Sveitsi ei luovuta rikollisia

oikeusvaltio?

Sveitsi ei luovuta törkeästä kavalluksesta tuomittua Maija-Liisa Lahtista Suomeen. Sveitsin oikeusviranomaiset ovat ilmoittaneet Suomen viranomaisille, että Lahtista ei luovuteta Suomeen rangaistuksen täytäntöönpanoa varten.
Sveitsi perustelee päätöstä sillä, että luovutuksen edellytyksenä oleva ns. kaksoisrangaistavuus ei täyty. Sveitsin tulkinnan mukaan Lahtinen ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kesäkuussa 2006 Maija-Liisa Lahtisen törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lehtikeisari Urpo Lahtisen kuolinpesän varojen kavaltamisesta. Maija-Liisa Lahtinen oli poistunut maasta ennen tuomion julistamista. Hän on ollut siitä lähtien viranomaisten tavoittamattomissa, eikä tuomiota ole voitu panna käytäntöön.

Lahtisesta on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus. Lahtisen olinpaikan selvittyä Suomen oikeusviranomaiset ovat olleet yhteydessä Sveitsin viranomaisiin ja tiedustelleet luovutusmahdollisuutta. Asiasta on käyty Sveitsin kanssa tietojen vaihtoa vuodesta 2006.

Maija-Liisa Lahtinen kertoo kolme vuoden pakomatkastaan maanantaina YLEn MOT-ohjelmalle. Ohjelma alkaa TV1:ssä 4.2. klo 20.00.

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id81535.html

24

3692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • häpeä

      Onhan tuo aivan uskomatonta että maa ei luovuta suomen kansalaista joka on saanut Suomessa tuomion. siis aivan uskomatonta.

      Toinen asia on se, että kuinka paljosta Sveitsi on vastuussa näissä terroristien ynnä muiden rikollisten ja rahanpesijöiden suojelusta.

      • ratkaisee

        Maija Lahtinen on tietysti sanonut, että jos hänet luovutetaan, niin rahat Sveitsin pankista lähtevät myös, eli raha ratkaisee ja se mittaa kumarruksen syvyyden.

      • Anonyymi
        ratkaisee kirjoitti:

        Maija Lahtinen on tietysti sanonut, että jos hänet luovutetaan, niin rahat Sveitsin pankista lähtevät myös, eli raha ratkaisee ja se mittaa kumarruksen syvyyden.

        Tämähän on jo hyvin vanha tapaus. Eikö asia ollut niin että vaimo maija Lahtinen oli ollut miehensä omaishoitaja.
        Sitten kun mies kuoli, ensimmäinen vaimo ja poika tulivat pesää hallinnoimaan.
        Miten mahtoi olla oikeudenmukaisuuden kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin joskus kauan sjtten jostain aikakauslehdestä Maija Lahtisen veljen tai jonkun läheisen haastattelua.
        Tämän sukulaisen käsitys oli että omaishoidon uuvuttama Maija joutui heti kuoleman jälkeen pakenemaan ahnetta entista vaimo ja hänen sotaisaa poikaansa. Sukulainen piti oikeudenmukaisena Sveitsin päätöstä antaa turvapaikan leskelle.

        Sama se on toisinkin päin. Ei Suomikaan luovuta, jos teko ei ole Suomen lain mukaan rangaistava. Maailmalla käydään näytösoikeudenkäyntejä vähän välillä.

    • gefa

      On näissä asioissa aika usein mm. rosvoavan verottajan puolella, kuinkahan paljon tuostakin "kavalluksesta" on veromafian suojelumaksuja kuolinpesältä?

      • perkele.......

        ja niin kova kidutus ämmälle, että toivoo ettei olis ikinä syntynytkään, vittu miten vituttaa tommoset vaaltionvarkaat, jokainen veronmaksaja maksaa noikin rahat, jumalauta saatana.Eiku luodit molempiin polvilumpioihin ämmälle, kädet poikki. jne

      • ....
        perkele....... kirjoitti:

        Jos maassamme olisi toimiva tiedustelupalvelu, niin se järjestäisi pikku ulkomaan operaation eli "sieppauksen". Näinhän tehdään monissa maissa missä on tälläinen organisaatio. TV:ssähän näytettiin, että autolla pystyi ajamaan Sveitsin rajan yli molempiin suuntiin miten tahtoi, eikä passeja kysytty missään. Viranomaisilta ei saanut mitään tietoja ja ne eivät olleet kiinnostuneita mistään.

      • kun pistän firman nurin ja ...
        .... kirjoitti:

        Jos maassamme olisi toimiva tiedustelupalvelu, niin se järjestäisi pikku ulkomaan operaation eli "sieppauksen". Näinhän tehdään monissa maissa missä on tälläinen organisaatio. TV:ssähän näytettiin, että autolla pystyi ajamaan Sveitsin rajan yli molempiin suuntiin miten tahtoi, eikä passeja kysytty missään. Viranomaisilta ei saanut mitään tietoja ja ne eivät olleet kiinnostuneita mistään.

        hyvä sveitsi ei tartte lähtee eteläamerikkaan josta myöskään ei luovuteta.On muuten kymmeniä valtioita joista ei luovuteta suomeen ollenkaan paitsi terroristit ja murhaajat.

