Onko mahdollista löytää kämppä vuokrattavaksi muutaman kuukauden ajalle? Olen ilmeisesti muuttamassa toiselle paikkakunnalle kesätöihin (ensimmäistä kettaa kotoa pois), ja sen jälkeen en ole ollenkaan varma mitä teen. Saattaa olla että lähden ulkomaille, enkä siis tarvitse asuntoa enää silloin täällä. Voi myös olla, että joudunkin jäämään Suomeen, voiko silloin sopimusta jatkaa kuinka helposti? ja kuinka ajoissa kannattaisi yleensä alkaa asuntoa etsimään ennen muuttoa?
Miten?
Oksu
3450
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei kannata vuokrata yksin asuntoa. Koita päästä kämppäkaveriksi jollekin tai vuokrata pelkkä huone. Pistä paikalliseen sanomalehteen ilmoitus. Monella opiskelijalla voi olla hankaluuksia kesäajan vuokranmaksussa, mielihyvin ottavat sinne kaverin.
ei tarvitse raahata tuonne koko omaisuuttansa. Vuokranantajat eivät tykkää, että joutuvat parin kuukauden välein hankkimaan vuokralaisia.
Esimerkiksi opiskelija-asuntosäätiöllä voipi olla kämppiä tarjolla kesällä lyhyeksi aikaa. Ainakin omalla paikkakunnallani vuokraavat vaikka vain kesän ajaksi asuntoja kun kaikki opiskelijat ovat jossain muualla kuin opiskelupaikkakunnallaan. Kannattaa kysellä paikallisista vuokranvälityspaikoistakin ja mielellään nyt hyvissä ajoin!