Kiitos!

Tahdon vaan sana näin julkisesti, että ainakin tuolla psykiatrian puolella homma hoituu, ja mulla on yhtä hoitojaksoa lukuunottamatta kokemukset tosi positiivista ( ja se ei oo varmaan hoitajille se kevyin työpaikka, kun ihmisen mieli on säpäleinä...). Hyvät hoitajat, KIITOS! Te olette painonne arvosta timantteja!
Ootte käytännössä auttaneet minut uuteen alkuun elämässä; se on paljon se!!!
5504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minut vietiin väärin perustein hoitoon. Ei uskottu kun kerroin että ei ole totta mitä minusta sanottiin.

Tuntemattoman henkilön toimesta. Millään lailla ei tutkittu pitikö tämä paikkaansa. Jos joku tappaa jonkun, ensin on oikeudenkäynti ja muutaman vuoden päästä pääsee vapaalle.

Psykiatriasta ei pääse koskaan vapaalle vaikka teko, jota en tehnyt, ei ollut sellainen josta sakkojen lisäksi tulisi mitään muuta, jos joku sellaisen tekisi. Sain lääkkeistä sydänkohtauksen ja ennen hyvä kuntoni meni sellaiseksi etten pystynyt kävelemäänkään kuin sata metriä pysähtymättä välillä.

Ei uskottu vaikka kasapain sain "hoito"paikkaan lausuntoja ettei minua pidetä hulluna.
Korkeapalkkaisen työn sijaan olen nyt työtön ja veloissa lopun ikää. Johtuen lääkkeistä ja huonosta maineesta jonka hulluksi julistaminen aiheuttaa sekä ansioiden menetyksistä jotka aiheutuivat lukkojen takana pitämisestä.

Äänestä
  • koita kestää.. et ole varmaan ainut uhri. ne jotka hoitoa tarvitsevat,eivät sinne pääse ja ne jotka ei tarvi,viedään väkisin.. reilua

    Äänestä

  • hei kirjoitti:

    koita kestää.. et ole varmaan ainut uhri. ne jotka hoitoa tarvitsevat,eivät sinne pääse ja ne jotka ei tarvi,viedään väkisin.. reilua

    Mielisairaalaelämää hoitajan silmin nähneenä sanoisin ettei ainakaan mun kohdalla yhtä ainutta potilasta ole väärin perustein tuotu hoitoon -koskaan.
    Täydeltä utopialta kuulostaa se että joku olisi terveenä vastoin tahtoaan pidetty sairaalassa viemässä muutenkin vähiä potilaspaikkoja.

    Äänestä

  • Miten on mahdollista? Voit nostaa kanteen sinusta ilmoituksen tehnyttä vastaan. Sairaalassa ei kuitenkaan tarvitse olla paria päivää pitempään kun selvitellään olet psyykkisesti terve vai et. Hyvä asia tietysti on että et tappanut ketään eikä oma terveydentilasi huonontunut kun sinut otettiin tarkkailtavaksi. Minkä takia sinut haluttiin hoitoon? Käyttäydyitkö ihmeellisesti vai näitkö näkyjä vai puhelitko itseksesi vai uhkasitko tappaa itsesi vai mikä oli tämä väärä peruste? Teit siis jonkun teon josta saa sakkoja. Hajotitko toisen omaisuutta raivon vallassa vai hakkasitko jonkun vai mitä? Jotain kuitenkin teit ja se oli ilmeisesti omaa syytäsi. Oliko huumeilla tai alkoholilla osuutta asiaan? Eikö kaduta kun pilasit oman elämäsi? Kuitenkin kaikkea parasta toivottaen.

    Äänestä

  • Mieleltään sairas ei tietenkään tunne tai tiedä olevan sairas välttämättä kaikissa tapauksissa...kaikki on totta mitä vain itse tuntee tai kuulee ja muut valehtelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


potilas kirjoitti:

Tahdon vaan sana näin julkisesti, että ainakin tuolla psykiatrian puolella homma hoituu, ja mulla on yhtä hoitojaksoa lukuunottamatta kokemukset tosi positiivista ( ja se ei oo varmaan hoitajille se kevyin työpaikka, kun ihmisen mieli on säpäleinä...). Hyvät hoitajat, KIITOS! Te olette painonne arvosta timantteja!
Ootte käytännössä auttaneet minut uuteen alkuun elämässä; se on paljon se!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu