Onko sanassa positiivinen vai negatiivinen soundi?
Mitä tuo mieleesi sana Nokia ?
8
494
Vastaukset
- sillä
vietin siellä osan parhaista nuoruusvuosistani
- Masse setä
Yhden parhaista luennoista meidän firmassa teki nokialainen tuotekehittäjä. Hän oli todella kuuma ja motivoitunut. Tiedän kyllä taudin ja toivon hänelle kaikkea hyvää uudessa työpaikassaan.
Mulla on sellainen mielikuva lapsuudesta,että äitini kävi siivoamassa konttoria (minä mukana) ja,että siellä haisi kumisaappaat:D
- Masse setä
siellä tavallaan kaikki on istuneet salkkujensa päällä, mutta kylmä totuushan on, että ilman Nokiaa voisimme olla hieman köyhempiä, mutta viisaampia.
Pitkällä tähtäimellä on tietysti hyvä, että esimerkiksi paperitehtaat pysähtyy, mutta siinäkin vain on omistajat halunneet näyttää työläisille, että ahneus ei kannata, jos ei ole rahaa takana.
- mayanna
Kumisaappaat.
Musta.
Osakekurssit.
Exän eka exä.
Eräs lapsuudenystäväni.
Saksa ja riita.
Pullotettu vesi.
Plus- tai miinusmerkkinen sen mukaan, mitä 'yksikköä' tai yksityiskohtaa Nokiasta ajattelee. Yleisesti ottaen mulle kai positiivinen. Nokian kännykän omistaja olen ollut yli seitsemän vuotta. Vasta on toinen luuri menossa, eikä mitään valittamista. Nokialle en kyllä muuttaisi. ...tällä hetkellä negatiiviselle puolelle.
Neg.mielikuvia vois olla vaikka
- ikirisa
- ahneus
- alkueläin
Pos.puolelle
- hakkapeliittamieleen tulee kännykkä, seuraavaksi Nokian Eden. Nämä positiivina.
Sen jälkeen muistankin vesikatastrofin ja positiivisuus vaihtuu surulliseksi tunteeksi.- sen nyt ottaa
Olin töissä Nokiassa ja monet työkaverini (naiset) yrittävät iskeä miehiä kuin miehiä, kunhan ovat työkavereita.. ja mitä varatumpi mies, sen parempi..
Kaikki tiimi-illat ja koulutukset, työmatkoista puhumattakaan ovat antoisia paikkoja saada muutaman yön tai työmatkan sänkyseuraa. Itsekkin kokeilin valitettavasti muutaman kerran, mutta melestäni oli aika kettumaista tavata mies uudelleen myöhemmin. Kaverit kyllä kehuvat saavutuksillaan ja ovat ylpeitä jos saavat varatun työkaverin sänkyynsä.
En enää kehdannut ola töissä missä missä kaikki oli nainut toistensa kanssa, joten vaihdoin työpaikkaa. Tosin sama meno taitaa olla kaikissa suurissa yrityksissä...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek195403Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5692717Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.222639Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1512551- 242217
- 821674
- 1461555
- 1321349
- 129983
- 86924