      • Saatana itse
        perkele....... kirjoitti:

        ja niin kova kidutus ämmälle, että toivoo ettei olis ikinä syntynytkään, vittu miten vituttaa tommoset vaaltionvarkaat, jokainen veronmaksaja maksaa noikin rahat, jumalauta saatana.Eiku luodit molempiin polvilumpioihin ämmälle, kädet poikki. jne

        Mitä hyödyt tästä luovutuksesta?

        ET PASKAAKAAN!

        Olet varmaan metsämies?Eläimiä saat tappaa,no jos jättäisit ihmiset rauhaan?

    • sjsdjns

      että miljoonien eurojen kavallus ei ole Sveitsin lakien mukaan rikos. Sinne sitten vaan kaikki vilunkireijot.

    • oikein.........

      miksi otatte pulttia tuosta naisesta?
      Kaiken maailman raha rikollisten perässä juostaan kun olisi parempaakin tekemistä esim. murhaajat,pedofiilit,raiskaajat, jotka saavat naurettavan lyhyitä tuomioita; ne pitäisi lukita koko loppu elmäkseen vankilaan

      • jedhcv

        > 'Kaiken maailman raha rikollisten perässä juostaan kun olisi parempaakin tekemistä esim. murhaajat,pedofiilit,raiskaajat, jotka saavat naurettavan lyhyitä tuomioita'

        Siis 'raha rikollinen' ei ole sellainen rikollinen, joka pitäisi kiinniottaa ja tuomita? Hurraa, kaikki huijaamaan, kusettamaan ja petoksella ansaitsemaan. Heitä ei pidä etsimän, tuomitseman eikä rankaiseman, ihan kuin Sveitsissä.

        Voi Perkele, useimmat joutuvat työnteolla ansaitsemaan jonkinlaisen elintason, työttömät eivät saa ansaita työllään, joten elintaso on jotain roskiksen ja ylipäiväisen ruoan väliltä. Mutta joku kekkeruusi vetää miljoonat taskuun tosta vaan. Reilukerho.

        Varmasti Suomenkin poliisi- ja oikeuslaitoksessa on tärkeysjärjestys erityyppisten rikosten suhteen. Resursseja ei kuulemma ole liikaa. Ne täytyy täten kohdentaa mahdollisimman optimaalisesti. Tiedä sitten, josko se käytännössä onnistuu.

      • Näin on

        Hyvä kommentti olen samaa mieltä,nythän on kysymys yksityisen ihmisen varoista joka ei vaikuta veronmaksajiin mitenkään,kysymys on ilmeisesti verotuksellinen joka Suomessa on kaikista suurin rikos? kyllä jokainen omaisuuksistaan on verot maksanut,mutta eikun veroa verolle.
        Eipä veromaksajat näytä noteeraavan ministerien takavuosien umps kauppoja Saksaan,Postipankin seikkailuja Usaan samoin UPM ym.nämä mielestäni ovat pienen ihmisen kannalta merkittävämpiä asioita.

    • Mikä on oikein

      Tässä taas nähdään tämä nurinkurinen oikeudenjakaminen,melkein kolme vuotta vankeutta.
      Eipä löytynyt rikollisia saatika tuomioita vaikka tekivät kansakunnan suurimman rikoksen 1990 taitteessa,pankit/pörssikeinottelijat,meillä veronmaksajilla maksatettiin ja maksatetaan edelleen,koijarit voivat hyvin ja tilipussi paisuu.
      Onneksi hallitukset vaihtuvat ja kansa unohtaa heitä kohtaan tehdyt vääryydet.
      Näin elämä jatkuu täällä Lottovoitto syntyä Suomeen valtiossa.

    • ei ole...

      rikollinen vain Suomen laki/tuomarit ovat tässä syyllisiä. Sveitsiläiset selvästi ilmoittivat, että Lahtinen ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen Sveitsin lain mukaan. Kyllä he rikolliset ihmiset sieltä luovuttaa joten älä ala hysteeriseks.

      • Q.E.n.D.

        Käydäänköhän Sveitsissä (Solothurn?) täysin samaa keskustelua? "Herrn Berner Oberland on syyllinen, mutta kirottu pieni maa, Schuomi, ei vain luovuta." Onneksi nyt Sveitsi on sentään. Ilman sitä olisimme olleet pulassa kauan sitten.

        Kerääntyy puun ääreen joukkoa jo.

    • Anonyymi

      Siellähän Uros Oy XL koijjarit on.

    • Entä jos pääsee oman lapsen kanssa pois Suomesta, jossa mitään vääryydentekoa lasta kohtaan ei ole todistettu vaan kyse on sosiaalityöntekijän päätöksestä? Sitten tehdään etsintäkuulutus lapsen kaappauksesta, josta on kahden vuoden vankeusrangaistus. En ole enää huoltajastatuksella. Silloinkin Sveitsin sosiaaliviranomaiset palauttaisivat lapseni ja minut Suomeen helpommin kuin kuolinpesän varojen kavaltajan. Puola kuulemma ei.

    • Anonyymi

      Kestääkö nyky-yhteiskunnassa Maija Liisa Lahtisen ja Hymy Suurosen välien analyysi?

    • Anonyymi

      Urpo Lahtisen leskien yhteeotot, kuka kannattaa?

    • Anonyymi

      Montakohan talousrikollista suomessa on lain tavoittamattomissa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe