Keskeytin jatko-opinnot

DI2005

Olin vuoden jatkoilijana teknillisessä korkeakoulussa. Jo aloittaessa oli selvää, että aiheen pitää olla semmonen, että neljään vuoteen saa kirjan väännettyä - muuten homma hankaloituu. Eli itelle mielenkiintoinen aihe, sitten teknillisellä puolella erittäin mielellään semmoinen, että tohtoroiduttasi väitöskirja auttaa työllistymään (tohtorinhattu ei ole mikään pääsylippu teollisuuteen välttämättä). Itellä kävi silleen, että ensimmäisen jo-vuoden aikana eräs tärkein tutkimukseni rahoittaja vaan ilmoitti, että he eivät nyt keskitykään väitöskirja-aiheeni tekniikan tuotekehitykseen eli ts. väitöskirjani ei tulisi hyödyttämään firmaa, johon tietysti itsellä olisi ollut taka-ajatuksena päästä töihin väittelyn jälkeen. Jätin homman kesken, ja nyt oon suuntaamassa töihin teollisuuteen. En ole katunu yhtään. Ainakin teknillisessä yliopistossa jatko-opiskelijat ovat usein proffien määräämien rukkashommien tekijöitä, ja jatko-opiskelijoiden kautta yliopisto saa rahaa. Itselle kävi vaan silleen paskasti, että mainitsin ekan vuoden aikana, että olen katellut muitakin hommia, ja sit ei enää voitu edes neuvotella muutaman kuukauden jatkosopimuksesta (työsuhteet yleensä vuoden pätkiä), vaan vastauksena oli: meillä pitää viihtyä neljän vuoden verran. Ich bin ein naziprofessor....ja silleen.

1

1072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1212112121221

      Teit varmaan ihan oikean ratkaisun. Väitöskirjaa ei kannata yrittää tehdä, jos puuttuu mielenkiinto ja halu tieteelliseen tutkimukseen.

      Niinä neljänä vuotena, jotka sinä päkistät vastentahtoisesti väitöskirjaa, suoraan yritysmaailmaan menneet DI:t ovat päässeet mukavasti vauhtiin urallaan. Jos tavoitteesi on pärjätä kilpailussa heidän kanssaan, olet ollut väärällä ladulla.

      Ei ole tarkoituksenmukaista, että jatko-opiskelija on professorin rukkashommien tekijä, mutta itsekin post-doc tutkijana ja tutkimusryhmää vetävänä haluaisin tuoda tähän toisenkin näkökulman. Suomessa koulutus on maksutonta (DI tutkinto maksaa yhteiskunnalle 50 ke), ja teknillisissä yliopistoissa jatkotutkinnon tekemisestä maksetaan PALKKAA.

      Nyt kuvaamassasi tilanteessa yhteiskunta on panostanut suuria summia rahaa tarjotakseen sinulle mahdollisuuden kouluttautua. Sinä tosin sanot "Ich habe keinen Bock", minulta puuttuu motivaatio tieteelliseen tutkimukseen.

      Veronmaksajana minua ilahduttaa suuresti, että olet luovuttanut ajoissa ja säästänyt rahojani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe