Mä oon pönttö (joskus)! Mä oon aina ajatellu, että masennus on jotain hölynpölyä, että sitä ei oo olemassakaan ja että ihmiset vain kuvittelevat sen. Tiiän, hölmösti ajateltu, mutta en maha ajatukselle mitään. Toisaalta mun on ihan turha masennuksesta puhua, sillä siitä en tiiä oikeestaan mitään. Eihän sitä tiiä, jos mä poden masennusta tietämättä. Monet sanoo, että masennuksen yks syy on itsesääli, jota mä teen joskus. Mistä masennuksen tunnistaa? Onko siinä jotain oireita? Mä pien joskus itteeni muita huonompana, usein jään tuijottamaan pitkään seinään ajattelematta mitään tai ajattelemalla ja tietämättä muusta maailmasta mitään, kunnes joku "herättää", usein haaveilen, että kaikki olisi paremmin, että mäkin saisin joskus tuntea rakkauden (en tarkota perherakkautta!). Mä nimittäin oon taatusti maailman kokenemattomin ihminen rakkausjutuissa!
Mua on koulukiusattu 4.luokasta 9.luokkaan asti. Kiusaajia oli aina ne tietyt 3-5 kiusaajaa (poikia). Nyt käyn lukioo, missä mua ei enää kiusata. Kiusaukset oli henkisiä. Mua haukuttiin hyvinkin pahasti ja kiusaajat uhkasivat tehä koulun jälkeen jotain mulle tunnilla kavereiden kuullen. Usein mä jopa koulussa itkin! Kaverit lohduttivat ja olivat tukena.. Kiusauksista huolimatta mä olin (ja oon) melko iloinen ihminen. Mulle sanottiin, että älä välitä. Kuten nootti kirjoitti tarinassaan, ei sitä voi olla välittämättä! Aina käytävällä kuului, kun kävelin kiusaajien ohi, haukkumista. Öisin kerroin (ja kerron edelleen) pupulleni huolet. Se kuuntelee, ei naura, ei kerro kenellekkään ja ymmärtää. No, mä kerroin kiusaamisesta vanhemmille, kun en enää yksin pupun kanssa jaksanut (ja kavereiden). Vanhemmatkin sanoivat, ettei kannata välittää. Kerroin yläasteella opettajalle, joka oli vaikeeta! Opettaja puhu kiusaajien kanssa, mutta ei se mitään auttanut. Ne jatkoivat vain. Enää en jaksanut tehä sille mitään. Ajattelin, että enää pari vuotta yläastetta ja sitten pääsen niistä eroon. Kaksi vuotta meni, pääsin niistä eroon, enkä enää oo niitä nähnytkään, paitsi joskus, jollon ne ei huomaakkaan minua. Kuten jo kirjotin, nyt kukaan ei kiusaa ja mulla jopa on muutama ystävä, jotka ovat poikia. Usein mietin kiusaamista ja ajattelen, miksi ne niin tekivät. Mitä mä olin niille tehny? Onko mussa jotain vikaa?
Nykyään en oo enää niin ujo, kuin silloin, jolloin mua kiusattiin (oon näytelmissä mukana, uskallan jopa laulaa isonkin yleisön eessä). Silti mua mietityttää masennus. Mitä se oikein on? Jos masennus on, mistä sen tietää?
Hyvä, jos joku jaksoi lukea tämän romaanin ja vastaisi tietämättömälle ihmisille.
Mua on koulukiusattu 4.luokasta 9.luokkaan asti. Kiusaajia oli aina ne tietyt 3-5 kiusaajaa (poikia). Nyt käyn lukioo, missä mua ei enää kiusata. Kiusaukset oli henkisiä. Mua haukuttiin hyvinkin pahasti ja kiusaajat uhkasivat tehä koulun jälkeen jotain mulle tunnilla kavereiden kuullen. Usein mä jopa koulussa itkin! Kaverit lohduttivat ja olivat tukena.. Kiusauksista huolimatta mä olin (ja oon) melko iloinen ihminen. Mulle sanottiin, että älä välitä. Kuten nootti kirjoitti tarinassaan, ei sitä voi olla välittämättä! Aina käytävällä kuului, kun kävelin kiusaajien ohi, haukkumista. Öisin kerroin (ja kerron edelleen) pupulleni huolet. Se kuuntelee, ei naura, ei kerro kenellekkään ja ymmärtää. No, mä kerroin kiusaamisesta vanhemmille, kun en enää yksin pupun kanssa jaksanut (ja kavereiden). Vanhemmatkin sanoivat, ettei kannata välittää. Kerroin yläasteella opettajalle, joka oli vaikeeta! Opettaja puhu kiusaajien kanssa, mutta ei se mitään auttanut. Ne jatkoivat vain. Enää en jaksanut tehä sille mitään. Ajattelin, että enää pari vuotta yläastetta ja sitten pääsen niistä eroon. Kaksi vuotta meni, pääsin niistä eroon, enkä enää oo niitä nähnytkään, paitsi joskus, jollon ne ei huomaakkaan minua. Kuten jo kirjotin, nyt kukaan ei kiusaa ja mulla jopa on muutama ystävä, jotka ovat poikia. Usein mietin kiusaamista ja ajattelen, miksi ne niin tekivät. Mitä mä olin niille tehny? Onko mussa jotain vikaa?
Nykyään en oo enää niin ujo, kuin silloin, jolloin mua kiusattiin (oon näytelmissä mukana, uskallan jopa laulaa isonkin yleisön eessä). Silti mua mietityttää masennus. Mitä se oikein on? Jos masennus on, mistä sen tietää?
Hyvä, jos joku jaksoi lukea tämän romaanin ja vastaisi tietämättömälle ihmisille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä itkin melkein joka päivä, ei ollut mitään tukea ja koulu keskeytyi. En sen jälkeen ollut enää oikeutettu työvoimatoimistonkaan tukiin. Ton jälkeen psykiatrille masennuksesta...
masennus.. mä ajattelin samalla tavalla ku sä ennen ku mä tulin tähän tilanteeseen.. sitä et masennus on vaa jotai turhaa mistä pääsee vaan ohi ku lakkaa olemasta sellanen negatiivinen ääliö joka ei halua tehä eikä jaksa tehä mitää ja kaikki on iha tyhmää.. mut se on tauti!! ainaki mulle.. sillon ku olin vie "terve?" ni mä väheksyn sellateita ihmisiä ja ajattelin et ne vaan esittää tai jotai.. mut sille ei voi mitää.. se tulee ja ei lähde ellei sitä paranna.. tietty voihan niitä ihmeitä tapahtua.... mua on kiusattu 3-7 ja kyllä kasillaki.. nyt meen ysille.. mä joskus sillon tarha ikäsenä en oikeestaa välittäny tai huomannu jos joku mua kiusas.. en varmaa vie oikee ymmärtäny.. mut sillon mä vaan ajattelin et mulla on hyvä olla mä nautin kaikesta pienestäki hyvästä.. nyt mulle oikeestaa tulee hyvä olo siitä että muilla on kivaa ja hyvä olla.. niillä ei oo.. mä en haluis olla kenenkää vihamies tai naine.. mä voin kyllä antaa anteeks niile jotka mua on kiusannu.. niille jotka sai mut meilkein tekee itsarin.. mä pidän niistä ihmisistä jotka hyväksyy mut ja ei hauku.. mutta.. mistäköhän mä taas niinku puhuin tai mistä mun piti puhua.. no jaa.. masennus.. se on vaan sana.. sana joka saa vie enemmän masentumaan.. mistä sen tunnistaa.... meidän liikan ope sano joskus et jos on ollu jo viikon tai kaks masentunu pitää hakee apua.. se on outo juttu ei sitä tajua ennen kun sen kokee.. ihmisiä ei sais luokitella silleen.. ei mitenkää.. ei ees niitä joita vihaa.. ketään ei sais vihata.. ehkä pitää vaan hymyillä niille jotka tulee sanoo jotai.. sit kysyä.. miks.. miks sä teet noin mulle? mä en haluu vihata sua.. eikö voitais olla kavereita? ne pelästyis ja rupeis taas sanoon jotai puollustukseks.. sit se hakis kavereiden katseita tueks.. voi ei. mä oon ollu jo tunnin netissä.. aaaaaaaarrrgggggghhhh!!!!!!! nyt on pakko lopettaa....
