuyöllä sellaiseen tunteeseen että aivan kasvojeni edessä oli jotain todella kylmää ja tunsin selvän ilmavirtauksen kasvoillani. Heräsin aivan virkeäksi ja tuntui kuin huuleni olisivat olleet jäässä. Sen verran se herätti että noin puoleen tuntiin en saanut unta. Ihmettelin mistä moinen saattoi johtua mutten alkanut asiaa sen paremmin tutkimaan keskellä yötä. Läpivedosta ei voi olla kyse sillä asuimme uudessa talossa, ovet ja ikkunat lukossa ja ko. ajankohtana ulkona oli öisin noin 10 astetta lämmintä.

        Tuli sunnuntai ja odottelin isäni soittoa jota ei kuitenkaan kuulunut. Illalla soittelin hänen kännykkäänsä joka ei kuitenkaan vastannut. Maanantaina naapurinsa vastapäisestä talosta soitti minulle että onkohan jotain tapahtunut kun asunnossa on jo toista päivää valot päällä eikä näy iltaisin liikettä saati puhelimeen ei vastata.

        Tiistaiaamuna sitten meni luvallani vara-avaimien kanssa toteamaan että isäni oli nukkunut pois sänkyynsä. Myöhemmin selvisi ruumiinavauspöytäkirjasta että todennäköinen kuolinaika oli juuri tuo kyseinen viikonloppu.

        Äitini oli nähnyt noin viikko ennen kuolemaansa unta että jo kauan aikaa sitten edesmennyt rakas koiransa oli kävellyt polulla edellään ja pysähtynyt aina odottamaan äitiäni ja käveli taas hieman matkaa edelle ja odotteli taas. Ajattelin jo silloin kuunnellessani tarinaa että mikäköhän juttu tämä on ja mieleen tuli kieltämättä se pahin mutten sanonut äidilleni mitään. Reilu viikko siitä sairaalasta ilmoitettiin suru-uutiset.

        Hieman samanlainen tapaus kävi isoisäni kanssa, äitini oli yöllä nähnyt unta että isoisäni oli kävellyt valkoisessa kaavussa äitini unessa vastaan ja hymyillen jatkanut matkaansa. Aamulla äitini sanoi isälleni että varaudu surullisiin uutisiin, isäni tietty nauroi moiselle ja ei uskonut. Tuosta noin kolmisen tunnin kuluttua tuli soitto isälleni vanhainkodista ja sisällön varmaan jo arvaatte...

      • Danny

        Kokemuksistasi tulee mieleen kauhuelokuvien klassikko Shining. Stephen King on varmasti kirjaa työstäessään törmännyt ilmiöön.
        Olisiko ihmisten välillä kollektiivinen alitajunta? Mieleen tulee paljon kysymyksiä-
        Paranormaaleihin ilmiöihin tulee suhtautua rakentavan kriittisesti.
        Mitä on objektiivinen todellisuus? Miten ihmisen tietoisuus muodostuu? Ihmisen subjektiivinen elämysmaailma ja sen suhde ympäristöön?

        Olen kuullut ihmisten kertovan kokemuksistaan. Lapset ovat herkempiä aistimaan.

      • tervehtimään.

        Äitini kuoli 5 vuotta sitten ja vieläkin tunnen silloin tällöin hänen läsnäolon. Ikävä on edelleen kova.
        Joku on sanonut, että jos ihminen on hyvin sairas kuollessaan, tarvitsee hän tuonpuoleisessa aikaa toipumiseen. Uskon, että mummosi tulee vielä lähellesi, kun on levännyt tarpeeksi.
        Minulla oli myös hyvin läheiset välit äitiini ja edelleen turvaudun häneen vaikeiden asioiden edessä. Joskus unessa keskustelemme asioista tai hän muistuttaa minua jostakin tärkeästä unohtamastani asiasta. Joskus mennessäni veljelleni kylään, joka asuu nyt vanhempien kodissa, tunnen selvästi äidin läsnäolon. Kerran sanoinkin, että äiti on täällä. Tunne on hyvin lohduttava ja siitä saa kivasti voimaa.

      • mummon tyttö
        tervehtimään. kirjoitti:

        Mummoni kuoli syöpään ja kivut olivat loppuvaiheessa järkyttävät. Ehkä hän tosiaankin toipuu jossain ja tulee sitten tervehtimään kun jaksaa.

      • BHB

        JEESUS on TIE! ja TOTUUS! ja ELÄMÄ! Hän antaa elämän jossa ei ole pelkoa ei ahdistusta vaan ILOA! ja RAKKAUTTA! Hän pelastaa ihmisen helvetistä. Jokainen joka huutaa Herran puoleen pelastuu! Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa ihmisen kaikista, jokaikisestä synnistä, JOKAISESTA!! Ja myös tulevista synneistä! Kukaan ei omilla teoilla voi saavuttaa Jumalan hyväksyntää. Hän on siis lähettänyt oman Poikansa kärsimään ihmisten syntien vuoksi ja näin armahtaa syntistä ihmistä. Kun olette ottaneet Jeesuksen vastaan Vapahtajana teillä on IKUINEN ELÄMÄ RAKASTAVAN JUMALAN TYKÖNÄ!! HALLELUJA! OTTAKAA JEESUS VASTAAN JA SAATTE NÄIN OLLA JUMALAN LAPSIA IKUISESTI NIIN KUIN ON TARKOITETTU ALUSTA ALKAEN!! Antakaa Jumalan pelastaa teidät! Pyytäkää että Jumala pelastaa teidät vaikka ette vielä usko! PYYTÄKÄÄ ja teille vastataan!! Saatte elää ikuisesti!!

      • sulokorva

        Olet ollut Mummollesi rakas ja toisin päin samoin. Ihminen jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen ihmisten ajatuksissa, rakkaus ei kuole koskaan.

    • ---

      Oma mummoni kertoi, että oli ukin kuoltua nähnyt tämän makuuhuoneessaan. Haamu oli kuulemma noussut lattian läpi ja mennyt pois katon läpi. En tiedä liekö ollut totta, mutta näin mummo kertoi. Ei ollut kuulemma pelottava kokemus kuitenkaan.

    • itse kokenut

      Nuorena tyttönä, (ehkä 4-5 vuotiaana) menin hakemaan kaveriani ulos leikkimään. Hän oli kyllä aina välillä sairaalassa, kun sairasti leukemiaa, en ymmärtänyt taudin vakavuutta silloin. Hänen äitinsä tuli ovelle itkuisena ja kertoi että xxxx ei tule nyt ulos kun hän on kuollut. Näin kaverini kuitenkin seisovan äitinsä vieressä jotenkin läpinäkyvänä. menin kotiin ja sanoin että xxxx ei tullut nyt ulos kun hän on niin epäselvä, vanhemmat tietysti ihmeissään kyselemään mitä kummaa tarkoitan. Kun heille selvisi että kaverini on kuollut, äiti rupesi kamalasti itkemään ja isa alkoi selittää minulle että en saa kertoa kenellekkään nähneeni kuolleen kaverini seisoneen äitinsä vieressä. Isä ymmärsi heti mitä oli tapahtunut, koska hänen oma äitinsä oli hyvin herkkä ihminen ja väitti myös näkevänsä kuolleita.

      Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kaverini tulleen tietysti kotiinsa äitinsä luo kuoltuaan, se on tavallista. Olen lukenut että henget käyvät hyvästelemässä rakkaansa, jotkut viipyvät pidemmänkin aikaa. Vaikka olin nuori kokemus on säilynyt kirkkaana mielessäni, eikä ole mitään mielikuvituksen tuotetta, ehkä lapsen mieli on avoin ja sain ystäväni henkeen niin vahvan yhteyden että pystyin näkemään hänet.

    • Rakkaan anoppini kuoltua alkoi hänen lastensa kotona tapahtua kaikenlaista. Kukat heiluivat kuin kovassa tuulessa, useampi henkilö kuuli kuinka ulko-ovi avattiin ja suljetiin, pullot kilisivät kaapissa omia aikojaan. Istuessani naapurin kanssa kotonani kahvilla kuulimme molemmat aivastukse. Anoppini aivasteli usein. Nämä ovat vain pieni osa kaikesta siitä mitä silloin tapahtui.

    • kaarina

      Äiti kertoi myös ,että hänellä oli ollut isäni kuoleman jälkeen usein sellainen voimakas tunne,että isä oli "käymässä".Vanhempani siis asuivat erillään vuosikaudet,ja myöhemmin he saivat suhteensa siihen kuntoon,että oli jonkinlaiset puhevälit.Kerran äiti kertoi,että illalla kun oli itselleen tehnyt voileipää iltapalaksi,oli tullut voimakas tunne,että isäukko seisoo vieressä siellä keittokomerossa.Äiti oli ajatuksistaan havahtunut,kun oli ääneen kysynyt,että haluatko sinäkin voileivän.Tunne oli ollut niin voimakas.

    • Agarina90

      Itselläni ei ole koskaan ollut tuon tyyppisiä kokemuksia, mutta tiedän monilla muilla olleen. Uskon henkimaailman olemassa oloon ja luulenpa, että äitisi voi olla ihan oikeassa. Mikäli siitä ei koidu mitään haittaa niin eipä tuosta tarvi niin säikkyä. Näin minä uskoisin.

    • hor69

      Äidilles on käyny niinkuin monellekkin muulle..päässä on napsahtanut ja pahasti

    • jkdsjfs

      Ne jotka ovat päässeet taivaaseen,eivät tule tänne "hihhuloimaan" Ihmiset niin kovaa haluaisivat ajatella,että heidän rakkaat ihmiset tulevat heidän hyvästelemään ym..Asia ei ole niin. Olessanna niinkin herkällä päällä ja vastaanottavaisella ja odottavalla,paholainen saa teidät pauloihinsa. Hänen demonit ne ovat jotka ne leikkivät teidän äitijänne,ystäviänne,ym tuttujanne..Ja saavat näin otteen teistä. Älkäkää uskoko niihin ja rukoilkaa niin he poistuvat.

      • Varokaa kristittyjä ja heidän oppiaan taivaasta ja paholaisista! Pelottelukeinoja käytetään, koska se jostain kumman syystä tehoaa. Älkää ihmiset uskoko kaikkea, mitä teille sanotaan. Olkaa krriittisiä, myös tämän kirjoittamani tekstin kanssa

      • fgdfhlö
        Sabona kirjoitti:

        Varokaa kristittyjä ja heidän oppiaan taivaasta ja paholaisista! Pelottelukeinoja käytetään, koska se jostain kumman syystä tehoaa. Älkää ihmiset uskoko kaikkea, mitä teille sanotaan. Olkaa krriittisiä, myös tämän kirjoittamani tekstin kanssa

        Jostain kumman syystä tehoaa? Mistäköhän? Siksi,että se on totta. Mutta jos sinä haluat leikkiä jumalaa ja sotkeutua henkimaailman asioihin mitä ihmismieli ei ymmärrä niin siitä vaan! Miksi haluaisin peloitella? En saa siitä mitään tyydytystä. Haluan vaan auttaa ihmisiä ja ajattelen heidän parasta. Itsepäiset tyhmät pellet niinkuin sinä joutuvat ennen pitkään vaikeuksiin,mutta itseppähän sitä kerjäsit. Hyvät jatkot.

      • olet Jumala???
        fgdfhlö kirjoitti:

        Mikä olet sanomaan, mitä muiden ihmisten tulisi tehdä tai mihin tulisi uskoa? Kuvitteletko itse olevasi Jumala kun tuollaisia kirjoittelet? Jokainen saa uskoa tai olla uskomatta ja toinen tasavertainen ihminen ei toista voi tuomita tyhmäksi pelleksi! Eikä pitäisi olla sinun ongelmasi mitä muille ihmisille tapahtuu...vai muka joutuu vaikeuksiin. Ennemmin uskon että alienit pelastavat meidät maailmanlopulta kuin jehovalaisuus!

      • vihulainen ;)

        No sulla on nyt jokin pelko päällä. Ja ihan järjetön kaiken lisäksi. Se "paholainen" on juuri tuo pelko. Pelollahan on maailmaa hallittu iät ajat. Ja ihmisiä. Nyt on tulleet ihan eri ajat, katsos kun jokainen ihminen voi itse miettiä omalla kohdallaan mitä elämäänsä haluaa. Jos nyt ihan oikeesti haluaa niitä "paholaisia" niin niitähän tulee. Mutta jos taas tuntee kuinka olla tässä hetkessä - niin mukana ovat jo rajan taa siirtyneet kuin rajan tällä puolenkin olevat.

        Ei ole aikaa. Eikä tämän ymmärtääkseen tarvitse ees mennä avaruuteen. Asia selviää jo ----täällä----

      • mertsi

        Älä jaksa! uskovaiset vievät kaiken ilon elämästä paholaisineen ja helvetteineen.

      • fgdfhlö kirjoitti:

        Jostain kumman syystä tehoaa? Mistäköhän? Siksi,että se on totta. Mutta jos sinä haluat leikkiä jumalaa ja sotkeutua henkimaailman asioihin mitä ihmismieli ei ymmärrä niin siitä vaan! Miksi haluaisin peloitella? En saa siitä mitään tyydytystä. Haluan vaan auttaa ihmisiä ja ajattelen heidän parasta. Itsepäiset tyhmät pellet niinkuin sinä joutuvat ennen pitkään vaikeuksiin,mutta itseppähän sitä kerjäsit. Hyvät jatkot.

        Nimenomaan tuota tarkoitankin: jos emme suostu uskomaan, yritätte saada meidät tuntemaan syyllisyyttä. Miten voit olla yhtään sen enempää oikeassa kuin minäkään siitä, mitä tuolla toisella puolella oikein on? Jos olisitte samanlaisia kuin vaikka nyt esim. muslisimit, jotka harvemmin tyrkyttävät omaa uskoansa ja väittävät sitä oikeaksi, niin OK. Kaikkien tulisi olla suvaitsevaisia. Saa uskoa ihan mihin tahansa lystää, mutta toista ei tulisi tuomita uskonsa mukaan. Näin ollen voisin minäkin kutsua sinua täydeksi pelleksi sinua sen akia, että et usko siihen, mihin minä uskon. En kuitenkaan sano näin, sillä kuten sanoin: ketään ei saisi tuomita uskonsa perusteella.

        En usko, että haluat auttaa ihmisiä. Jos haluaisit auttaa ihmisiä, antaisit heidän uskoa siihen, mihin he halauavat. Jos jokin oppi tuntuu jostakusta oikealta, niin anna hnen elää onnellisena sen kanssa. Et sinäkään tykkäisi siitä, jos yrittäisin sinut saada uskomaan minun uskontooni. Vai tykkäisitkö? Jos tahtoisit ihmisille hyvää, et myöskään haukkuisi ihmisiä. Mihin tahansa uskotkin, niin joudut silti vastaamaan myös niistä haukuista, jotka annoit minulle. Eikö se niin ole, että joudut vielä vastaamaan teoistasi ja sanoistasi Jumalan edessä?

        Uskon, että Jumalasi rankaisee minua, jos näin on tapahtuakseen. Eiköhän hän hoida sen aivan itse, joten lopeta Jumalaa laikkiminen ja anna asioiden olla. Kaikki saavat varmasti joskus ansionsa mukaan, mutta sinä et voi siitä päättää.

        Hyvät jatkot sinullekin, tosin tarkoitan sitä varmasti paremmassa mielessä kuin sinä. Luepa kirjoittamasi teksti vielä uudestaan ja mieti, pitäisikö Jumala sitä oikeana toimintana.

      • vihulainen ;) kirjoitti:

        No sulla on nyt jokin pelko päällä. Ja ihan järjetön kaiken lisäksi. Se "paholainen" on juuri tuo pelko. Pelollahan on maailmaa hallittu iät ajat. Ja ihmisiä. Nyt on tulleet ihan eri ajat, katsos kun jokainen ihminen voi itse miettiä omalla kohdallaan mitä elämäänsä haluaa. Jos nyt ihan oikeesti haluaa niitä "paholaisia" niin niitähän tulee. Mutta jos taas tuntee kuinka olla tässä hetkessä - niin mukana ovat jo rajan taa siirtyneet kuin rajan tällä puolenkin olevat.

        Ei ole aikaa. Eikä tämän ymmärtääkseen tarvitse ees mennä avaruuteen. Asia selviää jo ----täällä----

        Hyvin sanottu ja tuopa on ihan totta :) olen huomannut sen, että pelot toteutuvat vain silloin, jos niihin uskoo (tai jos niitä tarpeeksi kauan pyörittelee päässää.n). En itse pelkää mitään, mutta jotkut tekevät.

        Chattipalstoilla liikkuu nimenomaan paljon nuoria ja vielä alaikäisiä, jtoka ymmärtävät vain suoraa tekstiä. Ja onpahan tuo asia alkanut kyrsiä jo muutenkin

      • 17+7
        fgdfhlö kirjoitti:

        Jostain kumman syystä tehoaa? Mistäköhän? Siksi,että se on totta. Mutta jos sinä haluat leikkiä jumalaa ja sotkeutua henkimaailman asioihin mitä ihmismieli ei ymmärrä niin siitä vaan! Miksi haluaisin peloitella? En saa siitä mitään tyydytystä. Haluan vaan auttaa ihmisiä ja ajattelen heidän parasta. Itsepäiset tyhmät pellet niinkuin sinä joutuvat ennen pitkään vaikeuksiin,mutta itseppähän sitä kerjäsit. Hyvät jatkot.

        Oikeasti rakkauden asialla, tuskin asenteesi olisi: "Itsepäiset tyhmät pellet niinkuin sinä joutuvat ennen pitkään vaikeuksiin,mutta itseppähän sitä kerjäsit. Hyvät jatkot."
        Ei mulla muuta.

    • Eipä tuo mielestäni mahdotonta ole, eli en usko että hänellä viiraa päässä. Osa ihmisistä pystyy avaamaan ns. "kuudennen aistin". Olen itsekin tuntenut hengen läsnäolon ja kosketuksen, ja olen aivan järjissäni ja opiskelen menestyksellä. Asiat vain tuomitaan niin helposti mielisairauksiksi.

      • Sairaanhoitaja77

        Eihän ne jotka eivät ole järjissään tiedä sitä itse. Et siis voi itse sanoa oletko järjissä vai et. Eikä siihen auta menestyksekäs opiskelusi :D Jos pää on pipi voi suoriutua loppujen lopuksi vaikka mistä..

      • sairaanhoitaja77
        Sairaanhoitaja77 kirjoitti:

        Eihän ne jotka eivät ole järjissään tiedä sitä itse. Et siis voi itse sanoa oletko järjissä vai et. Eikä siihen auta menestyksekäs opiskelusi :D Jos pää on pipi voi suoriutua loppujen lopuksi vaikka mistä..

