Ensimmäisenä päivänä ammattkoulussa mä näin sut eka kerran.
Aattelin heti että onpa hemmetin hyvän näkönen jätkä. En mä silti sinuun rakastunut, ihailin komeuttasi vain kaukaa. Niinä vuosina mä vain katselin, en kuvitellut, en toivonut, en rakastanut,seurasin vain sivusilmällä liikkeitäsi.
Tosi ulospäinsuuntautuva tyyppi ja mä oon tämmönen hiljanen hissukka aina tiettyyn pisteeseen saakka. Valmistuin kolmenvuoden jälkeen ja aloitin työelämän. Vieläkin sinut nähdessä ihailin. Mun elämässä oli miehiä, komeita, rumia, kilttejä, ilkeitä jne. Mut en silti löytäny ketään erikoista. Rakastuin ja petyin monta kertaa näinä vuosina. Mun tunteet oli kuolleet.
Mut sit tapasin sut baarissa, juteltiin kuulumisia ja mä päätin että mä yritän sua, katon että saanko pakit, ihan sama. Olinhan ollut peleissä monta kertaa ennenki, ei mua yhet pakit lannista. Sä et antanu pakkeja,vaan otit syliin ja suutelit. Vietettiin yö yhdessä ja meillä oli hauskaa. Aamulla päivänvalossa, selvinpäin, mulle iski paniikki ja mä karkasin ku sä vielä nukuit. Mulla hävetti mun käytös.
Sä menit takas inttiin ja meni pari viikkoa kunnes sä otit yhteyttä minuun.
Olin jotenki ihan onnesta sekaisin, eihän tommonen jätkä voi minusta olla kiinnostunut!
Me nähtiin ja vietettiin taas yö yhdessä, sä menit sit taas inttiin ja oltiin yhteyksissä.
Nähtiin ja pidettiin hauskaa aina sillon ku olit vapailla. Mutta sit sä kerran sanoit, että tää alkaa oleen liian vakavaa. Et halunnu seurustella, ku joudut silti vielä yli puoli vuotta olla intissä kiinni. Okei, mä otin tän niinku nykyajan itsenäiset naiset yleensä, miehiä tulee ja menee.
Meni pari, ehkä kolmekin kuukautta enneku me taas nähtiin. Ja tietenki sillon pienessä hiprakassa tuntu hyvältä idealta taas lähteä sun mukaan, meillähän oli aina niin hauskaa yhessä. Sä lähdit taas, mä päätin että nyt helvetti oli viiminen kerta.
Kuulin, että pääsit intistä pois. Arvelin että nyt ei oo ku ajan kysymys millon mä kohtaan sut jossain. Ja mä näin sut, komeampana ku koskaan ennen ja mun mielikuvitus kävi kauniista lapsista kirkkohäihin. Mutta mä hillittin itteni ja käänsin sun yrityksille pään.
Mä näin sua sit aina sillon tällön ja olo oli samanlainen ku joskus koulussa, katsoin ja ihailin komeuttasi, mutten rakastanut.
Sitten tulee päivä ku töissä kysytään, että –hei, tunneks sä semmosta tyyppiä? Sä oli kertonu musta, kyselly työkaverilta. Mä sit kerroin että kyl mä sen tunnen, ihan mukava heppu.Sä sit soitit. Halusit kattoa mun kans leffaa, mut mä olin varattu ja mul oli muita suunnitelmia. Sä kummiski soittelit ja soitttelit, millon minkälaisia ehdotuksia. Sit lopulta mä päästin sut mun luo kahville ja seuraavana iltana kattoon leffaa. Tätä rataa jatku ja sä sit melkeen asuit mun luona. Tätähän mä olin toivonu!! Mutta silti mun itsepuolustus pisti varusteet päälle ja otti askelen taakse ku alko meneen liian lujaa.
Ja sä viihdyit mun luona pari kuukautta. Ootin koko ajan että lähet menee, ja sitten ku viimein lähdit ei edes tuntunut pahalta. Tuntui vain oudolta nukkua taas yksin.
Tästä on nyt monta kuukautta. Mä mietin sua sillon tällön, ei silti olla oltu enää yhteyksissä.
Meillä oli hauskaa ja nyt oon samassa pisteessä ku tää mun stoori alkoki.
Nyt sä sit taas sekotat mut viestillä:–Voitasko tavata?
-Confused little me-
Aattelin heti että onpa hemmetin hyvän näkönen jätkä. En mä silti sinuun rakastunut, ihailin komeuttasi vain kaukaa. Niinä vuosina mä vain katselin, en kuvitellut, en toivonut, en rakastanut,seurasin vain sivusilmällä liikkeitäsi.
Tosi ulospäinsuuntautuva tyyppi ja mä oon tämmönen hiljanen hissukka aina tiettyyn pisteeseen saakka. Valmistuin kolmenvuoden jälkeen ja aloitin työelämän. Vieläkin sinut nähdessä ihailin. Mun elämässä oli miehiä, komeita, rumia, kilttejä, ilkeitä jne. Mut en silti löytäny ketään erikoista. Rakastuin ja petyin monta kertaa näinä vuosina. Mun tunteet oli kuolleet.
Mut sit tapasin sut baarissa, juteltiin kuulumisia ja mä päätin että mä yritän sua, katon että saanko pakit, ihan sama. Olinhan ollut peleissä monta kertaa ennenki, ei mua yhet pakit lannista. Sä et antanu pakkeja,vaan otit syliin ja suutelit. Vietettiin yö yhdessä ja meillä oli hauskaa. Aamulla päivänvalossa, selvinpäin, mulle iski paniikki ja mä karkasin ku sä vielä nukuit. Mulla hävetti mun käytös.
Sä menit takas inttiin ja meni pari viikkoa kunnes sä otit yhteyttä minuun.
Olin jotenki ihan onnesta sekaisin, eihän tommonen jätkä voi minusta olla kiinnostunut!
Me nähtiin ja vietettiin taas yö yhdessä, sä menit sit taas inttiin ja oltiin yhteyksissä.
Nähtiin ja pidettiin hauskaa aina sillon ku olit vapailla. Mutta sit sä kerran sanoit, että tää alkaa oleen liian vakavaa. Et halunnu seurustella, ku joudut silti vielä yli puoli vuotta olla intissä kiinni. Okei, mä otin tän niinku nykyajan itsenäiset naiset yleensä, miehiä tulee ja menee.
Meni pari, ehkä kolmekin kuukautta enneku me taas nähtiin. Ja tietenki sillon pienessä hiprakassa tuntu hyvältä idealta taas lähteä sun mukaan, meillähän oli aina niin hauskaa yhessä. Sä lähdit taas, mä päätin että nyt helvetti oli viiminen kerta.
Kuulin, että pääsit intistä pois. Arvelin että nyt ei oo ku ajan kysymys millon mä kohtaan sut jossain. Ja mä näin sut, komeampana ku koskaan ennen ja mun mielikuvitus kävi kauniista lapsista kirkkohäihin. Mutta mä hillittin itteni ja käänsin sun yrityksille pään.
Mä näin sua sit aina sillon tällön ja olo oli samanlainen ku joskus koulussa, katsoin ja ihailin komeuttasi, mutten rakastanut.
Sitten tulee päivä ku töissä kysytään, että –hei, tunneks sä semmosta tyyppiä? Sä oli kertonu musta, kyselly työkaverilta. Mä sit kerroin että kyl mä sen tunnen, ihan mukava heppu.Sä sit soitit. Halusit kattoa mun kans leffaa, mut mä olin varattu ja mul oli muita suunnitelmia. Sä kummiski soittelit ja soitttelit, millon minkälaisia ehdotuksia. Sit lopulta mä päästin sut mun luo kahville ja seuraavana iltana kattoon leffaa. Tätä rataa jatku ja sä sit melkeen asuit mun luona. Tätähän mä olin toivonu!! Mutta silti mun itsepuolustus pisti varusteet päälle ja otti askelen taakse ku alko meneen liian lujaa.
Ja sä viihdyit mun luona pari kuukautta. Ootin koko ajan että lähet menee, ja sitten ku viimein lähdit ei edes tuntunut pahalta. Tuntui vain oudolta nukkua taas yksin.
Tästä on nyt monta kuukautta. Mä mietin sua sillon tällön, ei silti olla oltu enää yhteyksissä.
Meillä oli hauskaa ja nyt oon samassa pisteessä ku tää mun stoori alkoki.
Nyt sä sit taas sekotat mut viestillä:–Voitasko tavata?
-Confused little me-
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.