Vakavaan masennukseen sairastunut ei pysty nukkumaan yöllä eikä tekemään päivällä mitään ja itsemurha pyörii koko ajan mielessä
Lääkehoito pelastaa vakavasti masentuneen hengen
Pitää vaan löytää sopiva ja tehokas lääke
Kiitos teille vastanneille jo tässä vaiheessa. En mä kai sentään ainakaan vakavasti masentunut oo (vai oonko ollenkaan(?)), kun öisin nukun hyvällä unen lahjalla. Mä en oikein tiiä... Tai sitten oon vaan "vanha teini", jolla mieliala muuttuu minuutin välein. Ekana kaikki tuntuu synkältä, kun kohta nauran jokaiselle tyhmällekkin asialle! Ja sitten ajattelen jotain ja mieli synkistyy. Perhe on kyllä hyvä "piristyskeino". Niitten kanssa saa nauraa niin, että mahaan alkaa koskee.
kyllä masennuksesta voi omin voiminki päästä.. pitää olla tahdonvoimaa.. voihan olla pitkän ajan sellasta lievää masennusta..? tai koulumasennusta.. kyllä se siitä.. mullekki.. kaikkia masentaa.. joskus.. paljon tai vähän..
mielestäni masennus on oikeasti VAKAVA sairaus..
jos on tarpeeksi masentunut,niin sitä saattaa tehdä itselleen ties mitä,kuten viillellä ja pahimmassa tapauksessa viiltää ranteen auki... minä selvisin masennuksesta,onneksi. minä viiltelin itseäni.ja nyt kaduttaa. olisi pitänyt puhua jollekkin,ei viiltää. nyt muistaa sen ajan aina kun katsoo käsivarteen...ja nyt kokoajan pelkää että mitä jos joku näkee ne, joku perheen jäsen tai muu ihminen jonka en haluaisi masennuksestani tietävän.se on sellainen asia,siis viiltely, jota en toivo kenenkään ikinä tekevän..nyt minun on mahdotonta ikinä unohtaa sitä kärsimystä, kun näen viillot aina kun vaihdan vaatteita tai jotain muuta...
tekisin mitä vain että arvet katoisivat.. henkiset ja fyysiset arvet..
hyviä jatkoja kaikille
Minua on kiusattu 3-9 luokan ajan melkein joka päivä, pari kaveria on ollut mutta ei muuta. Ja tiedätkös mitä? Minä en välitä siitä, se ei ole vaikuttanu mun elämään yhtään mitenkään. Jos ne kiusaa, niillä se ongelma on, korvien välissä. Mitä enemmän siitä välitää, sen pahemmalta se tuntuu. Ja monta kertaa sain melkein turpiini koska annoin takaisin kiusaajille. ;)
Jos sul on noin hyvin kaikki täl hetkel et todellakaan ooo masentunu... mä oon masentunu ja melkeen koko ajan paha ja kurja olo ku ei kukaa muu välitä musta ku oma äiti.. rupesin itkee ku kirjotin tätä..
Kaikki "sairaus"masennuskaan ei ole noin vakavaa kuin kuvaat. Kuitenkin se on hyvä hoitaa. Masennusta ei välttämättä aina huomaa tai tunnista, se voi olla henkinen syöpä, joka kiinnittyy ihmisen persoonaan ja muuttaa sitä vähitellen. On olemassa myös ns. epätyypillinen masennus; kun tyypillisessä masennuksessa ei kyetä syömään tai nukkumaan, epätyypillisessä ahmitaan ja nukutaan liikaa. Epätyypillisessä masennuksessa voi myös kokea satunnaisia ilonhetkiä, mikä ei kuulu tyypilliseen masennukseen...
Hei! Opiskelen sosiaalipsykologiaa ja sitä kautta olen lukenut tutkimustietoa koulukiusaamisesta. Kiusaaminen ei johdu siitä että olisit ollut jotenkin erilainen. Todennäköisesti on ollut joku pieni hetki, jolloin olet ollut hieman epävarma tai arka ja silloin kiusaaja on valinnut sinut uhrikseen. Kiusaamisessa koko yhteisö, eli koulu liittyy asiaan. On kiusaamisen vahvistajat, myötäilijät ja välinpitämättömät. Toiset eivät uskalla puuttua asiaan peläten itse joutuvansa kohteeksi. Olisi erittäin tärkeätä, että ne luokan muut oppilaat tuomitsisivat kiusauksen avoimesti. Kouluilla on muuten lain mukaan velvollisuus puuttua kiusaamiseen. Tätä täytyy vaatia, jos ei muuten asiat toimi. On ammattiihmisiä hoitamaan ongelma, jos ei muuten ala tapahtua. Opettajilla ja rehtorilla on velvollisuus tehdä muutakin kuin "vähän jutskata". Esim koulukuraattori tai psykologi voi auttaa. Koulukiusattujen tuki ry on myös yksi kanava. On myös (ainakin helsingissä) nuorten kriisipisteja muita kanavia saada vertaistukea ja ammattiapua. Joskus auttaa vain puhuminen ammattilaisen kanssa. Että joku vieras sanoo, että olet ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.
Muistakaan aina, että maailmassa on 6 miljardia ihmistä ja kaikilla on yhtäläinen oikeus elää ja olla sellainen kuin on. Nokka pystyyn ja älkää aloittako koulua taas syksyllä arastellen tai vihastellen. Ja näin meidän kesken...kaikki kiusaajat ja ns."raggarit" keitä tiedän, ovat päätyneet kortistoon ja sossun luukulle (jos ovat hengissäkään). Ja ne hiljaisemmat ja kiusatut opiskelevat mm. lääkäreiksi jne. Korkeakouluissa ei näy jälkeäkään yläasteen eriarvoisuudesta. Aurinkoista kesää!
Minäkään en tiedä, mitä se on. Ja onko minulla sitä. Tuntuu pahasti siltä; kaikki, mitä ennen jaksoin tehdä, tuntuu nykyään ylitsepääsemättömältä. En jaksa nauraa enkä hymyillä. mikään ei saa enää hyvälle tuulelle. Jaksan enää vain nukkua ja syödä. Sitten tulee huono omatunto, kun en käy ulkona enkä hoida ystävyyssuhteitani, joita ei enää ole nimeksikään. Kauan ja monissa tahoissa on mietitty masennukseni syytä, enkä tiedä sitä varmaksi itsekään. Minua on myös koulukiusattu koko kouluikäni ajan. Ja se ei ota loppuakseen. nyt yritän vaihtaa koulua toiseen kaupunkiin, mutta samathan ne on ihmiset joka puolella. Joka paikassa on pahoja ja hyviä ihmisiä ja valitettavan usein ne pahat ovat vallassa ja muuttavat hyvätkin kaltaisekseen.
Mutta siitä masennuksesta: kai se on niin, et jos ammatti-ihminen toteaa masennuksen, sinulla sitte on sitä!? Joten minulla on. viiltelen. Ei minua arvet häiritse, vain taakka, joka kasvaa sisällä, ja jota ei mikään poista. Itsemurha pyörii mielessä päivittäin, mutta silti pelkään kuolemaa. Pelkään, että sitten kun olisin tappanut itseni, kaikki olisikin kääntynyt hyväksi ja elämälläni olisikin ollut jokin tarkoitus. Kuolleena ihminen ei voi olla. Monet ovat sanoneet, että hiljaiset ihmiset ajattelevat liikaa -> masentuvat. Olen samaa mieltä. Itse ajattelen moniakin eri asioita miltei samaan aikaan, enkä voi edes öisin nukkua, jos joku asia ei ole mietittynä selväksi.Ja maailmahan on täynnä kysymyksiä. Kysymyksiä, joihin minun täytyy löytää vastaus. Siksi en voi varmaan koskaan olla onnellinen: enhän koskaan löydä vastauksia...
Nana: Kirjoituksesi oli.. mitenkä sen kirjoittaisi... mielenkiintoinen. Se piristi. Toivottavasti mäkin kuulun noihin, joista sitten tulee hyvä ammattisia. Sullekkin hyvää ja aurinkoista kesää!
Sister misery: Ei muuta, kuin yritä pärjäillä. Itsemurhaa älä ajattele! Se ei oo ratkaisu mihinkään. Itse en kuitenkaan oo koskaan sitä ajatellu (tai no... pari kertaa "ei oikeella" -tavalla).
Välillä tulee niitä hetkiä, jolloin oon ilonen ja kaikki on hyvin. Sitten tapahtuu jotain tai kuluu vähän aikaa, kun taas synkistyy. Mä ajattelen liikaa, kuten joku kirjoitti tuolla (oliko se sister misery(?)). Pitäis kai enemmän avautua ja kertoa huolet, jos niitä on, muille. Nyt kohta taijan mennä nukkumaan.