Siedätkö tyttöystäväsi flirttailua muille naisille sinun läsnäollessa vai koetko sen loukkaavaksi sinua kohtaan vaikka luottamuspuoli olisikin kunnossa?
siedätkö
suhteessa tällaista
141850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mutta ei toisille naisille.Naisissa on vaara tarjolla. Miehet on niin eri asia, ettei ne kuulu ollenkaan tähän kuvioon. Kun heille flirttailee, siitä ei vaaraa, koska lesbo ei niitä kuitenkaan huoli.
olipas hassu vastaus,miksi flirttailla miesten kanssa jos ei ylipäätään kiinnosta ja jos välittää kumppanistaan miksi flirtata ja samalla loukata omaa rakastaan?
ite olemaan hyvän näköinenkin. Kuitenkin saavuttamaton miesten kannalta. Oma kulta on niin luottavainen ja avara katseinen, että tietää sen miesten kiusoitteluksi.
Omalla kauniilla ja viehättävällä ulkonäöllään kiusataan milloin naisia milloin miehiä.
Hei, kasva jo aikuiseksi!
Olen TÄYSIN samoilla linjoilla!! Kasvakaa ihmiset aikuisiksi!
mikseivät saisi testata? Sehän on luonnollista, näinhän nuorena haetaan pohjaa itsevarmuudelle.
Flirttaile sinä vanhempana ja viisaampana takaisin, näin viestit hänelle, että hän on viehättävä.
Loppujen lopuksi, flirtilla haetaan vaan hyväksyntää eikä se minusta ole kiusaamista.
Kompastuskivenä on enemmänkin tila siinä jossakin flirtin ja ihastuksen osoittamisen välillä.
Ensinnäkin, mikä on flirtin ja normaalin ystävällisyyden raja? Ei aina niin selkeä juttu.
Ei haittaa flirtit jos suhde on kunnossa, luottamusta on, ja ollaan avoimia ja rehellisiä. Naisystävän flirttailu saattaa jopa piristää.
Eri asia tietenkin, jos nainen ei ota toista huomioon ja haluaa flirttailullaan loukata.
en sietäisi sitä, että naiseni flirttailee muille naisille eikä edes miehille. Minun mielestäni se on pettämistä olipa kohde mies tai nainen, samasta asiasta kuitenkin kysymys. Mielestäni hyvässä parisuhteessa ei ole tarve flirttailla muille, oma kulta riittää.
mun mielestä on just päinvastoin. hyvässä suhteessa on varaa flirttailla ja levittää positiivista energiaa. se on suorastaan velvollisuus;)
En siedä.
Miks flirttailla ku ei se kuitenkaan johda mihinkään?
nyt pienestä flirtistä olisi? Ja miten voisin kieltää sen mistä itsekin pidän?
Jos siitä sitten kehkeytyy jotain muuta - hän on vapaa lähtemään. Muttei palaamaan.
Kaikki eivät näemmä tajua flirtin olevan niin viatonta miten sitä itse halutaan tuoda esille ja niin takaa-ajatuksia täynnä kuin... sitä itse halutaan tuoda esiin.
Flirttailua voi siis huoletta harrastaa ihan kenen kanssa vain, piittaamatta siitä kuka se toinen on ja minkälainen itse on. Se on sinusta itsestäsi kiinni millä tasolla flirttailee ja minkälaista huomiota haluat muilta.
Vaikka olisi poikaystävä ja tyttöystävä, voi flirttailla vapaasti sen lähikaupan tädinkin kanssa.
Flirttailusta tulee monille mieleen estoton ja takaa-ajatuksia herättävä tapa saada toinen kiinnostumaan itsestään, missä on mukana seksuaalista virittyneisyyttä. Flirttailun ei tarvitse olla yhtään semmoista.
Voi tykätä flirttailla kenen kanssa tahansa ja siitä tulee molemmille osapuolille hyvä mieli. Eikä sitä toista tuskin näe koskaan sen jälkeen.
(tämä yleisesti kaikille) -> Kannattaisiko kysyä kumppaniltaan ja keskustella millä tasolla hän flirttailee ja mitä hän sillä haluaa viestittää toisille ja itselleen? Koska se voi olla joidenkin kohdalla viatonta. Tällä viattomuudella tarkoitan tässä asiassa, ettei flirttailija halua pidemmälle, varsinkaan sänkyyn flirttikohteensa kanssa.
Ihana flirtti päivässä pitää pahan mielen kauempana ;)
Onko flirtti sittenkin turhaa?
On ihmisiä, jotka eivät koskaan flirttaile, ihmisiä, jotka flirttaavat aina ja kaikkialla, ihmisiä, jotka ovat huomioivan lämpöisiä ilman flirttiä ja ihmisiä, jotka eivät edes huomaa meitä, ihmisiä, jotka ovat ilmeettömiä, välinpitämättömän oloisia, ajatuksissaan, ihmisiä, jotka ovat töykeitä, suorastaan vihamielisiä. Kanssakäymisissä voi ilmetä kaikkeä tätä ja variaatioitakin on vielä paljon lisää.
Onko flirtti sittenkin pikkusieluista itsensä esiintuomista? Pientä keikarointia toisten kustannuksella ja vieläpä läheisiään loukkaavaa. Jotkut voivat pitää myös flirttiä seksuaalisena häirintänä.
Flirtti pelastaa päivän sanotaan. No eikös lämmin suhtautuminen pelasta päivää? Hymy kadulla, tungoksessa? Ystävällinen sana?
Kun matkan varrella olen kasvanut ihmisenä, olen huomannut, etten oikeastaan enää flirttiä käytä. Toki joissan tilanteissa saattaa huulenheittoni äityä flirtin tasolle vieläkin, mutta en sitä missään tapauksessa tekisi kumppanini aikana.
Mielenkiintoinen aihe kaikenkaikkiaan, josta ainakin minä odotan täällä lisää mielipiteitä.
niin etukäteen sovia asiasta että pitääkö tai ei tai luvata.jos ei ole sopinut asiasta ollenkaan niin tilanne varmasti hankala ja tulisi ongelma kuin tietämättä.voisi miehille flirttailla mutta jos ei kiinnosta miehistä niin turhaan..