        Niinpä. Ja sie pelkäät mitä? Ootan kovasti niitä filippiiniläisiä sairaanhoitajia joilla on yhteys luontoon.

      • Autistin äiti

        Monesti lahjana saatu tuo "kuudes aisti."

      • Sairaanhoitaja77 kirjoitti:

        Eihän ne jotka eivät ole järjissään tiedä sitä itse. Et siis voi itse sanoa oletko järjissä vai et. Eikä siihen auta menestyksekäs opiskelusi :D Jos pää on pipi voi suoriutua loppujen lopuksi vaikka mistä..

        No mutta mikäs se sellainen sairaus on, joka ei häiritse elämää, ei tapa sinua, ei aiheuta sinulle kipuja eikä vaikuta sinuun mitenkään? :D

    • päässä

      Onko jollakin omakohtaisia kokemuksia kuolemisesta ja sen jälkeisestä? Veikkaanpa että ei, joten miten kukaan voi varmuudella sanoa mitä sitten on.
      Uskon äitiäsi, äitisi miesystävä varmasti rakasti häntä ja on äitisi luona joka hetki. Älkää ihmiset leimatko toisia hulluiksi. Anna äitisi uskoa, se antaa hänelle varmasti toivoa elämään.

      • kaikentietävä

        MÄ KYSYN HAMPURILAISIA,MUL ON HEDELMIÄ JA KAIKKEA ,JOS KOVA NÄLKÄ YLTÄÄ.
        TER:BIRGIT LINDGREN

    • kerran kokenut?

      Näin yhtenä yönä unta, jossa silloisen tyttöystäväni isä, jota en ollut koskaan tavannut, tuli kyselemään minulta aikeita hänen tyttärensä suhteen. Pari viikkoa tuon unen jälkeen kuulin, että isä oli kuollut juuri samoihin aikoihin, kenties juuri samana yönä, kun näin unen.

      Koskaan ennen tai jälkeen tuon yön en ole nähnyt unta hänestä, vaikka joskus olen oikein yrittänyt sitä nukkumaan mennessäni.

    • kaikentietävä

      VOI KUULE KYLLÄ ON VASTAUS AJATUKSIISI,ÄITISI EI OLE PIMEE EIKÄ HÖHLÄ.

      KERRON ASIAN JOTA AIKA MONI EI KOSKAAN TUU TIETÄMÄÄN.

      ISÄSI ON AIKOINAAN NUMEROSSA ,JOKA TARKOITTAA KYKYJÄ,PÄÄTTÄNYT,ETTÄ JOS KUOLEE ,ON AINA JA VAIMONSA SEURANA JA VIERESSÄ.

      ME VÄHÄ-ÄLYSET,ÄLKÄÄMME TUOMITKO NIITÄ TIETOVARTAITA,ISÄSI RAKASTI SYVÄSTI ÄITIÄSI,SIKSI TEKI TON PÄÄTÖKSEN.

      EHKÄ KUOLEMA EI OLE MEILLE LOPUTON ,KOSKA ISÄSI KUOLI,HIRMUISEN FIKSU,VIISAS MIES,ÄITISI EI KAIPAA MUITA MIEHIÄ.

      NOIN MÄKIN TEKISIN,KYVYILLÄ JOTKA EI NÄY NE AISTII ,JOS TOSI ONNELLISIA OLLAAN OLTU.

      KUULE NE ONNELLISET AINA KUOLEE ,KOSKA KYVYT JOTKA HALLITTISEE TÄLLÄKIN HETKELLÄ PLANEETTAAMMMME,KOSKA JOKU KATEELLINEN JNE.

      ÄLÄ VÄLITÄ JOS TUNNE VIERESSÄ,VÄLITÄ JOS EI OLE.
      KUULE NE ON LUOTU TOISILLEEN JA SUN ISÄSI RAKASTAA SYVÄSTI SUN ÄITIÄSI.

      MINÄ JOS KUKAAN TIEDÄN TÄÄN AIHEEN ,KIRJOITA KUN TOIVUT VASTAUKSETANI ,TOIVU JA SE ON RAUTAA.

      EI MEILLÄ VALITETTAVASTI TUNNETA SANAA ,KUOLEMA.
      MÄKIN OSALTANI TOIVUN ASIASTA,KIRJOITA ROHKEASTI ,ME JA MUUT ME OLLAAN RAUTAA,KOVASTI VIISAS SE SUN IÄSI OLI,EPÄILEN ,ETTETTE SIIVOA 7 EURON TUNTIPALKALLA.

      ASIAN YDIN ON KYKYJÄ JA NIITTEN KÄYTTÖ KUN VIELÄ ELOSSA.

      TOI ON HIRMUISEN TÄRKEÄ,MITEN ÄITISI KOKEE ASIAN RASITTEENA VAI LÄMMÖNTUNTEENA JOKA TUO TURVALLISUUTTA.

      KIRJOITAT ASIASTA,VASTAAN HETI ,ASIA HOIDETAAN,KERRO AVIOLIITOSTA ,RAKKAUDESTA JMS.

      ERITTÄIN KOKENUT SELVÄNÄKIJÄ ,BIRGIT ,P.S. AUTAN SUA JA ÄITIÄSI

      • Kiitos vastauksesta etukäteen

        Mistä johtuu, kun tunnen sydämen puolella kehossani toisista ihmisistä toisinaan lämmöntunteen, vaikka kehomme ei kosketa toisiamme? Varsinkin tunnen tuon lämmöntunteen autistipojastani vahvasti. Aikoinaan äitini kuolemanhetken tunsin, kun ajoin autoa, ja pelkäsin että joku jää sillä hetkellä autoni alle, ja samalla hetkellä äitini oli kuollut sairaalassa, kun minulle tuo tapahtui. Sen jälkeen näin unen, jossa äitini vietiin patologin luokse ruumiinavaukseen, ja tunsin itse makaavani siinä, mutta äitin kivut olivat poissa vihdoin. Hänellä on synnynnäinen sydänvika. Koin kuinka vatsa avattiin, mutta se ei sattunut yhtään, vain teki vähän pahaa.Äidilläni on synnynnäinen sydänvika.

      • kaikentietävä
        Kiitos vastauksesta etukäteen kirjoitti:

        HEI!
        ASIA ON ,NIIN VAAN ,ETTÄ MEILLÄ JOILLAKIN IHMISILLÄ ON KORKEIMPIEN VOIMIEN KAPASITEETTIÄ.ME TIEDÄMME ASIOITA JA NÄÄMME NE VIIMEISTÄÄN UNISSAMME,NE MEILLE TÄRKEIMMÄT ASIAT.
        NE VALMISTELEVAT MEITÄ ASIOIHIN,JOTKA TAPAHTUVAT,JNE.
        MEIDÄN KAIKKIEN PITÄISI NÄITÄ TAHOJA HYÖDYNTÄÄ,ASIOIHIN,JOTKA ON MEILLE ITSELLEMME TÄRKEITÄ.

      • 1ekakirjoittaja

        Äitini kokee isän läsnäolon nykyään häiritsevänä, koska isä (tai siis se henki tms) tulee ja menee miten sattuu ja se ahdistaa äitiä. Kuinka saisi "hengen" katoamaan kokonaan; pelkään että äiti tulee oikeasti kohta hulluksi ja samaa hän pelkää itsekin.

      • kaikentietävä
        1ekakirjoittaja kirjoitti:

        Äitini kokee isän läsnäolon nykyään häiritsevänä, koska isä (tai siis se henki tms) tulee ja menee miten sattuu ja se ahdistaa äitiä. Kuinka saisi "hengen" katoamaan kokonaan; pelkään että äiti tulee oikeasti kohta hulluksi ja samaa hän pelkää itsekin.

        TÄÄ MENEE NIIN,ETTÄ ERÄS JAAKKO RYTSÖLÄ NYT PUHKAISTAAN,SEN ILKEÄ VOIMA,JOKA ASIASSA VAHVANA NÄKYY,POIS.HÄN HÄIRITSEE KUMPAAKIN,KOSKA HEILLÄ HARMONINEN JA PLATONINEN YHDESSÄOLONTUNNE,KUOLEMANKIN JÄLKEEN.ISÄSI EI PIKKUSORMELLAKAAN KOSKI ELOSSA OLEVAAN VAIMOONSA,VAAN KAIKKEA HYVÄÄ TOIVOISI,NYT KYLLÄ TOI JAAKKO RATSASTAA ASIALLA,SE ON VIEL TOISTAISEKSI ELOSSA.RUKOILEN VOIMIA ASIAAN JA PYYDÄN VENÄJÄN PASTORIN,ENTISEN VENÄJÄN MAFIAN JOHTAJAN RUKOILEMAAN ASIAN ETEEN.KYLLÄ ÄITISI SELVIÄÄ JA EDESMENNYT ISÄSI EI NYT TOSIAANKAAN OLE KUVASSA,VAAN JAAKKO RYTSÖLÄ,HELSINKI.

      • kaikentietävä
        Kiitos vastauksesta etukäteen kirjoitti:

        Mistä johtuu, kun tunnen sydämen puolella kehossani toisista ihmisistä toisinaan lämmöntunteen, vaikka kehomme ei kosketa toisiamme? Varsinkin tunnen tuon lämmöntunteen autistipojastani vahvasti. Aikoinaan äitini kuolemanhetken tunsin, kun ajoin autoa, ja pelkäsin että joku jää sillä hetkellä autoni alle, ja samalla hetkellä äitini oli kuollut sairaalassa, kun minulle tuo tapahtui. Sen jälkeen näin unen, jossa äitini vietiin patologin luokse ruumiinavaukseen, ja tunsin itse makaavani siinä, mutta äitin kivut olivat poissa vihdoin. Hänellä on synnynnäinen sydänvika. Koin kuinka vatsa avattiin, mutta se ei sattunut yhtään, vain teki vähän pahaa.Äidilläni on synnynnäinen sydänvika.

        SITÄ SEN LESBOA VAIMOA,SIKSI SE ON SEN NAINUTKIN,NAI KAIKKIA NAISIA JAAKKO RYTSÖLÄN KAA,ARVATKAA ONKO KARMEA KUVA ASIASTA.ON .NYT TEHOMIEHET ASIALLE,ISÄT LAPSIA JA LESBO MUKANA NAIMASSA,KYL TOI JAAKKO RYTSÖLÄ ON VAMMANEN,AIVOISTA,SIL OIKEASSA PUOLESSA PIMEETÄ JA MUSTAA,KOVASTI,EHKÄ KUOLEMAKIN KÄY KUVASSA.TOLLAINEN LESBO PARI,KUN KAIKKI JAAKON TIETÄÄ,MIKÄ AKKA SE ON.LESBOLLE ,LESBO,KUVA VAHVANA.JAAKKO MUUTEN RAISKAA ÄITIÄÄN LESBONSA KANSSA JA ANOPPIAAN.NOIN KOVA TIETÄJÄ.

    • -lintunen-

      Ollessani lapsi, aina kun joku perheelleemme läheinen oli kuollut, meillä kävi sisällä pikkulintu. Hetkeä myöhemmin sitten aina saimme kuulla uutiset, että se ja se oli kuollut. Silloin aloin jopa pelätä lintuja, kun niiden sisälle tulo tiesi aina jonkun kuolemaa...

      Mummoni on kova tulkitsemaan unia ja äitini oli unessaan nähnyt minun keskenmenoni neljä-viisi vuosi sitten.

      Itselläni rakas koirani kuoli kolmisen vuotta sitten. Toinen, yhtä rakas koiramme kuoli n. kuukausi sen perään. Veimme molemmat koirat tuhkattaviksi ja kun veimme tämän jälkimmäisen koiran tuhkat samaan paikkaan, mihin olimme ripotelleet ensin kuollen koiran tuhkat, oli sekä minulla, että miehelläni todella vahva tunne, että koiramme oli siellä läsnä. Mitään emme nähneet tai kuulleet, mutta tunne oli pelottavan vahva, ja siis molemmilla meillä. Kotona tätä tunnetta ei ollut, vain tuossa paikassa. Se oli metsä, missä kävimme usein kävelyllä koiriemme kanssa, todella kaunis paikka, kuin "satumetsä".

      • täti ruskea

        Meille kävi niin että äitini sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan. Hänellä oli kaksi kissaa ja ne oli pakko lopettaa kun kukaan ei pystynyt niitä ottamaan ja äidistämme ei enää niitten hoitajaksi ollut. Kissat lopetettiin n. kolmen aikaan iltapäivällä ja äiti soitti parituntia myöhemmin, "mitä on tapahtunut, miksi kissat kävivät hänen luonaan." Hän väitti kivenkovaan että ne olivat yhtätäkkiä ilmestyneet hänen petiinsä ja kehränneet ja nuolleet hänen kättänsä. kun äidille kerrottiin että kissat oli jouduttu lopettamaan, hän ymmärsi asian, totesi vaan että ne kävivätkin hyvästelemässä.

      • tuttua
        täti ruskea kirjoitti:

        meidän suvussa tuollainen hyvästeleminen on tuttu ilmiö.molemmat vanhempani kokivat ns.yliluonnollisia asioita,ja itse näen paljon unia,joille löytyy selitys jonkun ajan kuluttua tapahtuvista asioista,aavistustako?
        vanhemmat ovat nyt kuolleet ja äiti on käynyt luonani ,hän myöskin unessa kertoi erään luokseen saapuvan nimen,eikä kellään ollut siitä mitään tietoa etukäteen.

      • Höyheniä

        Tarkoitaa, kun meille yrittää aina lentää lintu tiettyyn ikkunaan, ja jättää jäljet siihen. Kerran yksi lintu yritti alkaa rakentamaan pesää talomme ikkunalaudalle.Asumme siis äitivainaan kotona, ehkä äitini yrittää ottaa kontaktia tuolla tavalla.
        Olen kyllä kuullut, jos löytää linnun höyheniä, henkisyys on auennut. Olen alkanut tarkkailemaan tuota, ja löydän useasti linnun höyheniä missä kävelenkin. Asumme siis äitivainaan kotona, ehkä äitini yrittää ottaa kontaktia.

      • kaikentietävä
        Höyheniä kirjoitti:

        JAAKKO RYTSÖLÄ ,NÄEN ERITTÄIN VAHVANA KUVAN,ETTÄ ÄITISI ELÄÄ,MITEN SELITÄT LINNUT`,KUN KUMMATKIN ELÄÄ,SEKÄ LINTU,ETTÄ ÄITISI.

    • Tunnen samoin

      Kyllä se on mahdollista.Isäni kuoli vuosia sitten ja sillon kun hän kuoli,tunsin kuinka hän oli läsnä surussani.
      Tunnen vieläkin hänen käyntinsä ja se tuo turvaa.
      Myös edesmennyt kummitätini antaa neuvoja elämälleni,unissani.
      Näitä ehkä on mahdotonta uskoa mutta totta nämä asiat on.
      Meitä on muutamia jotka saa kokea tätäkin elämää.

      • kaikentietävä

        ISÄNI OPASTAA MYÖS MINUA UNESSANI,ANTAA ELÄMÄNOHJEITA JA VAHTII KUIN HAUKKA JAAKKO RYTSÖLÄÄ,ETTEI TAPPAISI MUNUA,NUMEROLLA,KYVYILLÄ.ISÄNI OLI KOVA RUUANLAITTAJA,ELÄISSÄÄN,MINÄ EN KOSKAAN PÄRJÄÄ,EDES KALAKEITOISSAKAAN,PILKKOI PURJOA TAIVAASSA JA SANOI,OLE KUNNOLLA,MINULLE,KEHOTTI ASIAAN,NIIHIN TÄRKEIMPIIN JA OTOLLISEMPIIN,MITKÄ MEILLE ON ELÄISSÄMME TÄRKEITÄ ASIOITA.

    • kaikentietävä

      NYT KUVAN NOUSEE ERITTÄIN VAHVANA JAAKKO RYTSÖLÄN KUVA,JA SE TOSIAANKIN LAITTAA NOITUUDELLA,VOIMILLA KYVYILLÄ,WOODOOLLA,ISIÄ NAIMAAN LAPSIAAN.SAA SIINTÄ SAIRAASTA TOUHUSTA EREKTION,TOI ON KYL MULLEKIN SELVÄNÄKIJÄLLE KOVA ASIA.NAITTAA LAPSIA ISILEEN,JOTKA SIITTÄNEET NE.NYT KYLLÄ,VENÄJÄN MAFIAN PASTORI SAA RUKOILLA IHAN KUNNOLLA.RUKOILE NIITÄ KOVISTELIJOITA.KYL JAAKKO RYTSÖLÄN TOIMET OUTOJA JA SIL VIEL LESBO VAIMOKIN,MINKÄ NAI TÄN ASIAN TAKIA.SE JÄTKÄ KONFIRMAATIOON JA HETI.

      • Säikähdys

        sen huoneen ainut asuja makaili sohvalla kaukana keinutuolista. Keinutolissa istui viimeksi asujan vaimo, joka oli kuollut pari viikkoa aikaisemmin.

      • Säikähdys
        Säikähdys kirjoitti:

        sen huoneen ainut asuja makaili sohvalla kaukana keinutuolista. Keinutolissa istui viimeksi asujan vaimo, joka oli kuollut pari viikkoa aikaisemmin.

        Keinutuoli keinahti, kuin joku siitä olisi lähtenyt.

    • Marqvist09

      Puolisoni kuoli syksyllä 2003 69 vuotiaana sairaalassa klo 00:10. Olin kotona n. klo 3 ja menin yhteiseen vuoteeseemme ja nukahdin. Heräsin klo 4:30 kun kännykkäni hälytti siihen tulleesta viestistä. Hälytysääni oli hyvin lyhyt mutta aivan selvä. Mitään normaalia viestiä ei kuitenkaan tullut. Samanlaisia piipahduksia tuli sitten n. pari vuotta, ensin useammin ja sitten harvemmin kunnes no loppuivat n. 4 vuoden kuluttua. Ja minulla on vahva tunne, että puolisoni muisti minua. Seuraavana kesänä oleskelin yksin yhteisellä kesäasunnollamme, missä tunsin että hän kulki kanssani hyvin usein. Ja olen melko varma, että hän raotti myös ovia. En pelännyt vaan pikemmin tunsin oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen ns. "yliluonnollinen" tuntemukseni ja haluaisin keskustella ko. asioista.

    • gybo-g-gero

      Puolisoni on vielä elossa, eli minulla ei sellaisesta henk.koht. kokemusta. Kuvittelen (en tiedä) aave-särky ilmiön olevan fiiliksen syynä? Tottumus on toinen luonto, eli puoliso ei unohdu mammasi kropasta, ehkä se syynä fiilikseen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6797
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe