Kirjoitan tänne nyt hieman omista kokemuksistani virtsatietulehduskierteestä, jos vaikka palstaa lukisi jokin saman kokenut ja helpotusta löytänyt...
Vuosina 2004-2006 kärsin jatkuvista virtsatietulehduksista. Söin antibiootteja lähestulkoon putkeen koko kahden vuoden ajan, vuosiin sisältyi kaksi puolen vuoden mittaista estolääkitystä. Juoksin lääkäriltä lääkärille, ja niiden joukossa jos jonkinlaista tunaria, eräs ehdotti psykiatria, toinen taas vähätteli vaivaani kertoen ettei laboratoriotuloksistani löydy edes tulehdukseen viittavia bakteereita (näytin samaa laboratoriovastausta myöhemmin yksityiselle lääkärille, joka kertoi että näytteessäni oli aivan selkeä tulehdus). Erikoisinta tulehduksissani oli, että uusi tulehdus alkoi usein kesken käynnissä olevan antibioottikuurin, tai heti kuurin lopettamista seuraavana päivänä. Loppujen lopuksi jotkin antibiootit eivät enää edes tehonneet (kuten selexid, trimopan), vaikka kyseisten lääkkeiden piti olla juuri sopivia näytteistä löytyneisiin bakteereihin. Kävin myös urologisissa tutkimuksissa (munuaisten ultraääni, virtsarakon tähystys, varjoainekuvaukset, virtsasuihkumittaukset jne...) eikä kyseisistä tutkimuksista löytynyt mitään poikkeavuuksia.
Loppujen lopuksi kuitenkin tulehdukset taantuivat viimeisen puolen vuoden estolääkityksen jälkeen. Aloin myös todella hoitaa itseäni luonnotuotteilla: c-vitamiinia 1000mg, kaksi karpalotablettia ja lisäksi karpalomehua päivittäin. Tulehdukset pysyivätkin poissa lähes kahden vuoden ajan...
.. Kunnes jälleen nyt vuoden alusta olen sairastanut kaksi kivuliasta tulehdusta putkeen. Ensimmäiseen sain nitrofur-c-kuurin, ja toinen alkoi heti ensimmäisen kuurin loputtua. Toiseen tulehdukseen sain selexid-kuurin, joka on päällä tällä hetkellä. Tosin minusta tuntuu jälleen, että vaikka selexid on helpottanut oireita, ei se ole poistanut täysin tulehdusta, ja olenkin melko varma että tämänkin kuurin jälkeen tulehdus jälleen uusiutuu.
Mitä siis tehdä, etten joudu jälleen samanlaiseen kierteeseen kuin aiemmin? Olen jatkanut itseni hoitamista kotikeinoin, mutta kun tulehdus iskee päälle, ei siihen auta mikään muu kuin antibiootit. En yksinkertaisesti jaksa enää käydä läpi samanlaista lääkäri- ja antibioottirumbaa kuin kaksi vuotta sitten... Jos täällä on lääkäreitä, sairaanhoitajia tai muita saman kokeneita, otan enemmän kuin mielelläni neuvojanne ja ohjeitanne vastaan!
Virtsatietulehduskierre...
5
1466
Vastaukset
- tulppurainen
Minulla oli viitisen vuotta sitten myös vastaavanlainen tulehduskierre, tosin estolääkitystä ei ole ollut koskaan, mutta antibiottikuureja oli silloin useita muutaman vuoden sisällä. Sitten oli muutaman vuoden tauko-ja nyt on ollut 2 kuuria taas vuoden sisään ja tällä hetkellä taas kirveltää. Nyt olen saanut olon hieman helpottamaan kerta kaikkiaan ruokavaliomuutoksin. Olen aina syönyt melko vähän ja terveellisesti, mutta ilmeisesti lipsunut siitäkin liikaa ja vaikuttaa varmaan kun aloitin reilu vuosi sitten työn, jossa joudun istumaan paljon (eli housut hiertävät haaroja)
-Eli: kuten varmasti jo tiedätkin- täytyy paljon juoda. Juon 1-2 lasillista karpalomehua kaiken muun juomisen lisäksi päivässä. (Ajattelin käydä luontaistuotekaupassa vielä kysymässä jotain sopivaa yrttiteetä muuten, kahvia en juo muutenkaan)
-Aterioilla olen tähän asti juonut vettä, nyt vaihdoin sen piimään.
-Aamupalalla olen syönyt tähän asti kaurahiutaleita maidon kanssa ja vain ajoittain bulgarian jogurttia, nyt alan syödä sitä useammin.
-Vähennän entisestäänkin niitä emäksisiä syötäviä, taitaa olla kaikki pullat ja muut makeat
- c-vitamiini on kuulemma myös tärkeää
Jos näistä nyt pääosin yrittäisi pitää kiinni ilman mitään teollisesti valmistettuja pillereitä ja ravintolisiä, niin eiköhän tulehdusten pitäisi pysyä kurissa! Ja kireitä housuja pitää välttää ja seksin jälkeen käydä pisulla! - .....
Kannattaa käydä klamydiatestissä, jos sitä ei ole tehty ja on harrastanut suojaamatonta seksiä. Tartunta voi olla myös oireettomana vuosia!
Oireet voivat olla samanlaisia.- Haidukki
Klamydiatestit on otettu useampaankin kertaan, vaikka mitään mahdollisuutta sen tarttumiseen ei ole ollut (olen ollut kaikkien näiden "tulehdusvuosien" ajan saman kumppanin kanssa). Virtsanäytteissä on myös aina näkynyt selvä virtsatietulehdus.
Runsas juominen, karpalovalmisteet ja c-vitamiini on päivittäistä, ainakin tulehdusherkkinä aikoina. Valitettavaa onkin, että kun tulehdus todella tulee päälle, ei näistä ole oikeastaan mitään apua, vaikka kuinka yrittää vitkutella ettei tarvitsisi lääkärille mennä. Loppujen lopuksi vain antibiootit auttavat (jos nekään, kun tosiaan jotkut niistä ei pidä tulehdusta poissa).
Olen itse miettinyt noita emäksisiä ruokia, olisiko niillä tosiaan niin suuri vaikutus että pitäisivät tätä tulehdusrumbaa yllä? Olen kyllä turhan perso makealle, ja syön jotakin makeaa, kuten pipareita, vanukkaita tai karkkia, pieniä määriä päivittäin... Harmi vaan kun makeahammas on niin suuri, että kaikista makeista ruuista on kovin vaikea päästä eroon...
Olen myös miettinyt, voiko e-pillereillä olla tulehdusta ylläpitävää vaikutusta? Eräs gynekologi aikoinaan mainitsi, että pillerit muuttavat hormonitoimintaa siinä määrin, että herkistyminen tämän tyylisille tulehduksille voisi olla mahdollista.. Tosin urologilta asiaa tiedusteltuani hän tyrmäsi asian täysin ja sanoi ettei pillereillä ja virtsatietulehduksilla voi olla mitään yhteyttä keskenään.
Olen myös miettinyt vaihtoehtohoitoja. Voisikohan esimerkiksi vyöhyketerapialla tai akupunktiolla olla jotain "parantavaa" vaikutusta? Onko kenelläkään kokemuksia? - heli80DD
Haidukki kirjoitti:
Klamydiatestit on otettu useampaankin kertaan, vaikka mitään mahdollisuutta sen tarttumiseen ei ole ollut (olen ollut kaikkien näiden "tulehdusvuosien" ajan saman kumppanin kanssa). Virtsanäytteissä on myös aina näkynyt selvä virtsatietulehdus.
Runsas juominen, karpalovalmisteet ja c-vitamiini on päivittäistä, ainakin tulehdusherkkinä aikoina. Valitettavaa onkin, että kun tulehdus todella tulee päälle, ei näistä ole oikeastaan mitään apua, vaikka kuinka yrittää vitkutella ettei tarvitsisi lääkärille mennä. Loppujen lopuksi vain antibiootit auttavat (jos nekään, kun tosiaan jotkut niistä ei pidä tulehdusta poissa).
Olen itse miettinyt noita emäksisiä ruokia, olisiko niillä tosiaan niin suuri vaikutus että pitäisivät tätä tulehdusrumbaa yllä? Olen kyllä turhan perso makealle, ja syön jotakin makeaa, kuten pipareita, vanukkaita tai karkkia, pieniä määriä päivittäin... Harmi vaan kun makeahammas on niin suuri, että kaikista makeista ruuista on kovin vaikea päästä eroon...
Olen myös miettinyt, voiko e-pillereillä olla tulehdusta ylläpitävää vaikutusta? Eräs gynekologi aikoinaan mainitsi, että pillerit muuttavat hormonitoimintaa siinä määrin, että herkistyminen tämän tyylisille tulehduksille voisi olla mahdollista.. Tosin urologilta asiaa tiedusteltuani hän tyrmäsi asian täysin ja sanoi ettei pillereillä ja virtsatietulehduksilla voi olla mitään yhteyttä keskenään.
Olen myös miettinyt vaihtoehtohoitoja. Voisikohan esimerkiksi vyöhyketerapialla tai akupunktiolla olla jotain "parantavaa" vaikutusta? Onko kenelläkään kokemuksia?ei ollut ensimmäinen lääkärisi ihan hakoteillä, toinen sen sijaan oli. Valitettavasti epillerit aiheuttavat monilla jatkuvia virtsatiekierteitä, ne jotenkin hormonaalisesti vaikuttavat bakteeritasapainoon, jolloin elimistö altistuu tulehduksille. En usko että pääset sairaudesta eroon jättämättä pillereitä. Suosittelen että kokeilet esim. siirtymällä ensin minipillereihin, kierukkaan. ja/tai sitten jättämällä hormonaalisen ehkäisyn pois, jolloin vaihtoehtona on kuparikierukka tai kondomi. Mutta parempi sekin kuin jatkuva tulehdustila. Tuollaistahan elimistösi ei kestä jatkuvasti, vaan ennen pitkää se tulee menemään munuaisiin, jolloin vitsit voi olla aika vähissä. Toivottavasti näiden faktojen ääressä miehesi tukee sinua eikä ala väittämään vastaan oman mukavuutensa vuoksi (sitäkin näkee koko ajan). Suosittelen myös paremman ja myötätuntoisemman erikoislääkärin hankkimista.
- olen kokenut
heli80DD kirjoitti:
ei ollut ensimmäinen lääkärisi ihan hakoteillä, toinen sen sijaan oli. Valitettavasti epillerit aiheuttavat monilla jatkuvia virtsatiekierteitä, ne jotenkin hormonaalisesti vaikuttavat bakteeritasapainoon, jolloin elimistö altistuu tulehduksille. En usko että pääset sairaudesta eroon jättämättä pillereitä. Suosittelen että kokeilet esim. siirtymällä ensin minipillereihin, kierukkaan. ja/tai sitten jättämällä hormonaalisen ehkäisyn pois, jolloin vaihtoehtona on kuparikierukka tai kondomi. Mutta parempi sekin kuin jatkuva tulehdustila. Tuollaistahan elimistösi ei kestä jatkuvasti, vaan ennen pitkää se tulee menemään munuaisiin, jolloin vitsit voi olla aika vähissä. Toivottavasti näiden faktojen ääressä miehesi tukee sinua eikä ala väittämään vastaan oman mukavuutensa vuoksi (sitäkin näkee koko ajan). Suosittelen myös paremman ja myötätuntoisemman erikoislääkärin hankkimista.
Minä olen samoilla linjoilla edellisen vastaajan kanssa. Itse en ollut koskaan aiemmin sairastanut virtsatietulehdusta, mutta käytettyäni reilu puoli vuotta Nuvaringia (ehkäisyrengasta) tulehdukset yhtäkkiä alkoivat ja kierre alkoi heti. Minullekin ensin sanoi lääkäri, ettei hormonaalisella ehkäisyllä ole yhteyttä tulehduksiin, mutta niin vain minulla ei ole ainoatakaan tulehdusta ollut sen jälkeen kun lopetin renkaan käytön (useiden tuskallisten kuukausien sairastamisen jälkeen). Sain estolääkkeen 4kk:ksi ja hoidin samalla emättimen ja virtsateiden limakalvoja Ovestin-nimisellä reseptivapaalla estrogeenivoiteella. E-hormonit vaikuttavat limakalvoja ohentavasti joillakin, ja silloin tilanne on sama kuin vaihdevuosi-ikäisillä, joilla oma estrogeenituotanto lakkaa ja limakalvot kuivuvat. Tällöin bakteerien on helppo tarttua virtsateiden limakalvoihin ja voi tulla tuollaisia kierteitä. Suosittelen kyllä todellakin ainakin kokeilemaan pilleritöntä elämää. Mulla limakalvojen lopullinen paraneminen kesti puoli vuotta, joten vaikutusta ei näe valitettavasti viikossa hormonien lopettamisen jälkeen.
Tästä asiasta ei ilmeisesti ole oikeaa tutkimustietoa tarpeeksi, kun monet lääkärit eivät tätä asiaa tiedä. Monien naisten omat kokemukset osoittavat kuitenkin, että alapään tulehdusten ja e-pillereiden (tai minkä tahansa hormonaalisen ehkäisyn) välillä on selkeä yhteys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k383555On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole342325Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802253Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä452121Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.211548Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561494- 741396
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?49956Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37823