pukeutuminen

Ollaan lähdössä Gambiaan kolmen viikon päästä ja ensimmäinen kerta ko. kohteessa. Minua askarruttaa mitä vaateita ottaisin mukaan.Esimerkiksi iltamenoihin olen tottunut laittautumaan ja pynttäytymään melkolailla ja tykkään pukeutua paremmin..kyseessä on kuitenkin sen verran köyhempi paikka,että luulisi ettei ole ihan järkevää "koreilla" kauheasti.(korjatkaa jos olen väärässä)Miten pukeudutte iltaisin esim. tanssimaan/ julimaan mennessä?
41830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni oli paremminkin "alipukeutunut" olo monesti, gambialaiset naiset ovat niin upeita ilmestyksiä! ;) Siellä monilla naisilla on parasta päällä ja blingbling aamusta iltaan. Itse pynttäydyin iltasin samaan tyyliin kuin Suomessa bilettämään lähdössä, joskus vielä enemmän.;) Ja korkeakorkoiset sandaalit olivat aika hurjan näköiset kun niillä oli illat hiekkaa pöllyyttänyt!
Pidin myös kultakorut kaulassa, korvissa ja sormissa, tietysti huomioden ne erityisesti toreilla ja ruuhkaisissa busseissa.

Äänestä

Gambialainen nainen pukeutuu kuin Saaban kuningatar. Jos mahdollista, niin päällä on kultaa (ei oikeaa), paljetteja, rimpsua, pitsiä, kimalletta. Kankaat ovat kauniita ja erityisesti Ramadan, Topaskin ja muiden juhlien aikaan asujen värit ja mallit ovat huiman upeita.

Pue vain sinäkin kaunista ylle ja nauti! Aitoja koruja en kuitenkaan suosittele ottamaan mukaan, maa on köyhä ja varkaita löytyy, turistilta otetaan myös korut, jos saadaan.

Äänestä
  • Melkoinen rinnastus sanonnassa "pukeutuakseen kuin Saaban kuningatar", joka vaikutti kuningas Salomon hovissa ja jolla oli Salomonin kanssa rakkaussuhde. Hän oli Raamatun ja Koraanin henkilö, mutta saattoi olla myös kansantarujen luoma mytologinen hahmo, joka on kiehtonut paitsi historioitsijoita, myös salibandyn harrastajia, ja Saban kuningattaressa kiteytyvät salibandyprinsessan ominaisuudet. Mahtavat gambialaiset naiset olla melkoisia velhoja, jos he ainakin ovat suomalaisten mielestä pukeutuvinaan kyseisen henkilön tavoin! Se nähdään ensi torstaina kun matkustamme ensimmäistä kertaa Gambiaan lomalle. Kaunista pukeutumista lomanne bileisiin suomalaiset naiset!

    Äänestä

Palasin Gambiasta,Kololista,10.01.2008.Olin ensimmäistä kertaa,en ottanut biletysvaatteita mukaan kun luulin ettei niitä tarvitse,huomasin olleeni väärässä,toki kaikenlaisissa vaatteissa voi lähteä illallakin ulos,mutta korkokengät ja kiva biletoppi oli miusta tarpeen,ei nyt ehkä ihan niinkun Suomessa mutta kyllä siellä koreillakin voi,etenkin blondina huomasin että rauhassa ei saa olla kuitenkaan mutta turvallista oli,miksei sitten korkkareissa,voi pukeutua hyvin.Tuija

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huspukka kirjoitti:

Ollaan lähdössä Gambiaan kolmen viikon päästä ja ensimmäinen kerta ko. kohteessa. Minua askarruttaa mitä vaateita ottaisin mukaan.Esimerkiksi iltamenoihin olen tottunut laittautumaan ja pynttäytymään melkolailla ja tykkään pukeutua paremmin..kyseessä on kuitenkin sen verran köyhempi paikka,että luulisi ettei ole ihan järkevää "koreilla" kauheasti.(korjatkaa jos olen väärässä)Miten pukeudutte iltaisin esim. tanssimaan/ julimaan mennessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu