Mä olen todella kusessa yhtään mun tuttavapoikaan, joka on mua vuoden nuorempi. Rakastuin hänen ihanaan luonteensa, sillä hän mukava, itsevarma, hänen kirjoituksensa jotka olen lukenut ja puheet jotka olen kuullut ovat olleet aina todella älykkäitä, hän on huolehtinutkin minusta muutaman kerran (yhdestä näistä kerroista kerron pian) vaikka ei varmaankaan kovin hyvin tunne minua, ja lopuksi hänen hevilettinsä on aivan ihana :3
Ja nyt se yksi kohta.
Meillä on sama harrastus, jota on kerran viikossa, ja pari päivää sitten oli vuoden ensimmäiset treenit. Jossakin vaiheessa lämmittelyjä tuli pariharjoituksia. Minulle ei ollut yhtään yllättävää että minun luokse ei siunaantunut yhtään paria, joten valmistauduin yksinharjoittluun. Yllättäen kuulin ihastukseni pyytävän minua luokseen harjoittelemaan (kas kummaa ;)) paririvin toiseen päähän. Tottakai menin sinne! Ehdimme esiharjoitella hetken, mutta päätäni alkoi sietämättömästi huippaamaan. Minua alkoi jo aikaisemmin hieman huippaamaan, mutta uskoin sen menevän pian ohi. Silmissä alkoi hieman jo sumenemaan, joten sanoin pojalle että minun on mentävä, niin heikolla äänellä että itse hieman säikähdinkin sitä.
Menin sitten pois muitten silmistä ettei mitään turhaa kohua syntyisi, käytävän lattialle istumaan pää polvien väliin. Hetken päästä poikakin tuli sinne, ja hän tuntui katselevan minun ihmeellistä paikkaa ja asentoa. Kerroin hänelle sitten ihan totuuden miksi olin näin, sillä olisi voinut ihan hyvin näyttää siltäkin että olisin ollut itkemässä tai jotain vastaavaa.
Yllätyksekseni hän ei tyytynytkään vain ymmärtäväisesti nyökkäämään, vaan kyykistyi viereeni, laittoi kätensä minun olkapäälleni ja taisi sanoa jotain että yritä pärjäillä. En ole ihan varma että oliko lausemuoto ihan tuo, sillä olin enemmän keskittynyt hänen kosketukseensa. Katsoimme siinä samalla hetken silmiimme, ja taisin hymyillä aika hömelösti.
Hän jatkoi sitten matkaansa juoma-automaatille, ja takaisin tullessaan hän letkautti että onneksi nämä treenit ei ole niin pakollisia että voi pitää omia taukojakin.
Enpä tiedä tapahtuiko tässä niinkään ihmeellistä, mutta kukaan ei ole ennen, ei koskaan pysähtynyt luokseni, kun olen ollut huonossa kunnossa. Arvostan tämän takia entistä enemmän ihastustani.
Voisin vielä kertoa, että tuntui että hän katseli minua aika paljon. Siis katseli, ei pelkästään vilkuillut. Mietin välillä että onko minulla puhkeamassa finni naamaan vai mitä? Vai pelkäsikö hän että pyörtyisin kohta? Olin kyllä sanonut treenien vetäjälle että voi paremmin ja että voin jatkaa (kuulin hieman käytävässä että että poika puhui oletettavasti vetäjälle minusta, joka sitten tuli kysymään vointiani kun palasin takaisin).
Mutta tätä kunnon katselua on ollut aikaisemminkin.
Olisi kiva saada jotain mielipiteitä ja kommentteja.
Ja nyt se yksi kohta.
Meillä on sama harrastus, jota on kerran viikossa, ja pari päivää sitten oli vuoden ensimmäiset treenit. Jossakin vaiheessa lämmittelyjä tuli pariharjoituksia. Minulle ei ollut yhtään yllättävää että minun luokse ei siunaantunut yhtään paria, joten valmistauduin yksinharjoittluun. Yllättäen kuulin ihastukseni pyytävän minua luokseen harjoittelemaan (kas kummaa ;)) paririvin toiseen päähän. Tottakai menin sinne! Ehdimme esiharjoitella hetken, mutta päätäni alkoi sietämättömästi huippaamaan. Minua alkoi jo aikaisemmin hieman huippaamaan, mutta uskoin sen menevän pian ohi. Silmissä alkoi hieman jo sumenemaan, joten sanoin pojalle että minun on mentävä, niin heikolla äänellä että itse hieman säikähdinkin sitä.
Menin sitten pois muitten silmistä ettei mitään turhaa kohua syntyisi, käytävän lattialle istumaan pää polvien väliin. Hetken päästä poikakin tuli sinne, ja hän tuntui katselevan minun ihmeellistä paikkaa ja asentoa. Kerroin hänelle sitten ihan totuuden miksi olin näin, sillä olisi voinut ihan hyvin näyttää siltäkin että olisin ollut itkemässä tai jotain vastaavaa.
Yllätyksekseni hän ei tyytynytkään vain ymmärtäväisesti nyökkäämään, vaan kyykistyi viereeni, laittoi kätensä minun olkapäälleni ja taisi sanoa jotain että yritä pärjäillä. En ole ihan varma että oliko lausemuoto ihan tuo, sillä olin enemmän keskittynyt hänen kosketukseensa. Katsoimme siinä samalla hetken silmiimme, ja taisin hymyillä aika hömelösti.
Hän jatkoi sitten matkaansa juoma-automaatille, ja takaisin tullessaan hän letkautti että onneksi nämä treenit ei ole niin pakollisia että voi pitää omia taukojakin.
Enpä tiedä tapahtuiko tässä niinkään ihmeellistä, mutta kukaan ei ole ennen, ei koskaan pysähtynyt luokseni, kun olen ollut huonossa kunnossa. Arvostan tämän takia entistä enemmän ihastustani.
Voisin vielä kertoa, että tuntui että hän katseli minua aika paljon. Siis katseli, ei pelkästään vilkuillut. Mietin välillä että onko minulla puhkeamassa finni naamaan vai mitä? Vai pelkäsikö hän että pyörtyisin kohta? Olin kyllä sanonut treenien vetäjälle että voi paremmin ja että voin jatkaa (kuulin hieman käytävässä että että poika puhui oletettavasti vetäjälle minusta, joka sitten tuli kysymään vointiani kun palasin takaisin).
Mutta tätä kunnon katselua on ollut aikaisemminkin.
Olisi kiva saada jotain mielipiteitä ja kommentteja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ihana tosi''kertomus'' ^^.
Kuulostaa paljon omalta elämältäni ja mitä tunnen ihastustani kohtaan. Hänkin katselee minua, ja aivan katselee, niinkuin sinäkin sanoit, ei se ole pelkkää pientä vilkuilua :)
Mulla on erilainen ongelma kyllä itseni ja ihastukseni välillä, mutta se että alkaisin kertomaan siitä tässä, ei auttaisi sinua mitenkään xD Mut oma mielipiteeni tosta on että poika tosiaan välittää susta, ja tahtoo lähestyä sinua. Tykkää susta =) ihan varmaan O.o niin mä sen nään. Kuulostaa hyvältä ja kunnolliselta pojalta, älä päästä irti jos teille suodaan yhteinen matka.
aivan ihana. oi kun mullekin tapahtuis jotain tollasta. näitä on ihana lukea kun oma elämä niin tylsää ja yks toikkkosta. ei mitään kontaktia omaan ihastukseen. pidä siitä jätkästä kiinni koska se näyttää oikeesti välittävän susta ja kerro msille sun tunteista pyydä vaikka johonkin no joo vähän tyhmästi sanottu eihän se oo niin helppoo vaan pyytää mut pidä siitä kiinni onnea sulle
Ei se olekaan mulle niin helppoa mennä vaan sanomaan että pidän siitä. Mulla on niin hemmetin surkee itseluottamus vai mikälie, jännittää ihan hirveesti puhua perusjuttuja muidenkin ihmisten kanssa. Ihme että olen saanut edes jotain puhuttua ihastukseni kanssa, vaikkakin ovat olleet suunnilleen yhden sanan lauseita.
Mulla on kaikenlisäks sellainen kehitysvamma, että mun on hankala välillä ymmärtää mitä mulle puhutaan, ja sanojen löytäminen ja muodostaminen tuottaa ongelmia. En ole kertonut tästä kenellekään harrastuksessani olleille, sillä en halua heiltä mitään sääliä, enkä muuten täältäkään! Luulevat jo varmaan että olen jotenkin hidas tai muuten inhottava tyyppi joka ei halua puhua kenenkään kanssa..
Kaikenlisäksi se treenauspaikka ja poika ovat tunnin ajomatkan päässä. Selvää kidutusta.
Oih, kauhee ikävä kun tiedän näkeväni hänet seuraavan kerran vasta kahden viikon päästä
"Selvää kidutusta.
Oih, kauhee ikävä kun tiedän näkeväni hänet seuraavan kerran vasta kahden viikon päästä"
mm.. tuli tosta mielee et oon nähny oman oikeen ihastukseni( mul on ainaki 2) joskus 5 kk sitte... mut oon joteni pysyny sillee et tykkään siit vielki et onha noi välit ilkeitä mut totu niihi :/
Pyydäppä poika ulos jokupäivä :)?
Menen lähiaikoina eräänlaiseen tapahtumaan, johon tulee aika suurella todennäköisyydellä myös ihastukseni käymään.
Ajattelin yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni, ja tehdä tälle asialle jotain. Ongelma on vain että mitä sitten tekisin, tai mitenkä?
Olen aina ollut surkea näissä asioissa, eli pieni apu ei olisi pahitteeksi :)