Et sellaist!

ennakkoavun suhteen. Monella paikkakunnalla se on vuosia ollut plus miinus nolla auttamista.

Sen takia kalskahtaa korvaan aina nuo sanat "perheen eteen on sitä ennen tehty kaikki mahdollinen". Joopa joo.

Jossain täällä nytkin näkyvissä ketjuissa joku äiti kerto lapsensa "hoito"historiaa, joka muistutti paljon omaamme. Tiedän kyllä, miten hoitokertomuspapereihin osataan livautella sanoja "äidin jaksamiseksi" tai "arjen tukemiseksi", joilla ei kuitenkaan ole yhtään mitään tekemistä perheen todellisen auttamisen tai todellisen jaksamisen kanssa.

Ainoa oikea apu ja tuki olisi meidän kohdalla ollut lapselle oikea kuntoutus niin pienestä kuin suinkin mahdollista, niin kyllä olisimme paljolta säästyneet ja myös yhteiskunnan varoja olisi säästetty pitkä penni.

Haluankin vielä kerran varoittaa kaikkia vanhempia, jotka huomaavat lapsensa käytöksessä jo vaikka vauva-aikana mitään erikoista, mikä teitä yhtään ihmetyttää, niin lukekaa kaikki mahdollinen, mitä löydätte neurologisista oireyhtymistä, miettikää voiko kummankaan vanhemman puolelta periytyä sellaista, jos ette tunne toisen vanhemman sukua, niin tutustukaa ja ottakaa selvää. Ja jos on pienintäkään aihetta epäillä geeniperinnöllistä oireyhtymää, hakeutukaa yksityisneurologille tutkimuksiin, jossa ainakin voidaan poissulkea sellaisen mahdollisuus.

Jos epäilette Aspergerin oireyhtymää, kiertäkää psykiatrian klinikat kaukaa, sillä pahimmillaan sieltä uhkaa hoidollinen huostaanotto, joka pahentaa lapsen vointia romahdusmaisesti. Jokainen itse terve aikuinen, varsinkin jos on lukenut psykologiaa, lapsen kehitykseen ja kasvatukseen liittyvää kirjallisuutta tietää itse ihan varmasti, onko kasvattanut ja kohdellut lastaan oikein. Aivan hyvällä omallatunnolla voi sulkea korvat tällaisilla nettipalstoilla liikkuvilta häiriköiltä, jotka haukkuvat lapsen vanhempia naurettavuuteen asti kaikesta.

Jos pärjäätte lapsen leikki-iän kotona ilman, että käännytte ammattiauttajien puoleen, niin viimeistään koulussa lapsen käytös aiheuttaa tavallisen luokanopettajan kanssa ongelmia. Parempi olisikin, että JOS kyse on ADHD:sta, Aspergerin tai Touretten oireyhtymistä, että lapsi saisi oikean dg:n jo ennen kouluikää, niin hän pääsisi suoraan koulun alkaessa pienryhmäopetukseen, jossa ei ole häiriköitä paikalla. Tällaiseen ryhmään pääsy oli minun lapseni kohdalla ehdoton edellytys, että hän pystyi opiskelemaan kykyjään vastaavalla tavalla, tavallisessa luokassa alkoi koulumenestys laskea neljännen luokan aikana joissain aineissa uhkaavasti. Koearvosanat nousivat kiitettävään pienryhmään pääsyn myötä, eikä minun tarvitse enää opettaa kotona, kuten ennen.

Mutta pahimmillaan tuohon pääsemiseksi voi olla pitkä tie, joillain paikkakunnilla ja vanhempien saamalla oikealla tiedolla siihen päästään helpommin. Jos siis hoidollinen huostaanotto uhkaa jossain vaiheessa, kannattaa pyytää pääsyä lähimpään perhekuntoutuskeskukseen, jos se vain suinkin on mahdollista. Mielestäni siihen pitäisi olla mahdollisuus kaikilla, mutta sehän ei tietysti ole mahdollista keskusten vähyyden takia.

Aloituksen linkissä mainitaan vain päihde- ja mielenterv.ongelmaiset perheet kuntoutuskeskusten asiakkaina ja mielestäni huostaanottojen pitäisikin koskea vain ja ainoastaan heitä. AS- tai ADHD-lapsen vanhempia uhkaa jossain vaiheessa totaalinen burn out ja väsyminen, joka tulkitaan kyvyttömyytenä vanhemmuuteen. Perhekuntoutuskeskus on oivallinen paikka näyttää käytännössä, että vanhemmuutta kyllä löytyy, mutta lapsen ongelmat saattavat kuitenkin olla jostain muusta johtuvia.

Jos erityislapsi pääsee hänelle sopivaan ja siis häntä auttavaan kuntoutukseen, on tulevaisuuden ennuste valoisa. On kyse neuropsykiatrisesta kuntoutuksesta ja siihen on mahdollista päästä vain neurologian puolelta, jos ei kyseessä ole siitä harvinainen psykiatrian yksikkö, jossa on toimiva yhteistyö neurologian puolen kanssa.

Kärjistetysti sanottuna AS-lapsella on 2 vaihtoehtoa:

1) oikea dg, neuropsykiatrinen kuntoutus ja tuki niin kotiin kuin kouluunkin, lapsen todellisia taitoja vastaava koulumenestys, valmistuminen ammattiin ja hyvä sopeutuminen yhteiskuntaan tai

2) psykiatrinen hoito, väärä/puutteellinen diagnoosi, huostaanotto, sijoitus perheeseen tai laitokseen lukitulle osastolle, väärä hoito, väärä/turha lääkitys, loppuikä kroonikko-osastolla, täydellinen syrjäytyminen yhteiskunnasta.

Oman lapsen oikeuksien puolesta kannattaa taistella aina, onhan kyseessä hänen koko tulevaisuutensa ja elämänsä! Jos asiat meinaavat luisua väärile urille, oikea paikka saattaa ollaa perhekuntoutuskeskus, joita pitäisikin saada maahan lisää ehdottomasti.

Omana ryhmänään ovat sitten vanhemmat, joilta puuttuu oikeaa tietoa tai he pelkäävät lapsen jotenkin leimautuvan neurologisella diagnoosilla. Kannattaisi miettiä, mikä on lapsen etu siinäkin tapauksessa.

julkaise mielipiteitä ko. artikkeliin liittyen. Olen ainakin sitä mieltä ettei yksityisen palvelujen tuottaja voi liiketoimintaa harjoittaessaan oikeasti toivoa, ettei asiakkaita tulisi. Rahastusta moinen homma.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000031639891