Onko

väärin syöttää puolivuotiaalle pennulle pelkästään naksuja ja raakaa lihaa ilman, että siihen lihaan lisätään yhtään mitään? ( makupalat, luut yms..) Vai tarviiko koira, kuin koira oli pentu taikka aikuinen ihan tavallista koiran ruokaa vai riittääkö tosiaan pelkkä raaka liha?
4232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta tosiaan kannattaa antaa hyviä laadukkaita papanoita.. niihin on lisätty kaikki vitamiinit ynm mitä pentu tai aikuinen tarvitsee..

muista madottaa;)

Äänestä

Ei ole väärin, mutta tarjoilisin vielä happamia maitotuotteita ja hylaraejuustoa ja kananmunankeltuaista (kerran viikossa keltuaista). Keitettyjä kasviksiakin silloin tällöin, koirahan ei ole täysin 100% lihansyöjä, niinkuin kissat. Mutta kyllä koira laatunappuloista saa kaikki tarvitsemansa ilman lisäjuttuja, ne saattavat olla pelkästään haitaksi.

Äänestä

kertominen helpottaisi vastaamista, mutta perussääntönä voisi sanoa että kasvavalle pennulle jos syöttää raakaa lihaa, pitäisi ruokaan lisätä kalkkia. Pelkkä liha sisältää niin paljon fosforia että kalkin ja fosforin tasapaino ei ole oikeassa suhteessa, eikä nappuloiden lisääminenkään tasapainota sitä.

Hyvä keino on antaa raaka kananmuna kuorineen vaikka päivässä. Kuoret voi yön yli kuivattaa ja hieroa morttelissa hienoksi jauheeksi ja sekoittaa sitten lihan joukkoon.

Äänestä

Jos on kyseessä ison rodun pentu, ei saa syöttää lihaa, se kasvattaa liian nopeasti. Ja jos lisää kalkkia pitäisi lisätä myös sinkkiä ja kuparia. Koska liika kalkki estää sinkin imeytymisen, tulee iho- ja turkkiongelmia. Liika määrä sinkkiä taas estää kuparin imeytymisen. Kupari on tärkeä raaka-aine luuston kehittymiselle, mutta kupari on myös tärkeä veren soluille. Solut taas vaikuttavat vasta-aineisiin. Vasta-aineiden heikentyessä heikentyy vastustuskyky. Kaikki liittyy kaikkeen, joten jos syötät kotiruokaa ota hyvin selvää raaka-aineiden ja lisäravinteiden tasapainottamisesta.
Nappulat ovat siitä hyvä, että niissä näiden asioiden pitäisi olla jo valmiiksi mietitty. Toki voit siinä sivussa aina antaa jotain muutakin, kunhan se on kohtuudella, eli ei kovin paljoa.
Yksin pelkkä raaka liha ei riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön... kirjoitti:

väärin syöttää puolivuotiaalle pennulle pelkästään naksuja ja raakaa lihaa ilman, että siihen lihaan lisätään yhtään mitään? ( makupalat, luut yms..) Vai tarviiko koira, kuin koira oli pentu taikka aikuinen ihan tavallista koiran ruokaa vai riittääkö tosiaan pelkkä raaka liha?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu