heippa siivoojat

Luin tuolta Pamin sivuilta Pamilaisten vartijoiden uudesta neuvottelutuloksesta.
Palkka nousee tänä vuonna 80 euroa kuukaudessa ja ensi vuonna 72 - 112 euroa kuukaudessa.
Iltalisä nousi 80 senttiin tunnilta ja yölisä 1,50 senttiä.
Lisäksi he saivat nyt uutena lauantailisän joka on 2 euroa tunnilta.
Heille tuli paljon muitakin hyviä parannuksia kaiken kaikkiaan koko TES:iin.

Ja koko paketti hyväksyttiin aika kevyesti, siis ilman lakkoja ja muita painostustoimia.

Varmaan jo arvaattekin miksi....
No, siellä on hiton hyvä järjestäytymisaste eli melkein joka jamppa vartiointialalta kuuluu liittoon..
Sillä asialla on niin valtava paino siellä neuvottelupöydässä, ettei millään.

Nyt kun mennään tätä viikko viittä, niin eiköhän mekin panna toimeksi ja hankitaan jokainen siivooja ainakin yksi uusi jäsen.
Se on mahtava jäsenlisäys ja tuo meillekin sitä sananvaltaa, sitten kun taas neuvotellaan meidän palkoista ja muista työehdoista.
Jokainen meistä varmaan ottaisi euromääräisen korotuksen palkkaansa sekä paremmat ilta ja yölisät ja se lauantailisäkin olisi meille ihan mahdollinen, vaatii vain enemmän jäseniä ,jotka sitä asiaa tahtovat.
2575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Helsingin metrossa jossa siivoan on siivoojien järjestäymisaste korkea. Lähes jokainen meistä kuuluu liittoon. Olen usean vuoden ajan värvännyt työntekijöitä liittoon. Aina kun näen uuden siivoojan vien hänelle liittymiskaavakkeen.
Lähes jokainen on suhtatunut asiaan hyvin. Metrossa on n.60 siivooja tai palveluvastaavaa joksi siivoojia SOL.lla kutsutaan.

Äänestä

taas hyvä esimerkki, mitä saadaan hyvällä järjestäytymisasteella ja joukkovoimalla aikaan.
Vartijat olivat tukemassa meidän muidenkin pamilaisten palkkataistoa ja turvasivat ulosmarsseja meille, niin kyllähän työnantaja siitä tiesi, että vartijat pitävät myös omista palkkatavotteistaan kiinni.
Siivoojista löytyi myös muutamia rohkeita silloin kun ulosmarssittiin, mutta joukko oli liian vaatimaton, sillä saavutettiin vain osa tavotteista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mimmu kirjoitti:

Luin tuolta Pamin sivuilta Pamilaisten vartijoiden uudesta neuvottelutuloksesta.
Palkka nousee tänä vuonna 80 euroa kuukaudessa ja ensi vuonna 72 - 112 euroa kuukaudessa.
Iltalisä nousi 80 senttiin tunnilta ja yölisä 1,50 senttiä.
Lisäksi he saivat nyt uutena lauantailisän joka on 2 euroa tunnilta.
Heille tuli paljon muitakin hyviä parannuksia kaiken kaikkiaan koko TES:iin.

Ja koko paketti hyväksyttiin aika kevyesti, siis ilman lakkoja ja muita painostustoimia.

Varmaan jo arvaattekin miksi....
No, siellä on hiton hyvä järjestäytymisaste eli melkein joka jamppa vartiointialalta kuuluu liittoon..
Sillä asialla on niin valtava paino siellä neuvottelupöydässä, ettei millään.

Nyt kun mennään tätä viikko viittä, niin eiköhän mekin panna toimeksi ja hankitaan jokainen siivooja ainakin yksi uusi jäsen.
Se on mahtava jäsenlisäys ja tuo meillekin sitä sananvaltaa, sitten kun taas neuvotellaan meidän palkoista ja muista työehdoista.
Jokainen meistä varmaan ottaisi euromääräisen korotuksen palkkaansa sekä paremmat ilta ja yölisät ja se lauantailisäkin olisi meille ihan mahdollinen, vaatii vain enemmän jäseniä ,jotka sitä asiaa tahtovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu