Kuonopanta

Heippa!

Miten olette totuttaneet koiranne kuonopantaan? Meidän koiruus inhoaa sitä yli kaiken. Oppi kyllä perus pantaan ihan hetkessä, mutta kuonopannan käytöstä ei meinaa tulla mitään. Hetken aikaa sisällä pitää, jos samalla tehdään jotain muuta kivaa, mutta heti kun lopettaa esim. leikkimisen, niin alkaa nyhtää pantaa pois. Pihalla pannan kanssa ei voi olla ollenkaan, se hermostuu siellä siihen ihan täysin. Hyviä vinkkejä kuonopantaan totutteluun?!
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä ensimmäinen kuonopantakokemus oli koiran mielestä ihan kamalaa!! Se rapsutti sitä, hankasi päätään mattoihin ja nurmikoihin, mutta lopetti melko nopeasti. Ensimmäisellä kerralla annoin namia kun antoi olla pienen hetken sen nätisti päässä ja kehuin tietysti kovasti. Kerta kerralta pidensin sitä aikaa jolloin kuonopanta oli päässä. Sitten lähdimme lenkille. Kielsin koiraa repimästä sitä, houkuttelin taa namein eteenpäin, ja kas, koira käveli nätisti koko lenkin! Vielä toisinaan koira pysähtyy rapsuttelemaan kuonoaan, mutta jatkaa matkaa kuitenkin helposti.

Minä antaisin koiralla pannan olla sen aikaa kun se rauhottuu edes vähän. Jos otatte sen pois juuri pahimmalla hepulihetkellä niin palkkaatte sen juuri siitä hepuloinnista. Muistakaa kehua koiraa heti kun antaa pannan olla edes pienen hetken, ja ottakaa se sitten pois. Lenkillä neuvoisin pitämään nameja mukana, kieltämään hankaus ja keksimään jotain mukavampaa tekemistä, jotta inhottava panta unohtuisi. Jokainen koira oppii sitä pitämään jos vain omistajien pinna kestää koulutuksen. Tehkää siis pannasta kiva asia, nameja, leikkiä ja ulkoilua. Pannan voi ottaa kokonaan pois sisälle tultaessa, jolloin koira yhdistää pannan paremmin ulkoiluun ja mukavaan tekemiseen.

Tämä siis vain minun mielipiteeni ja kokemukseni, toivottavasti jotain apua. Ja toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmaanne, kuonopannasta todellakin on apu sitten siihen "oikeaan tarkoitukseen", eli vetämiseen!

Äänestä
  • vetämättä ennen 6kk ehdottomasti.Ainoa mitä huomasin jotta 4t/4kk meni joka päivä aikaa,mutta ei vedä eikä tarvitse hihnaakaan.Ei koiraa voi opettaa jos tunti päivässä lenkillä ja viikonloppuna sitten muutama tunti.

    Äänestä

Emme koskaan pitäneet pantaa sisällä, leikkiessä tai pihalla. Miksi sitä pitäisi pihalla pitää? Ekaa kertaa työnsin kuonopannan kuonoon lenkille lähtiessä, ei koiralla ollut siinä aikaa ajatella pantaa kun pääsi lenkille! Ja lenkin jälkeen panta pois. Nyt en ole enää käyttänyt moneen kuukauteen, se oli meillä remmirähjäyksen takia ja rähjäys on jäänyt nyt pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö vain kirjoitti:

Heippa!

Miten olette totuttaneet koiranne kuonopantaan? Meidän koiruus inhoaa sitä yli kaiken. Oppi kyllä perus pantaan ihan hetkessä, mutta kuonopannan käytöstä ei meinaa tulla mitään. Hetken aikaa sisällä pitää, jos samalla tehdään jotain muuta kivaa, mutta heti kun lopettaa esim. leikkimisen, niin alkaa nyhtää pantaa pois. Pihalla pannan kanssa ei voi olla ollenkaan, se hermostuu siellä siihen ihan täysin. Hyviä vinkkejä kuonopantaan totutteluun?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu